EU voi toimia vain niillä aloilla, joilla jäsenmaat ovat luovuttaneet sille toimivaltaa. Esimerkiksi maatalous- ja kalastuspolitiikka ovat unionin politiikkaa. Sen sijaan esimerkiksi kouluopetukseen liittyvät päätökset tehdään edelleen kansallisesti.

Löydät täältä tietoa unionin toiminnasta ja keskeisistä kehityssuunnista eri toiminta-aloilla. Toiminta on jaoteltu tässä kymmeneen politiikka-alueeseen, jotka vastaavat Euroopan unionin neuvoston kokoonpanoja.

• Kilpailukyky
• Koulutus, nuoriso ja kulttuuri
• Maatalous ja kalastus
• Liikenne, televiestintä ja energia
• Oikeus- ja sisäasiat
• Talous- ja raha-asiat
• Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat
• Ulko- ja yleiset asiat
• Ympäristö

Oikeus- ja sisäasiat

EU:n tavoitteena liikenne-, televiestintä- ja energia-alalla on luoda nykyaikaiset, kilpailukykyiset ja tehokkaat markkinat ja infrastruktuurit sekä Euroopan laajuiset liikenne-, viestintä- ja energiaverkot. Näillä aloilla sekä EU että jäsenmaat voivat säätää lakeja, eli lainsäädäntövalta on jaettu. Jäsenmaat voivat kuitenkin säätää lakeja vain, jos EU ei ole jo ehdottanut uutta lainsäädäntöä tai on päättänyt, ettei se ehdotakaan sitä.

Oikeudellinen yhteistyö ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta

Oikeudellisen yhteistyön kulmakivenä on vastavuoroisen tunnustamisen periaate, jonka mukaan kaikissa jäsenmaissa tunnustetaan toisten jäsenvaltioiden viranomaisten päätökset, ja ne voidaan myös toimeenpanna toisessa jäsenvaltiossa. Periaatteella on merkitystä esimerkiksi rajat ylittävissä avioero-, asumusero-, huoltajuus- ja elatustapauksissa. EU:n perintöasetus puolestaan yksinkertaistaa sellaisten perintöasioiden hoitamista, joilla on liittymiä useampaan jäsenmaahan.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta noudatetaan myös rikosoikeudellisessa yhteistyössä. Esimerkiksi eurooppalainen pidätysmääräys helpottaa rikoksesta epäiltyjen luovuttamista jäsenmaasta toiseen, ja eurooppalaisella tutkintamääräyksellä voidaan rikosasioissa hankkia todisteita toisesta jäsenmaasta. EU:n vankiensiirtojärjestelmässä vanki voidaan siirtää takaisin kotimaahansa suorittamaan toisessa jäsenmaassa saamaansa tuomiota.

Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön virasto Eurojust tukee EU-maiden oikeudellista yhteistyötä, jolla torjuntaan terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Euroopan syyttäjänviraston tehtävänä on tutkia EU:n talousarvioon kohdistuvia rikoksia.

Myös jäsenvaltioiden poliisi- ja tulliviranomaiset toimivat entistä enemmän yhteistyössä. Lainvalvontaviranomaisten yhteistyölle tärkeä elin on Haagissa toimiva Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto Europol. Schengen-valtioiden yhteisten tietojärjestelmien avulla poliisi- ja oikeusviranomaiset voivat vaihtaa rikostentorjunnan kannalta tärkeitä tietoja esimerkiksi henkilöistä, joista on annettu pidätysmääräys tai luovutuspyyntö, tai varastetusta omaisuudesta.

Muuttoliikepolitiikka

EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan tavoitteena on vastata kestävästi muuttoliikkeen tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Jotta yhteinen politiikka toteutuisi myös käytännössä, on tärkeää, että jäsenmaiden turvapaikkajärjestelmät toimivat mahdollisimman yhtenäisesti. EU pyrkii siihen, että turvapaikanhakijoita kohdeltaisiin yhdenmukaisesti kaikkialla Euroopassa.

Yhteistä turvapaikkajärjestelmää on rakennettu asteittain pitkällä aikavälillä, ja nykyisin jäsenmaiden käytännöt perustuvat jo pitkälti EU-sääntelyyn. Euroopan komissio käynnisti syyskuussa 2020 maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistuksen (New Pact on Migration and Asylum, kutsumanimenä pakti). Se kattaa eri osa-alueita, kuten yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisen, kumppanuudet EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, paluun tehostamisen sekä laillisten maahanmuuttoväylien edistämisen.

