UUTISET
EU:n viikko 39
Euroopan parlamentti Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta äänestää tiistaina muutoksista EU:n rahoitusohjelmiin, jotta ne voivat rahoittaa puolustukseen liittyviä teknologioita ja tuotteita. Muutosten pyrkimyksenä on parantaa EU:n puolustusta ja rohkaista...
EU:n viikko 38
Euroopan parlamentti Kansalaisvapauksien valiokunta matkustaa maanantaista torstaihin USA:han keskustelemaan EU:n toimijoiden, kuten Europolin, yhteistyöstä USA:n vastaavien, kuten FBI:n, kanssa liittyen esim. järjestäytyneen ja kyberrikollisuuden torjuntaan. Lisäksi...
Ensimmäinen EU-uramentorointi kesällä päätökseen – ilmoittautuminen seuraavalle kierrokselle on nyt auki!
Menestykseksi osoittautuneelle laatuaan ensimmäiselle EU-uramentorointiohjelmalle seuraa jatkoa – ilmoittaudu mukaan aktoriksi tai mentoriksi kesän 2025 aikana. Eurooppalaisen Suomen, Eurooppalaisen Suomen Brysselissä, EUE:n sekä kahden kultaakin kalliimman...
Blogi: Laajeneminen vaatii myös tekoja – ehdokasmaille näytettävä tietä kohti EU:ta
Kun EU hidastelee laajenemisessa, turhautuminen ehdokasmaissa kasvaa. EU:n on näytettävä realistista kehityssuuntaa kohti EU-jäsenyyttä, esittää Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelija Antti Avoranta blogikirjoituksessaan. Lukiolaisena pidin esitelmän...
Keskustelutilaisuus Naisten oikeuksien edistämissuunnitelmasta – Roadmap for Women´s Rights 4.6.2025 klo 9.30-11.00
Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa tiedonannon Naisten oikeuksien edistämissuunnitelmasta. Edistämissuunnitelman liitteenä julkaistiin myös naisten oikeuksien julistus. Edistämissuunnitelma viitoittaa tietä tulevalle EU:n tasa-arvostrategialle. Miten komission...
Vuoden eurooppalainen -tunnustus vuodelle 2025 myönnettiin kapellimestari Dalia Stasevskalle, dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskijlle sekä toimittaja-pianisti Justas Stasevskijlle
Eurooppalainen Suomi ry:n hallitus valitsi Dalia Stasevskan, Lukas Stasevskijn sekä Justas Stasevskijn Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saajiksi vuodelle 2025. Tunnustus jaettiin Eurooppa-päivän juhlavastaanotossa 8.5. Helsingissä. Vuosittain osana Eurooppa-päivän...
Antti Avoranta Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijaksi
Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijana on 15.4.2025 aloittanut teologian maisteriopiskelija Antti Avoranta. Avorannan harjoittelu jatkuu 14.6. asti. Avoranta avustaa erityisesti viestinnässä ja tapahtumatuotannossa. Lisäksi Avoranta osallistuu erilaisiin...
Eurooppa-päivän juhlaseminaari Oodissa pe 9.5.
Tervetuloa perjantaina 9.5.2025 mukaan juhlaseminaariin Helsingin Oodiin juhlistamaan Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä ja kuuntelemaan keskustelua huippuvieraiden kanssa Suomesta ja EU:sta nopeasti muuttuvassa maailmassa. Helsingissä juhlaseminaari käynnistyy...
Ukrainan sota | Sisäinen turvallisuus | Puolustus
Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat tällä viikolla Strasbourgissa täysistuntokeskusteluihin ja äänestyksiin useista aiheista, muun muassa Venäjän sotarikoksista Ukrainassa. Tiistaina EU:n komissaarit kokoontuvat Strasbourgiin esittelemään uutta Euroopan sisäisen...
Fit for 55 | YK | EU-UK
Euroopan komission kollegio kokoontuu keskiviikkona antaakseen yhteisen tiedonannon strategisesta lähestymistavasta aseidenriisunnan tukemiseksi sekä entisten sotilaiden kotouttamiseksi ja sopeuttamiseksi. Liikenne- ja energiaministerit tapaavat samana päivänä...
Euroopan Suunta: EU:n elpyminen ja tasa-arvo
Viime keväänä Suomessa nähtiin puolueita ravisteleva keskustelu eduskunnassa EU:n elpymisvälineestä. Yötä myöten pidettyjen puheenvuorojen lisäksi myös EU:sta keskusteltiin enemmän kuin moniin vuosiin. Lopputuloksena elpymisväline hyväksyttiin ja pölyn laskeuduttua on...
Euroopan Suunnan syksyn aikataulu on julkistettu
Eurooppalainen Suomi jatkaa syksyllä Euroopan Suunta -kampanjaansa, jossa kutsumme suomalaiset pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta. Olemme käsitelleet jo aiemmin keväällä sekä kesällä mm. EU:n ulkopolitiikkaa, ympäristöä, arvoja,...
EU:n tila | LGBTIQ | Uusi eurooppalainen Bauhaus
Komission kollegio kokoontuu tiistaina esittääkseen tiedonannon Uudesta eurooppalaisesta Bauhausista, kun taas komission puheenjohtaja von der Leyen antaa EU:n tila -puheensa parlamentin täysistunnolle Strasbourgissa keskiviikkona. Mepit osallistuvat täysistuntoihin...
Afganistan | F2F | Strateginen ennakointi
Komissio kokoontuu keskiviikkona kollegion tapaamiseen, jossa julkaistaan Strateginen ennakointiraportti 2021. Euroopan parlamentin valiokunnat äänestävät Pellolta pöytään -strategiasta, naisten ja tyttöjen oikeuksista Afganistanissa sekä digimarkkina- ja...
Afganistan | Bledin Strateginen Foorumi | Oikeusvaltioperiaate
EU:n instituutiot palaavat hiljattain kesälomalta takaisin työn pariin. Euroopan neuvosto aloittaa viikon tapaamalla EU:n sisäministereitä tiistaina, agendalla Afganistanin kriisi. Euroopan parlamentin valiokunnat myöskin keskustelevat Afganistanin tilanteesta sekä...
Vihreä viikko | Schengen | Oikeusvaltioperiaate
Tällä viikolla vietetään Euroopan vihreää viikkoa ja lauantaina Maailman ympäristöpäivää. Tämän vuoden Euroopan vihreä viikko on omistettu nollapäästöille. Tiistaina taas juhlan aiheena on eurooppalaisen yleisen syyttäjänviraston virallinen avaaminen, kun taas...
Eurooppa-neuvosto | Disinformaatio | Japani
Eurooppa-neuvosto aloitti eilen kaksi päivää kestävän kokouksensa, jossa käsitellään koronapandemiaa, Venäjää, ilmastoa sekä EU:n ja Iso-Britannian välisiä suhteita. Euroopan parlamentti pitää valiokuntatapaamisia tällä viikolla, missä käsitellään koronarokotteiden...
Schengen Forum | Oikeudenmukainen siirtymä | Koulutus
Tällä viikolla mepit osallistuvat täysistuntoon, jossa käsittelyssä ovat Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi sekä keskustelua rokotepatenteista ja EU:n strategiasta koskien Israelia ja Palestiinaa. Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio sen sijaan pyrkivät tällä...
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.





