PERUSTIETOA EU:STA
EU-jäsenmaat
Euroopan unioni on kasvanut useiden laajentumiskierrosten myötä. EU-jäsenmaita on nyt 27. Kaikki EU:n jäsenvaltiot kuuluvat Euroopan talous- ja rahaliittoon, mutta kaikki eivät ole ottaneet käyttöön yhteistä rahaa, euroa (€).
Iso-Britannia liittyi unioniin vuonna 1973 ja erosi 1.2.2020. Britannia ei kuulunut jäsenyytensä aikana Schengen-alueeseen eikä ottanut käyttöön euroa. Bulgaria ja Romania kuuluvat Schengen-alueeseen 31.3.2024 alkaen. Passintarkastusten poistuminen Bulgarian, Romanian ja muiden Schengen-maiden välillä koskee kuitenkin vain lento- ja meriliikennettä. Maarajoilla tarkastuksia jatketaan, kunnes EU:n neuvosto päättää niiden lopettamisesta.
Historia
Nykyinen Euroopan unioni oli alun perin ennen kaikkea rauhan hanke. Kahden raskaan ja tuhoisan maailmansodan jälkeen eurooppalaiset haaveilivat pysyvästä rauhasta mantereellaan ja samalla pelkäsivät uutta suursotaa. Toisen maailmansodan kokemusten ei haluttu enää toistuvan.
Läntisen Euroopan ytimessä olivat vanhat veriviholliset Saksa ja Ranska. Yksi vaikeimmista ongelmista Saksan ja Ranskan suhteissa koski saksalaista Saarin aluetta, joka oli tunnettu hiilivaroihin perustuvasta terästeollisuudestaan. Ranskalaiset näkivät alueella uhan: terästuotantoa oli käytetty Ranskaa vastaan asetuotannon muodossa jo kahdessa sodassa. Saksalaisille Saar taas edusti Saksalle kuuluvaa aluetta, jonka Ranska oli sodan jälkeen kaapannut itselleen.
Hiili- ja teräsyhteisöllä oli kuusi perustajajäsentä
Ranskalainen virkamies Jean Monnet oli yksi monista Saarin alueen ongelmaa pitkään pohtineista. Hän otti yhteyttä maansa ulkoministeriin Robert Schumaniin mielessään uusi idea: Saksan ja Ranskan tulisi yhdistää hiili- ja teräsvarantonsa. Ehdotuksen pohjana oli ajatus, että näitä raaka-ainevaroja valvoisi kansainvälinen, riippumaton viranomainen. Näin yksi syy Saksan ja Ranskan väliseen jännitykseen olisi poistettu. Monnet arvioi järjestelyn tuovan myös varoja, joita tarvittiin kipeästi sodan jälkeisen Euroopan jälleenrakennuksessa.
Schuman julkisti ajatuksen lehdistötilaisuudessa 9. toukokuuta 1950. Schumanin julistuksena tunnettu ehdotus käynnisti neuvottelut, jotka johtivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustamissopimuksen allekirjoittamiseen Pariisissa 18. huhtikuuta vuonna 1951. Saksan ja Ranskan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg.
Hiili- ja teräsyhtiöiden perustamissopimus allekirjoitettiin keväällä 1951 Pariisissa. Kuva: European Commission.
Rooman sopimuksella perustettiin Euroopan talousyhteisö
Hiili- ja teräsyhteisö käynnisti prosessin, joka johti laajempaan yhteistyöhön Euroopassa. Euroopan talousyhteisön (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sopimukset allekirjoitettiin Roomassa 25. maaliskuuta 1957.
Euroopan talousyhteisön kivijalkana olivat tulliliitto jäsenmaiden välillä sekä asteittain toteutettavat yhteismarkkinat. Sopimuksessa päätettiin luoda yhteiset politiikat maataloudelle, liikenteelle, työvoiman liikkumiselle ja talouden tärkeille sektoreille. Euroopan atomienergiayhteisö taas keskittyi atomienergian rauhanomaisen käytön ja tutkimuksen kehittämiseen.
Näille kolmelle yhteisölle (EHTY, ETY, Euratom) perustettiin samalla yhteiset toimielimet. Yhteisöjen toimielinrakennetta muutettiin vuonna 1967 voimaantulleella sulautumissopimuksella, jolla Euroopan yhteisöille perustettiin yhteinen neuvosto ja yhteinen komissio.