Euroopan parlamentti ja neuvosto saavuttivat joulukuussa 2023 poliittisen yhteisymmärryksen uudesta muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksesta. Kaikki sopimukseen kuuluvat säädökset hyväksyttiin toukokuussa 2024, ne tulivat voimaan kesäkuussa 2024 ja niitä aletaan soveltaa pääasiassa kahden vuoden kuluttua voimaantulosta, kesällä 2026.

EU-tasolla ja jäsenvaltioissa on käynnistetty paktin toimeenpanosuunnitelmien valmistelu. Kansallisten toimeenpanosuunnitelmien on oltava valmiit joulukuussa 2024. Suunnitelmien tarkoituksena on varmistaa, että jäsenvaltioilla on oikeudelliset ja toiminnalliset valmiudet alkaa soveltaa uutta lainsäädäntöä kahden vuoden kuluttua.

Rajaturvallisuus

Rajaturvallisuus käsittää luvattomien rajanylitysten estämisen, rajat ylittävästä henkilöliikenteestä aiheutuvien uhkien ja rikollisuuden torjumisen, turvallisen rajan ylityksen varmistamisen ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisen.

Rajaturvallisuuden ylläpitämiseen kuuluu olennaisesti ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittaminen. Tämä on osa eurooppalaista yhdennettyä rajaturvallisuutta. Suomessa Rajavartiolaitos ylläpitää rajaturvallisuutta toimimalla kotimaassa ja ulkomailla yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.
Suomen raja- ja maahanmuuttoviranomaiset ovat osa eurooppalaista raja- ja merivartiostoa, joka koostuu jäsenmaiden rajavalvonnasta ja palautustoiminnasta vastaavista kansallisista viranomaisista sekä Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexista. Frontex tukee jäsenmaita rajavalvonnassa sekä paluu- ja palautustoiminnassa. Frontexin toimintaan osallistuu EU:n jäsenmaita, Schengen-alueen maita sekä EU:n ulkopuolisia maita.

Oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö Euroopan unionissa kehittynyt vaiheittain

Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa kirjattiin virallisesti Maastrichtin sopimukseen (1992). Amsterdamin sopimuksen (1999) myötä yhteistyö eurooppalaisella tasolla vauhdittui merkittävästi.

Lissabonin sopimus (2009) toi uudistuksia oikeus- ja sisäasioihin. Sopimus saattoi voimaan perusoikeuskirjan, joka edistää yksilön oikeuksia ja vapauksien kunnioittamista. Perusoikeuksien tärkeyttä korostaa EU:n perusoikeusvirasto, joka aloitti toimintansa Wienissä maaliskuussa 2007.
Lissabonin sopimus muutti myös oikeus- ja sisäasioiden päätöksentekoa: rikosoikeudellisesta yhteistyöstä ja poliisiyhteistyöstä päätetään EU:ssa neuvoston määräenemmistöllä yksimielisyyden sijaan. Siviilioikeudessa siirryttiin määräenemmistöpäätöksiin jo Amsterdamin sopimuksella. Euroopan parlamentti osallistuu tasavertaisesti päätöksentekoon.

Talous- ja raha-asiat

Vakaa talous on Euroopan unionin tärkeimpiä tavoitteita. EU koordinoi jäsenmaiden talouspolitiikkaa. Unionilla on lisäksi talous- ja rahaliitto sekä yhteinen raha, euro.

Talous- ja rahaliitto

Talous- ja rahaliitto EMU (Economic and Monetary Union) perustettiin vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksella. Kaikki EU-jäsenvaltiot kuuluvat EMUun. Jokainen jäsenvaltio on edelleen vastuussa omasta julkisesta taloudestaan ja omista veloistaan. EU-maat sovittavat kuitenkin yhteen talouspolitiikkansa ja ovat sitoutuneet välttämään liiallista julkisen talouden alijäämää ja julkista velkaa. EU:n finanssipoliittiset säännöt pohjautuvat perussopimukseen sekä vakaus- ja kasvusopimukseen.

Tullit ja verot

Tulliliitto on yksi EU:n varhaisimmista virstanpylväistä. Sen myötä on poistettu tullit sisärajoilla ja otettu käyttöön yhdenmukainen tuontitullijärjestelmä.

EU:n yhteisellä veropolitiikalla varmistetaan tavaroiden ja palveluiden yhtenäismarkkinoiden toiminta sekä se, että kukin jäsenvaltio saa oikeudenmukaisen osuuden verotuloista. Veropolitiikan painopiste on välillisessä verotuksessa eli arvonlisä- ja valmisteverotuksessa. Euroopan unionilla ei ole toimivaltaa henkilöverotuksen suhteen.

