Toimintasuunnitelma vuodelle 2011
EUROOPPALAINEN PÄÄKAUPUNKISEUTU RY 17.11.2010
HELSINGFORSREGIONEN I EUROPA RF
EUROPEAN MOVEMENT IN HELSINKI REGION
Yleistä
Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry on Suomen EU-jäsenyyteen ja Euroopan integraatioon myönteisesti suhtautuvan kansalaisjärjestön Eurooppalainen Suomi ry:n suurin aluejärjestö, mikä näkyy kaikessa yhdistyksen toiminnassa. Se on jäsenmäärältään suurin aluejärjestö, ja sillä on eniten toimintaa myös toiminnan volyymillä mitattuna. Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry on vakiinnuttanut paikkansa Eurooppa-liikkeen aktiivisena toimijan ja pyrkii säilyttämään asemansa luotettavana kumppanina verkostoissa myös tulevina vuosina. Vuosi 2011 on yhdistyksen kahdestoista toimintavuosi. Vuoden 2011 erityisenä painopisteenä on Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n kansainvälisen toiminnan lisääminen.
Jäsentilaisuudet ja -seminaarit
Yhdistys järjestää kansalaisille Eurooppa-aiheisia keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia sekä kulttuuritapahtumia eri puolilla pääkaupunkiseutua. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi pyritään saamaan Kaunainen yhdistyksen toimintaan mukaan. Keskustelu- ja jäsentilaisuuksia järjestetään keväällä kolme (3) ja syksyllä kaksi (2).
Eurooppa-päivä 2011
Seitsemättätoista kertaa vietettävää tilaisuutta juhlitaan pääkaupunkiseudulla myös vuonna 2011. Eurooppa-päivän järjestämiseen osallistuvat niin Eurooppalainen Suomi ry kuin Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry. Yhdistyksellä tulee olemaan oma standi omalla kustannuksellaan.
Järjestötoiminta
Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan ja valmistelee juoksevat asiat sekä sääntömääräiset kokoukset. Hallitus jakaa selkeitä vastuualueita jäsenilleen, joiden mukaisesti osallistutaan Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n työryhmätoimintaan, jokaisen hallituksen jäsenen erityisosaaminen huomioiden.
Hallitus tekee työtä eri asiantuntijoiden kanssa ja kehittää vuoropuhelua jäsenistön välillä.
Erityisesti toivotaan jäsenten aktiivista osallistumista yhdistyksen toimintaan ja jäsentilaisuuksiin sekä esitelmien pitämiseen yhdistyksen jäsentilaisuuksissa omilta osaamisalueiltaan.
Jäsentiedotus tapahtuu 2 – 4:llä jäsentiedotteella, joissa on mukana kevät- ja syyskokouskutsut. Yleisötilaisuuksista tiedotetaan Eurooppalainen Suomi ry:n internet-sivuilla (http://www.eurooppalainensuomi.fi/fi/section/1/42/) ja lehdistössä yhteistyössä Eurooppalainen Suomi ry:n kanssa. Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n vuonna 2009 uusittuja kotisivuja päivitetään säännöllisesti.
Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2009 päättyessä 884. Jäsenmäärää kasvatetaan lisäämällä säännöllisesti ja uskottavasti ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin reagoivaa tilaisuustarjontaa ja mm. hyvin suosituksi osoittautuneilla ja kaikille avoimilla pääkaupunkiseudun arkkitehtuurikierroksilla. Yhdistyksen jäsenien osallistumisia Eurooppalainen Suomi ry:n koulutuksiin ja seminaareihin tuetaan tapauskohtaisesti taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.
Verkostot ja kansainvälinen yhteistyö
Vuoden 2011 suurimpana yksittäisenä ponnistuksena Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n toiminnassa on Ruotsin uuden Eurooppa-liikkeen (Europarörelsen i Stockholm) mentorointi. Mentorointiohjelma ”Unity through Mobily” on kansainvälisen Eurooppa-liikkeen käynnistämä hanke, jossa vakiintuneet Eurooppa-liikkeet tukevat ja ohjaavat nuoria Eurooppa-liikkeitä hyvien käytäntöjen ja toimintamallien levittämiseksi (lisätietoja osoitteesta: http://tinyurl.com/ykn8uqt). Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry on ollut mukana hankkeessa vuodesta 2010.
Mentorointihanke rahoitetaan pääosin omarahoitteisesti. Hankkeen sisällä järjestetään Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n ja Tukholman Eurooppa-liikkeen yhteisiä tilaisuuksia sekä Helsingissä että Tukholmassa. Vuoden 2010 keväällä EPS lähetti jäseniään mentorointiin liittyvään koulutukseen Brysseliin. Kansainvälisen Eurooppaliikkeen tarjoamat koulutukset on tarkoitus hyödyntää vastaisuudessakin.
Mentoroinnin rinnalla EPS pyrkii lisäämään yhteistyötä muiden Itämeren alueen pääkaupunkien Eurooppa-liikkeiden kanssa. Vuoden 2011 lopulla on tavoitteena järjestää Helsingissä kansainvälinen tapahtuma, jossa tuodaan esille myös Helsinkiä design-pääkaupunkina vuonna 2012.
Yleisen kansalaiskeskustelun vuoksi erityisen tärkeää on jatkuva yhteistyö europarlamentaarikkojen, EU-asiantuntijoiden, poliitikkojen ja eri kansalaisjärjestöjen kanssa. Nuorten aluejärjestöt ovat Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry:n erityisen yhteistyön kohteena.
Yhteistoiminta toteutetaan järjestämällä yleisötilaisuuksia, joissa poliitikot, asiantuntijat, kansalaisjärjestöjen ja nuorten edustajat ovat puhujina ja keskustelijoina.
Vuonna 2011 sekä Tallinna että Turku ovat Euroopan kulttuuripääkaupunkeja, tämä luo Eurooppalainen pääkaupunkiseutu ry:n toiminnalle mahdollisuuksia lisätä EU-tietoutta ja kulttuurinvaihtoa em. kaupunkien kanssa. Muutenkin kansainvälinen verkostoituminen ja sen lisääminen on EPS:n toimintasuunnitelman mukaista. Vuosia jatkunutta yhteistyötä Euroopan laajuisen Eurocapitales-verkoston kanssa pidetään tärkeänä ja yhdistys lähettää edustajia vuosittain järjestettäviin kokouksiin jatkossakin.
Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry (EPS) hallitus