1970- ja 80-luku olivat laajentumisen aikaa
Yhteisö laajentui ensimmäisen kerran vuonna 1973, kun Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti ja Tanska liittyivät jäseniksi. Kreikasta tuli jäsen vuonna 1981 ja Espanjasta ja Portugalista vuonna 1986.
Poliittinen yhteistyö alkoi vähitellen kehittyä yhteisörakenteiden ulkopuolisena järjestelmänä 1970-luvulla. Tätä kehitystä tuki myös Eurooppa-neuvoston perustaminen vuonna 1974.
Euroopan parlamentin vaikutusvalta vahvistui, ja vuonna 1979 kansalaiset saivat ensi kertaa valita parlamentin jäsenet suorilla vaaleilla. Aiemmin kansalliset parlamentit olivat valinneet edustajansa.
Seuraava askel kohti yhtenäisempää Eurooppaa otettiin 17. helmikuuta 1986, kun Euroopan yhtenäisasiakirja allekirjoitettiin. Ryhdyttiin luomaan sisämarkkinoita, jotka tekivät yhteisöstä tiiviimmän talousalueen.
Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992. Kuva: European Commission.
Euroopan unioni perustettiin Maastrichtin sopimuksella 1992
Vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksen myötä Euroopan yhteisö muutti nimensä Euroopan unioniksi.
Sopimuksella vahvistettiin unionille niin sanottu pilarirakenne. Euroopan yhteisöjen eli ensimmäisen pilarin lisäksi yhteistyö ulotettiin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (II pilari) ja oikeus- ja sisäasioihin (III pilari). Juridisesti ainoastaan Euroopan yhteisö säilyi oikeushenkilönä, koko unionille tätä oikeustoimikelpoisuutta ei sopimuksessa tunnustettu. Ensimmäisen pilarin asioista päätetään ylikansallisesti. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät unioniin vuoden 1995 alusta. Norjalaiset sen sijaan hylkäsivät EU-jäsenyyden jo toistamiseen kansanäänestyksessä.
Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus käsitti myös sitovan suunnitelman talous- ja rahaliitosta, joka toteutettiin kolmessa vaiheessa. Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1999 ja 12 maata otti yhteisvaluutta euron käyttöön vuonna 2002.
2000-luvulla EU laajentui 28 maan unioniksi
Berliinin muurin murtuminen ja Euroopan kahtiajaon päättyminen 1990-luvun alussa loi edellytykset unionin laajentumiselle Itä- ja Keski-Eurooppaan. Tätä varten toimielinrakennetta ja päätöksentekoa oli kuitenkin uudistettava ja tehostettava. Vuonna 1997 allekirjoitetulla Amsterdamin sopimuksella muun muassa vahvistettiin yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa ja lujitettiin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Nizzan sopimus taas valmisti unionia vuoden 2004 laajentumiseen.
Euroopan unionin suurin ja monipuolisin laajentuminen tapahtui 1.5.2004, jolloin Euroopan unioniin liittyi kymmenen uutta valtiota: Latvia, Liettua, Kypros, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro. Jäsenmaiden määrä kasvoi 27:ään vuoden 2007 alusta, jolloin Bulgaria ja Romania liittyivät EU:iin. Kroatiasta tuli 28. EU-maa 1.7.2013.
Sopimusuudistuksella halutaan nykyaikaistaa unionin toimintaa
Eurooppa-neuvosto kutsui joulukuussa 2001 koolle Eurooppa-valmistelukunnan eli konventin, joka sai tehtäväkseen unionin keskeisten ongelmien ja tulevaisuuden haasteiden käsittelemisen. Valmistelukunnan työn tuloksena syntyi ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista.
Perustuslaillisen sopimuksen tarkoituksena oli selkiyttää unionin ja jäsenvaltioiden toimivallanjakoa, yksinkertaistaa unionin oikeusjärjestelmää sekä lisätä demokraattisuutta, tehokkuutta ja avoimuutta unionin päätöksenteossa.
Perustuslakisopimus allekirjoitettiin Roomassa lokakuussa 2004. Voimaantulo edellytti kuitenkin sopimuksen ratifiointia kaikissa unionin jäsenvaltioissa. Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kesällä 2005 enemmistö äänesti uutta sopimusta vastaan.