Tulliliitto

Verotus

EU:n budjetti

EU:n budjetti muodostuu EU:n tuloista ja menoista. Se on kooltaan noin yksi prosentti EU-maiden yhteenlasketusta vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Talouspolitiikan EU-ohjausjakso

Talouspolitiikan EU-ohjausjakso eli eurooppalainen ohjausjakso on vuosittainen prosessi, jolla Euroopan unioni koordinoi ja valvoo talouspolitiikkaa. Euroopan komissio ja EU:n neuvosto arvioivat jäsenvaltioiden finanssi- ja rakennepolitiikkaa, antavat suosituksia ja valvovat niiden toimeenpanoa. 

Talouspolitiikan EU-ohjausjaksoa täydentää euroalueen yhteinen budjettijakso. Euroopan komissio arvioi jäsenmaiden suunnitelmien perusteella vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. 

Talouspolitiikan EU-ohjausjakso

Euroalue

EU:n 27 jäsenvaltiosta 20 on ottanut käyttöön yhteisen valuutan, euron. Nämä maat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Viro, Latvia ja Liettua.

Euroopan keskuspankki

Kun euro vuonna 1999 otettiin käyttöön tilivaluuttana, vastuu rahapolitiikasta koko euroalueella siirtyi Euroopan keskuspankille (EKP). EKP vastaa viitekoron määrittelystä ja euroalueen valuuttavarannon hallinnasta. Sen tehtävänä on myös varmistaa sujuva maksuliikenne yli rajojen.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto ja euroryhmä

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit. 

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä. 

Ecofin ja euroryhmä

Yhtenäinen euromaksualue (SEPA)

SEPA-alueeseen kuuluvat kaikki EU-maat sekä Islanti, Norja, Liechtenstein, Andorra, Monaco ja Sveitsi. SEPAn myötä rajojen yli tapahtuvat euromääräiset maksut nopeutuvat ja muuttuvat kotimaanmaksujen hintaisiksi.

SEPAn näkyvimmät muutokset ovat kansainväliset, IBAN-muotoiset tilinumerot, maksun hyväksyminen tunnusluvun näppäilyllä kuittien allekirjoittamisen sijaan maksukortilla maksettaessa sekä kotimaisen suoraveloituksen päättyminen.

Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat

Työllisyys-, sosiaali- ja terveyspolitiikassa sekä kuluttaja-asioissa EU:n tavoitteena on kohottaa kansalaisten elintasoa ja elämänlaatua muun muassa tarjoamalla korkealaatuisia työpaikkoja sekä varmistamalla sosiaalisen suojelun, terveyden suojelun ja kuluttajansuojan korkea taso.

EU:n sosiaalipolitiikka – miniminormeja ja koordinointia

Euroopan unionissa sosiaalipolitiikka kattaa myös työelämän sääntelyn ja työoikeuden alueet, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun työelämässä sekä erilaiset syrjinnän vastaiset toimenpiteet. Tavoitteena on taata kaikille kansalaisille kohtuullinen elämänlaatu ja elintaso sekä ehkäistä syrjäytymistä. EU myös rahoittaa työllisyys- ja sosiaaliasioihin sekä syrjäytymisen torjuntaan liittyviä hankkeita erilaisten ohjelmien kautta. 

Työllisyys- ja sosiaalipolitiikka kuuluvat edelleen jäsenvaltioiden vastuulle. Unioni osallistuu vahvistamalla kaikille jäsenvaltioille yhteisiä tavoitteita, analysoimalla kansallisella tasolla toteutettuja toimia sekä antamalla suosituksia jäsenvaltioille. Tärkeää on myös hyvien toimintatapojen vaihtaminen EU-jäsenmaiden välillä. Toistaiseksi EU on säätänyt ainoastaan miniminormeista ja -oikeuksista. 

Työsuojelu on tärkeä osa unionin sosiaalipolitiikkaa. EU:lla on toimivaltaa tehdä säännöksiä työsuojelun vähimmäisvaatimuksista ja esimerkiksi työpaikoilla käytettävien koneiden ja kemikaalien turvallisuutta koskevista asioista. 

Jo Rooman sopimuksessa (1957) säädettiin jäsenmaiden sosiaaliturvajärjestelmien koordinoinnista. Tämä liittyy yhteismarkkinoihin jäsenvaltioiden välillä. Sosiaaliturvan koordinointi edesauttaa työvoiman vapaata liikkumista jäsenvaltiosta toiseen: työntekijä saa sosiaaliturvaa vain yhdestä maasta kerrallaan ja hänellä on oikeus saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Sosiaaliturvan taso vaihtelee jäsenmaittain.