Eurooppa-neuvosto pääsi kesäkuussa 2007 yksimielisyyteen seuraavista askelista. Kokouksessa sovittiin uuden sopimusuudistuksen sisällöstä ja siitä, että hallitusten välinen konferenssi ryhtyy valmistelemaan sopimusta.
Sopimus allekirjoitettiin Portugalin puheenjohtajakauden päätteeksi joulukuussa 2007 ja se sai nimekseen Lissabonin sopimus. Sopimus on hyväksytty jokaisessa jäsenvaltiossa maiden omien perustuslaillisten säännösten mukaisesti. Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen 11.6.2008 äänin 151-27. Sopimus tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.
2010-luku ja nykypäivä
Talouskriisi
Euroalueen talouskriisillä tai velkakriisillä tarkoitetaan euron ajautumista syvään kriisiin 2010-luvulla. Kriisin puhkeamiseen vaikutti Yhdysvalloissa samaan aikaan alkanut finanssikriisi. Oma roolinsa on ollut myös euromaiden löyhällä rahankäytöllä ja EU:n rahaliiton niin sanotuilla valuvioilla.
Vuonna 2009 tuli ilmi, että Kreikka oli vuosien ajan vääristellyt taloustilastojaan. Paljastus horjutti sijoittajien luottamusta Kreikan talouteen ja sen oli maksettava yhä korkeampaa korkoa lainoistaan. Kreikalla ei ollut mahdollisuuksia selvitä 360 miljardin euron velkojensa maksamisesta. Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulivat sen vuoksi keväästä 2010 alkaen tukemaan Kreikkaa satojen miljardien eurojen takuilla.
Tässä yhteydessä euromaat perustivat Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuonna 2010 sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuonna 2012 turvaamaan euroalueen rahoitusvakautta. Kreikan jälkeen euromaat ovat joutuneet tekemään tukipaketteja myös muille euromaille, kuten Espanjalle (2012), Irlannille (2010), Kyprokselle (2012) sekä Portugalille (2011).
Euroopan unioni muisti Nizzan terrori-iskun uhreja 2016. ”Je suis”-kampanjat saivat alkunsa vuoden 2015 Charlie Hebdo-lehden iskujen jälkeen. Kuva: Flickr/European Parliament.
EU:lle 2012 Nobel-palkinto
Euroopan unionille myönnettiin vuoden 2012 Nobelin palkinto rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.
Norjalainen Nobel-valintakomitea totesi, että päätös rauhanpalkinnon myöntämisestä perustui EU:n vakauttavaan rooliin. Pitkälti EU:n ansiosta on aiemmin sotien repimässä Euroopassa viime vuosikymmeninä laajalti vallinnut rauha. Komitean mukaan EU:n merkittävin saavutus on ollut menestyksekäs kamppailu rauhan ja sovinnon sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.
Euroopan unioni vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012. Kuva: Flickr/European Parliament.
Kroatian jäsenyys ja laajentuminen
Kroatiasta tuli EU:n 28. jäsenvaltio vuonna 2013. Kroatia on viimeisen Euroopan unioniin liittynyt jäsenmaa.
Iso-Britannian ero EU:sta
Britanniassa järjestettiin vuoden 2016 kesäkuussa kansanäänestys Euroopan unionin jäsenyydestä, jossa britit äänestivät, tulisiko maan pysyä EU:n jäsenenä vai irtautua siitä. Äänestäjistä 52 % äänesti irtautumisen puolesta ja 48 % jäsenyyden puolesta.
Virallisen ilmoituksen Britannia antoi erostaan 29. maaliskuuta 2017 pääministeri Theresa Mayn johdolla. Maan piti alkuperäisen ilmoituksensa mukaan erota EU:sta 29.3.2019. Määräaikaa lykättiin vielä kahdesti ja eropäiväksi sovittiin lopulta 1.2.2020. Erosopimuksen myötä alkoi vuoden 2020 loppuun kestänyt siirtymäkausi, jonka aikana jatkettiin EU:n nykysäännöillä ja neuvoteltiin uusi kauppa- ja yhteistyösopimus. Siirtymäkauden aikana Britannialla oli kaikki jäsenvaltion oikeudet ja velvollisuudet. Ainoa merkittävä poikkeus oli se, ettei Britannia enää osallistunut EU:n päätöksentekoon, eikä EU:n elinten toimintaan.
Britannian EU-ero tuli täysimääräisesti voimaan 1.1.2021.
Virallisen ilmoituksen Britannia antoi erostaan 29.03.2017. Kuvassa vasemmalla Iso-Britannian pääministeri Theresa May ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Kuva: European Commission.
Turvallisuus ja puolustus
Uskonnolliset ääriliikkeet ovat nostaneet päätään niin Lähi-idässä kuin muuallakin maailmassa. Tätä seuranneet levottomuudet ja sodat ovat pakottaneet ihmiset etsimään turvaa Euroopasta. Samalla EU on kohdannut paenneiden vastaanottamiseen liittyviä haasteita sekä terrori-iskuja.
Vuonna 2014 tapahtunut Krimin miehitys, jota seurasivat Itä-Ukrainan sota sekä Itämeren alueella kasvanut jännite, ovat muuttaneet Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta viime vuosina. Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. EU-maat ovat pyrkineet tukemaan Ukrainaa sen puolustustaistelussa muun muassa Venäjää vastaan suunnatuilla pakotteilla, tukemalla Ukrainan asevoimia, ottamalla vastaan pakolaisia sekä taloudellisella rahoitusavulla.
EU pyrkii myös monin tavoin vahvistamaan turvallisuuttaan ja puolustustaan sekä lisäämään valmiuttaan toimia itsenäisesti.
Pakolaiskriisi on haastanut Euroopan viime vuosina. Kuva: Flickr/European Parliament.
Koronakriisi
Koronavirus on globaali pandemia, jonka torjumisessa on tarvittu globaalia yhteistyötä. EU on toiminut monin tavoin maailmanlaajuisen koronakriisin ratkaisemiseksi.
Euroopan unionin toimilla rajoitetaan viruksen leviämistä, huolehditaan terveydenhuollon laitteiden saatavuudesta, edistetään rokotteiden, diagnostiikan ja hoitomenetelmien tutkimusta ja hankintaa sekä tuetaan jäsenmaiden taloutta ja työllisyyttä, myös akuutin kriisiajan jälkeen.
Unionin ulkopuolella tukea ohjataan erityisesti konfliktialueille ja kehitysmaihin.
Schengen
Schengenin säännöstön tarkoituksena on helpottaa henkilöiden vapaata liikkumista Euroopan unionin alueella. Käytännössä se tarkoittaa, että rajatarkastukset yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla on poistettu. Matkustajalla pitää kuitenkin pyydettäessä olla esittää voimassaoleva matkustusasiakirja – passi tai uudenmallinen henkilökortti.
Tämän lisäksi Schengen-maat tehostavat poliisiyhteistyötä sekä sopimusten mukaisesti ulkorajavalvontaansa suhteessa muihin kuin Schengen-maihin. Jäsenvaltiot voivat turvalausekkeen nojalla ottaa tilapäisesti tarkastukset uudelleen käyttöön Euroopan unionin sisällä, jos kyseessä on vakava yleiseen politiikkaan tai turvallisuuteen kohdistuva uhka.
Eräät Euroopan yhteisön vanhat jäsenmaat sopivat vuonna 1986 Luxemburgin Schengenissä poistavansa henkilöiden vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet valtioidensa väliltä. Vuonna 1990 samat jäsenmaat allekirjoittivat Schengen-sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen, joka tuli voimaan vuonna 1995.
Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Schengen-järjestelmä päätettiin sulauttaa Euroopan unioniin. Kaikilla EU-mailla on ollut siitä lähtien oikeus liittyä Schengen-yhteistyöhön. EU-maista Irlanti ja Kypros eivät ole Schengen-aluetta. Suomi ja muut Pohjoismaat aloittivat Schengenin sopimusten soveltamisen yhtä aikaa 25.3.2001.
Schengen-valtiot
Schengen-valtioita ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.
Muualla verkossa:
Laajentuminen
Euroopan unionin perustavoitteena on sen perustamisesta lähtien ollut Euroopan demokraattinen yhdentyminen. Alkuperäinen kuuden perustajavaltion yhteisö on laajentunut 27 maan unioniksi.
Kuusi maata perusti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön vuonna 1951 sekä Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön vuonna 1957. Sen jälkeen jäsenvaltioiden määrä lisääntyi 28:aan, kun Kroatia liittyi heinäkuussa 2013. Britannia erosi EU:sta 31.1.2020.