EU:n terveyspolitiikka edistää kansalaisten terveyttä

EU-mailla on päävastuu terveydenhuollon ja sairaanhoidon järjestämisestä. EU:n terveyspolitiikka täydentää kansallisia toimia ja auttaa varmistamaan, että terveyden suojelu huomioidaan kaikessa EU:n politiikassa. EU:n terveystoimien tavoite on suojata ja parantaa kansalaisten terveyttä, edistää terveydenhoidon tasapuolista saatavuutta ja parantaa reagointia vakaviin terveysuhkiin, kun uhka koskee useampaa kuin yhtä EU-maata. 

EU-lainsäädännöllä säädellään esimerkiksi lääkkeiden laatua ja turvallisuutta, terveydenhoitopalveluja sekä potilaiden oikeuksia rajat ylittävässä terveydenhuollossa. Lisäksi EU rahoittaa terveysalan hankkeita eri puolilla Eurooppaa.

EU:n työllisyys-, sosiaali-, terveys- ja kuluttaja-asioita valmistelee neuvosto

Euroopan unionin työllisyydestä, sosiaalipolitiikasta, terveydestä ja kuluttaja-asioista vastaavan neuvoston kokouksiin osallistuvat jäsenvaltioiden työministerit, sosiaali- ja terveysministerit sekä kuluttajansuoja- ja tasa-arvoasioista vastaavat ministerit. Neuvosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Istunnoista kahdessa keskitytään yleensä pelkästään työllisyyteen ja sosiaalipolitiikkaan. 

Näillä aloilla neuvosto tekee päätökset useimmiten määräenemmistöllä yhdessä Euroopan parlamentin kanssa.

Ulko- ja yleisasiat

Ulkoasiat

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) tavoitteena on ratkaista konflikteja ja edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä. Politiikan keskiössä on kansainvälisten sääntöjen noudattaminen. Myös kaupalla, humanitaarisella avulla ja kehitysyhteistyöllä on tärkeä rooli EU:n kansainvälisessä toiminnassa. Laajasti tarkasteltuna YUTP käsittää kaikki ulkopolitiikan osa-alueet ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvät kysymykset.

Tavoitteena rauhan säilyttäminen

Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on rauhan säilyttäminen, unionin yhteisten arvojen turvaaminen, turvallisuuden vahvistaminen sekä kansainvälisen yhteistyön edistäminen. Johtotähtenä on EU:n perusajatus kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteiden sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisesta

Ulkoasioiden valmistelu EU:n neuvostossa

Unionin ulkosuhdetoimintaan liittyviä asioita valmistelee ulkoasiain neuvosto (UAN), joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Neuvoston kokouksiin osallistuvat ulkoministerit sekä esityslistasta riippuen myös Eurooppa-asioista, kehitysyhteistyöstä, kaupasta ja puolustuksesta vastaavat ministerit.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja

Lissabonin sopimuksen myötä EU sai oman ulkosuhdehallinnon sekä ”ulkoministerin”, eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan. Hänen vastuullaan on EU:n ulkosuhteiden johdonmukaisuus, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä EU:n edustaminen kansainvälisillä areenoilla. EU-ulkoministeri toimii myös ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana.

Kaja Kallas aloitti EU:n ulko- ja turvallisuusasioiden korkeana edustajana vuonna 2024. Kuva: Euroopan unioni,
Jennifer Jacquemart

Yleisasiat

Lissabonin sopimus jakoi yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston kahdeksi eri kokoonpanoksi. EU:n yleisten asioiden neuvostossa (YAN) jäsenmaita edustavat pääasiassa jäsenvaltioiden eurooppaministerit, ja neuvostoa johtaa puheenjohtajamaan ministeri. Neuvosto käsittelee sellaisia EU-asioita, joilla on vaikutusta useampaan unionin politiikkalohkoon. 

Tällaisia ovat muun muassa Euroopan unionin laajentuminen, talousarviokehitys sekä toimielin- ja hallintokysymykset. Neuvosto valmistelee Eurooppa-neuvoston kokoukset (EU:n jäsenmaiden valtion- tai hallitusten johtajien kokoukset) ja huolehtii niiden jatkotoimista. Myös oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset kuuluvat vakiintuneesti neuvoston asialistalle. 

Yleisten asioiden neuvosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

Ympäristö

EU:n ympäristöpolitiikka pyrkii ehkäisemään ympäristön pilaantumista ja tähtää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen, luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön sekä kiertotalouteen siirtymiseen. EU-tason tavoitteita edistetään lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten avulla.