EU-jäsenmaita on 27:
- 1951 Ranska, Saksa, Italia, Belgia, Hollanti, Luxemburg
- 1973 Iso-Britannia, Irlanti, Tanska
- 1981 Kreikka
- 1986 Espanja, Portugali
- 1995 Suomi, Ruotsi, Itävalta
- 2004 Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta, Kypros
- 2007 Romania, Bulgaria
- 2013 Kroatia
Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittyminen unioniin 2004 oli historiallinen askel, jolla päätettiin Euroopan kahtiajako. Unionin viides laajentumiskierros saatiin päätökseen vuoden 2007 alussa, jolloin Bulgaria ja Romania liittyivät jäseniksi. Kroatia liittyi mukaan 1.7.2013.
Nykyisiä ehdokasmaita ovat:
- Albania
- Bosnia ja Hertsegovina
- Georgia
- Moldova
- Montenegro
- Pohjois-Makedonia
- Serbia
- Turkki
- Ukraina
EU on käynnistänyt kaikkien Länsi-Balkanin maiden kanssa niin sanotun vakautus- ja assosiaatioprosessin, jonka tavoitteena on tuoda alueen maat lähemmäksi EU:ta. Sen myötä nämä maat voivat viedä vapaasti lähes kaikkia tuotteitaan EU:n sisämarkkinoille. Ne myös saavat EU:lta rahoitusta uudistuksia vastaan. Prosessin keskeinen osa on EU:n ja kunkin Länsi-Balkanin maan välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus.
Kuva: European Union 2013 – European Parliament
Jäsenyysehdot
Euroopan unionin jäsenyyttä voi hakea jokainen Euroopan valtio, joka noudattaa vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteita.
Kööpenhaminassa kesäkuussa 1993 kokoontuneet EU-maiden johtajat selkeyttivät jäsenyyden ehtoja määrittämällä ns. Kööpenhaminan kriteerit. Kriteerien mukaan uusilla jäsenillä on liittymishetkellä oltava:
- vakaat hallintoelimet, jotka takaavat demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen kunnioittamisen
- toimiva markkinatalous ja edellytykset selviytyä kilpailun ja markkinavoimien paineista unionissa
- kyky suoriutua jäsenyyden mukanaan tuomista velvoitteista, joihin kuuluu myös poliittisen unionin sekä talous- ja rahaliiton tavoitteiden noudattaminen
Euroopan unioni pitää kiinni sitoumuksistaan laajentumisprosessissa mukana olevia maita kohtaan, mutta samalla sen pitää huomioida oma kykynsä ottaa vastaan uusia jäseniä.
Laajentuminen oli pitkään taka-alalla talouskriisin ja ulkopoliittisten kriisien hallitsemalla EU-asialistalla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 sai kuitenkin Ukrainan ja Moldovan hakemaan unionin jäsenyyttä, mikä on nostanut laajentumiskysymykset taas keskusteluun.
Jäsenyysneuvottelut
Yleisperiaatteeksi on sovittu, että maita kohdellaan yhdenmukaisesti ja että liittymisprosessin eteneminen riippuu maan omasta edistymisestä ja ansioista. Jäsenyysneuvotteluiden lähtökohtana on, että hakijamaan on hyväksyttävä ja toimeenpantava EU-lainsäädäntö, acquis communataire, kokonaisuudessaan. Jäsen sitoutuu noudattamaan EU:n lainsäädäntöä ja sääntöjä, jotka perustuvat EU:n perussopimuksiin ja EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.
Jäsenyysneuvottelut on jaettu 35 neuvottelulukuun, jotka käsittelevät EU-lainsäädännön kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi ympäristökysymyksiä, oikeuslaitosta ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Yksittäisen asiakokonaisuuden käsittelyn aloittamista kutsutaan neuvotteluluvun avaamiseksi ja sen lopettamista neuvotteluluvun sulkemiseksi.
Neuvottelut etenevät kolmessa vaiheessa:
- Lainsäädännön vertailuvaihe
Komissio vertailee EU:n ja hakijamaan lainsäädäntöjä keskenään ja laatii kustakin neuvotteluluvusta lainsäädännön vertailuraportin (ns. screening-raportti). - Arviointiperusteiden (nk. benchmarks) asettaminen
Jäsenmaat sopivat arviointiperusteista eli hakijamaille asetettavista ehdoista komission screening-raportin pohjalta. Arviointiperusteilla varmistetaan hakijamaiden valmius lainsäädännön toimeenpanoon. - Neuvottelulukujen käsittely
Neuvottelulukujen käsittely käydään jäsenmaiden valtuutuksella hakijamaan ja komission kesken. Hakijamaa muuttaa neuvottelulukuun sisältyvää lainsäädäntöään EU:n lainsäädäntöä vastaavaksi. Komissio raportoi edistymisestä säännöllisesti jäsenmaille. Kun hakijamaan lainsäädäntö vastaa EU-lainsäädäntöä, jäsenmaat toteavat hakijamaan omaksuneen EU-lainsäädännön kyseisen luvun osalta ja täyttävän mahdolliset luvun sulkemista koskevat arviointiperusteet.
Neuvottelujen päätyttyä ehdokasmaa ja jäsenmaat hyväksyttävät tahoillaan neuvottelutuloksen eli varsinaisen liittymissopimuksen. Suomessa liittymissopimukset hyväksyy eduskunta. Ehdokasmaan liittymiseen tarvitaan myös Euroopan parlamentin hyväksyntä.
Muualla verkossa:
Euro
EU:n 27 jäsenvaltiosta 20 on ottanut käyttöön yhteisen valuutan, euron. Nämä maat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Viro, Latvia ja Liettua.
Eurorahat otettiin euroalueella käyttöön 1. tammikuuta 2002. Euroseteleitä on seitsemän eriarvoista ja kolikoita kahdeksan.
Setelien kuva-aiheet esittelevät Euroopan kulttuurihistoriaa ja arkkitehtonisia tyylisuuntia eri aikakausilta.
Kolikkojen toinen puoli on kaikissa maissa sama ja toinen, kansallinen puoli kertoo mistä maasta kolikko on lähtenyt liikkeelle.
Marraskuun 8. päivä 2012 Euroopan keskuspankki ilmoitti toisen eurosetelisarjan (ns. Europa-sarja) käyttöönotosta. Sarja on julkaistu nyt kokonaan:
- Uudet 5 euron setelit, jotka laskettiin liikkeelle 2. toukokuuta 2014.
- Uudet 10 euron setelit, jotka laskettiin liikkeelle 23. syyskuuta 2014.
- Uudet 20 euron setelit, jotka laskettiin liikkeelle 25. marraskuuta 2015.
- Uudet 50 euron setelit, jotka laskettiin liikkeelle 4. huhtikuuta 2017.
- Uudet 100 ja 200 euron setelit, jotka laskettiin liikkeelle 28. toukokuuta 2019.
Uusien eurosetelien turvatekijöitä on kehitetty, joten niitä on entistä vaikeampi väärentää. 500 euron seteleitä ei päätetty enää uusia, eikä niitä ole enää painettu vuoden 2019 jälkeen. Syyksi mainittiin epäilys, että suurimmille euroseteleille on ollut tarvetta lähinnä rikollisessa toiminnassa.
Muualla verkossa:
EU:n budjetti
Vuosittain tehtävä Euroopan unionin talousarvio eli budjetti on kooltaan noin yksi prosentti EU-maiden yhteenlasketusta vuotuisesta bruttokansantuotteesta. EU-talousarvio katetaan EU:n niin sanotuilla omilla varoilla eli EU:n tuloilla.
Perinteiset EU:n omat varat koostuvat tullimaksuista, joita peritään EU:n ulkopuolelta tuoduista tuotteista. Suurin osa EU-tuloista tulee kuitenkin kansallisista talousarvioista tulevina osuuksina. Nämä maksuosuudet perustuvat jäsenmaiden bruttokansantuloon, arvonlisäpohjaan ja kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen. Jäsenmaiden bruttokansantuloon perustuva maksuosuus on edelleen selkeästi merkittävin EU:n budjettia rahoittava tulo.
Budjettivaltaa käyttävät neuvosto ja parlamentti
Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto päättävät EU:n vuotuisesta talousarviosta komission ehdotuksen pohjalta. Vuotuisten talousarvioiden on noudatettava monivuotisessa rahoituskehyksessä asetettuja enimmäismääriä. Jos on perusteltua muuttaa talousarviota esimerkiksi poikkeuksellisten tai ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, komissio voi varainhoitovuoden aikana tehdä lisätalousarvioesityksiä.