Green Deal eli EU:n vihreän kehityksen ohjelma näyttää suuntaa

EU julkaisi 2019 vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal), jonka tavoitteena on vähentää päästöjä, investoida huippututkimukseen ja innovaatioihin sekä säilyttää Euroopan luonnonympäristö. Green Dealin tavoitteiden toteuttamiseksi EU:ssa on annettu viime vuosina useita ilmastoon, ympäristöön ja luontoon liittyviä säädöksiä, jotka koskevat esimerkiksi päästökauppaa, uusiutuvien energialähteiden käyttöä, rakennusten energiatehokkuutta, haitallisia päästöjä/ilmansaasteita, kierrätystä tai elinympäristöjen ennallistamista.

Kohti ilmastoneutraalia Eurooppaa 2050

EU:n ilmastopolitiikka pyrkii hillitsemään ilmaston lämpenemistä ja samalla sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. EU:n ilmastopolitiikalla ohjataan sekä EU-alueen yhteisiä että jäsenmaiden politiikkatoimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. 

EU:n tavoitteena on olla maailman ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Ilmastoneutraaliudella tarkoitetaan, että kasvihuonekaasupäästöt ja niitä sitovat nielut ovat yhtä suuret. Tavoite on laillisesti sitova: se sisältyy eurooppalaiseen ilmastolakiin, joka astui voimaan kesällä 2021. Laissa on määritelty myös EU:n tavoite vähentää päästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

EU:n luontopolitiikkaa tähtää luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen 2030 mennessä

Luontoa tuhotaan tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan sekä EU:n alueella että maailmanlaajuisesti. Muun muassa ilmaston lämpeneminen, saasteet, vieraslajit sekä intensiivinen maatalous ja kaupunkien leviäminen heikentävät elinympäristöjen tilaa. 

EU:n luonnon monimuotoisuus- eli biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. EU:n jäsenmaat ovat sitoutuneet 17 avaintavoitteeseen, jotta tavoite saavutetaan. 

Muun muassa suojelupinta-alaa on määrä lisätä ja rappeutuneet ekosysteemit on määrä ennallistaa kaikkialla EU:ssa vuoteen 2030 mennessä. Jälkimmäisen tavoitteen toimeenpanoa tukee EU:n ennallistamisasetus.

Kiertotaloudesta haetaan ratkaisuja ja kestävää kasvua

Kiertotalous tarjoaa keinoja ratkoa yhtä aikaa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen aiheuttamaa ekologista kestävyyskriisiä sekä edistää vihreää siirtymää. Kiertotaloudessa tuotteet, materiaalit ja resurssit sekä niiden arvo säilytetään taloudessa mahdollisimman pitkään ja jätteen syntyminen minimoidaan. 

Puolet kaikista kasvihuonekaasupäästöistä ja yli 90 prosenttia luontokadosta ja vesistressistä on seurausta luonnonvarojen hyödyntämisestä ja jalostamisesta.  Biomassan, fossiilisten polttoaineiden, metallien ja mineraalien kaltaisten materiaalien maailmanlaajuisen kulutuksen odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavien 40 vuoden aikana, kun taas vuotuisen jätteen määrän ennustetaan kasvavan 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Siirtyminen lineaarisesta ”ota–käytä–heitä pois” -toimintamallista kiertotalouteen perustuvaan kasvumalliin on välttämätöntä resurssien kulutuksen pitämiseksi planeettamme rajoissa. 

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelman (2020) tavoitteena on laajentaa kiertotalous edelläkävijöistä valtavirran toimijoihin, mikä auttaisi ilmastoneutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä ja talouskasvun irrottamista luonnonvarojen käytöstä. Kiertotalous lisää myös EU:n alueen huoltovarmuutta ja strategista autonomiaa tilanteessa, jossa jäsenmaat ovat riippuvaisia rajallisista raaka-aineista. Toimintasuunnitelmaan kuuluu useita aloitteita ja lainsäädäntöehdotuksia muun muassa kestävämmästä kulutuksesta ja tuotannosta.

Ympäristöneuvostolla rooli lainsäädännössä ja kansainvälisissä neuvotteluissa

Ympäristöneuvostossa kokoontuvat EU:n ympäristö- ja ilmastoasioista vastaavat ministerit. Poliittisena päättäjänä neuvosto hyväksyy yhdessä Euroopan parlamentin kanssa EU-tason lainsäädäntöä. 

Kansainvälisellä tasolla EU ja sen jäsenmaat pyrkivät varmistamaan, että kansainvälisissä ympäristö- ja ilmastosopimuksissa noudatetaan EU:n ympäristönormeja. Neuvosto valmistelee EU:n kannat kansainvälisiä sopimuksia koskeviin neuvotteluihin, kuten YK:n ilmasto- ja luontokokouksiin.