Vuotuinen talousarviomenettely käynnistyy touko-kesäkuussa, kun komissio antaa talousarvioesityksensä budjettivallankäyttäjille. Tämän jälkeen ensin neuvosto hyväksyy oman kantansa talousarvioesitykseen, jonka se yleensä elo-syyskuussa ilmoittaa. Parlamentin budjettivaliokunta ryhtyy tämän jälkeen käsittelemään talousarvioesitystä. Parlamentti hyväksyy oman kantansa talousarvioesitykseen lokakuun täysistunnossaan. Jos parlamentin ja neuvoston näkemykset eroavat, kutsutaan koolle sovittelukomitea kompromissin löytämiseksi kolmessa viikossa. Sovittelukomitean yhteydessä kokoontuu myös budjettiasioita käsittelevä talous- ja rahoitusasioiden neuvosto.
Sovittelukomiteassa saavutettu yhteisymmärrys, toisin sanoen yhteinen teksti, tulee vahvistaa sekä parlamentissa että neuvostossa 14 päivän kuluessa. Talousarviota ei voi hyväksyä ilman Euroopan parlamentin hyväksyntää. Jos sovittelukomiteassa ei päästä yhteisymmärrykseen talousarviosta tai parlamentti hylkää yhteisen tekstin, komissio laatii uuden talousarvioesityksen.
EU:n menot vuosille 2021-2027 koostuvat monivuotisesta rahoituskehyksestä ja elpymisvälineestä. Infograafi: Euroopan unioni, 2020.
Monivuotinen rahoituskehys 2021–2027
Niin sanottu monivuotinen rahoituskehys muodostaa puitteet EU:n rahoitussuunnittelulle ja budjettikurille. Sillä varmistetaan EU:n menojen ennakoitavuus. Monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan vähintään viiden vuoden jaksolle, mutta käytännössä rahoituskehykset ovat olleet seitsemän vuoden mittaisia. Nykyinen rahoituskehyskausi kattaa vuodet 2021–2027. Vuotuiset talousarviot hyväksytään rahoituskehyksen puitteissa.
Monivuotisesta rahoituskehyksestä neuvotellaan hyvissä ajoin ennen voimassa olevan kauden päättymistä. Yleensä noin kaksi-kolme vuotta ennen kuin voimassa oleva rahoituskehyskausi päättyy, Euroopan komissio ehdottaa uutta kehysbudjettia. Komissio esittelee niin kutsutun rahoituskehyspaketin.
Paketti sisältää erityisesti seuraavat säädökset:
- monivuotista rahoituskehystä koskeva asetus. Siinä vahvistetaan, miten paljon EU voi käyttää varoja
- omia varoja koskevan päätös, jossa määritetään, mistä EU saa tuloja.
Komissio ehdottaa myös alakohtaisia ohjelmia uudelle ohjelmakaudelle.
Yleisten asioiden neuvosto vastaa rahoituskehyspaketin käsittelystä ja valmistelee niin kutsutun neuvottelupaketin. Ehdotettuun neuvottelupakettiin on koottu aiheet, joissa todennäköisimmin tarvitaan poliittista ohjausta EU-johtajilta. Tavoitteena on helpottaa monivuotista rahoituskehystä koskevien Eurooppa-neuvoston päätelmien valmistelua.
Päätelmäehdotuksen esittää Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Sen avulla neuvosto voi muodostaa kantansa. Päätökseen vaaditaan yksimielisyys. Lopullinen päätöksenteko vaatii vielä myös Euroopan parlamentin hyväksynnän. Lisäksi kaikkien jäsenmaiden pitää ratifioida eli hyväksyä ja saattaa voimaan omia varoja koskevat päätökset.
Monivuotinen rahoituskehys 2021–2027 jakautuu menoluokkiin, jotka vastaavat EU:n toiminnan eri osa-alueita:
- Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalisuus sisältää tutkimuksen, innovaatioiden, liikenteen, investoinnit, energiapolitiikan ja avaruuspolitiikan.
- Koheesio, palautumiskyky ja arvot sisältää alue- ja rakennepolitiikan, koulutuksen, kulttuurin, nuorison, oikeusasiat ja terveyden.
- Luonnonvarat ja ympäristö sisältää yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan, maaseudun kehittämisen ja ympäristötoimet.
- Muuttoliike ja rajaturvallisuus ja oikeus sisältää rajaturvallisuuden sekä, maahanmuutto- ja turva-paikkapolitiikan, kulttuurin, nuorison, kuluttaja- ja kansanterveysasiat.
- Turvallisuus ja puolustus sisältää puolustuksen ja sisäisen turvallisuuden.
- Naapurialueet ja muu maailma sisältää EU:n ulkoiset toimet kuten naapuruuspolitiikan, kehitysavun ja humanitaariset toimet. Tänne on sisällytetty myös aiemmin kehyksen ulkopuolella olleen Euroopan kehitysrahaston alaiset toimet.
- EU:n yleinen hallinto kattaa kaikkien EU-toimielinten hallintomenot ja eläkkeet sekä Eurooppa-koulujen menot.
Lisätietoa EU:n pitkän aikavälin budjetista ja elpymissuunnitelmasta löydät valtiovarainministeriön ja Euroopan unionin neuvoston verkkosivuilta.
Elpymisväline
EU-johtajat sopivat heinäkuussa 2020 ylimääräisessä Eurooppa-neuvoston kokouksesta elpymispaketista ja vuosien 2021–2027 budjetista. Ratkaisulla halutaan vauhdittaa jäsenmaiden talouksien uudelleen käynnistämistä ja Euroopan elpymistä koronaviruksen seurauksista.
Elpymisväline (Next Generation EU) on laaja kokonaisuus, jonka keskeinen osa on elpymis- ja palautumistukiväline (RRF, englanniksi The Recovery and Resilience Facility). Elpymis- ja palautumistukivälineen tavoitteena on edistää unionin taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhtenäisyyttä sekä parantaa jäsenvaltioiden palautumiskykyä.
Lisäksi tavoitteena on pienentää koronakriisin sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia sekä tukea vihreää ja digitaalista siirtymää. Nämä tavoitteet vahvistaisivat jäsenvaltioiden talouksien työllisyyttä ja tuotantopotentiaalia koronakriisin jälkeen ja tukisivat kestävää kasvua.
Suomi rahoittaa elpymisvälineen rahoituksella Suomen kestävän kasvun ohjelman, joka vauhdittaa uudistuksia ja investointeja.
Muualla verkossa:
Näin syntyy tyypillisin EU-laki
EU:n toiminnan ytimessä on lainsäädäntö, jolla EU pyrkii saavuttamaan poliittiset tavoitteet. Euroopan komissio laatii lakiesityksen. Se toimitetaan Euroopan parlamentille, ministerineuvostolle ja kansallisille parlamenteille. Neuvosto ja parlamentti päättävät lakialoitteesta yhteistyössä. Tätä niin kutsuttua yhteispäätösmenettelyä sovelletaan nykyisin noin 95 prosenttiin EU-lainsäädännöstä.
🅺 Komissio
🅿 Parlamentti
🅼 Ministerineuvosto
Lainsäädäntötarpeen havaitsemisen jälkeen asian valmistelu aloitetaan komissiossa. Komissio kerää tietoa yrityksiltä, viranomaisilta ja muilta tahoilta, joita asia koskee. Komissio tekee myös vaikutustenarvion eli tutkii, mitä vaikutuksia uudella lailla olisi. Se myös konsultoi sidosryhmiä, jotka saavat kertoa aiheesta mielipiteensä.
Komission virkamiehet luonnostelevat asetustekstin ja komission muut pääosastot kommentoivat tekstiä. Sitten lakiesitys julkistetaan ja asetusehdotuksen käsittely alkaa parlamentissa ja ministerineuvostossa.
Seuraavaksi jäsenmaat ryhtyvät käsittelemään asetusehdotusta jäsenmaiden virkamiehistä koostuvassa sektorityöryhmässä. Eri alojen työryhmiä toimii Brysselissä yhteensä 200. Jokainen jäsenmaa muodostaa oman kantansa asetusehdotukseen.
Tämän jälkeen parlamentti aloittaa työnsä. Parlamentissa päätetään ensin, mille valiokunnalle lakialoite kuuluu. Sitten väännetään kättä siitä, mikä poliittinen ryhmä saa asetusehdotuksen omakseen ja kuka Euroopan parlamentin jäsen eli meppi tuossa ryhmässä saa mietinnön laadittavakseen. Muut poliittiset ryhmät nimittävät niin sanotun varjoesittelijän eli mepin, joka kertoo oman ryhmänsä näkemyksen varsinaiselle mietinnön tekijälle. Parlamentti hyväksyy kantansa täysistuntoäänestyksessä.
Tätä seuraavat neuvottelut parlamentin ja ministerineuvoston kesken. Näiden neuvotteluiden pohjalta asetus lopulta hyväksytään.