Länsi on rikki, mutta miten se käytännössä näkyy Eurooppassa? Toiminnanjohtajan sijainen Samuel Tammekann esittelee ilmiöt, joihin vuonna 2026 kannattaa Eurooppa-politiikassa paneutua.
Tammikuussa Maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa Kanadan pääministeri Mark Carney lainasi Václav Havelin Voimattomien voimaa (1978) selittääkseen, millaista hetkeä elämme. Joka aamu Havelin vihanneskauppias laittaa ikkunalleen kyltin – “kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen” – ei, koska hän uskoisi sitä, vaan koska mukana esittäminen luo turvaa.
Puheessaan Carney pyysi maailman johtajia laskemaan viimein tällaiset nykyajan kyltit ikkunalta – kyltit, joiden mukaan sääntöpohjainen järjestys olisi kaikille reilu tai edelleen olemassa.
Nyt kylttejä lasketaankin kaikkialla. Trumpin vuosiin asti länsiyhteisö on esittänyt jonkinlaista keskinäistä tasa-arvoa, eikä Yhdysvallat ole käyttänyt (liikaa) hyväksi sen sotilaallista ylivoimaa liittolaisiaan kohtaan. Keskeinen tabu rikottiin kuitenkin viimeistään, kun viime vuoden kauppasotien myötä takeet Euroopan suojeluksesta kytkettiin Yhdysvaltoja hyödyttäviin kauppasopimuksiin. Näistä riippuvuuksista varoitimme myös Euroopan hetki -raportissamme.
Harva olisi kuitenkaan ajatellut, että Yhdysvallat olisi väläyttänyt Nato-liittolaistaan Tanskaa kohtaan todellista sotilaallista voimaa kuten Grönlannin kriisin tapauksessa. Uudessa kansallisen turvallisuuden strategiassa Euroopan yhtenäisyyden hajottaminen ja äärioikeiston tukeminen on jopa tärkeämpää kuin muita suurvaltoja vastaan kilpaileminen.
Millaisia havaintoja meidän tulee tehdä tästä hetkestä ja miten Euroopan siihen vastata?
Esittelen tulevan vuoden viiden merkittävimmän ilmiön (ja ehdottoman välttämättömän ilmastolisäyksen) muodossa. Tässä siis Euroopan 2026 top 5+1.
1. Länsi on rikki ja uusi yhteisö muodostuu nyt
Yhdysvallat ei ole enää mukana liittoumassamme, ja se on voitava sanoa suoraan.
Noin 70 vuoden ajan “länttä” saattoi voida pitää yhtenäisenä kategoriana. Siihen on laskettu yhteiset instituutiot, yhteinen turvallisuusarkkitehtuuri ja yhteiset liberaalikapitalistiset periaatteet, joiden säännöillä kauppa, talous ja yhteiskuntajärjestys ovat toimineet. Poliittisia ja taloudellisia kiistoja on ollut, mutta järjestelmä on kestänyt, kun globaalin kaupan on taannut Yhdysvaltojen dollari ja merireittejä suojeleva laivasto.
Juuri kun Naton myötä Suomi sai vietyä loppuun länsi-integraationsa, globaali länsi lakkasi totuttuna arvoyhteisönä olemasta.
Yhdysvallat on siis Trumpin johdolla käytännössä muuttanut rooliaan länsiliittouman johtajasta tavoittelemaan sen ehdotonta ylivaltiutta.
Tämä ei sopimukseemme ole kuulunut, eikä sen pidä siihen kuulua. Niin kauan kuin arvot ovat olleet yhtenevät, epätasapainoisuuksia on siedetty, mutta nykyvaatimuksilla Eurooppa ja Yhdysvallat ovat etenemässä kohti avioeroa.
Vaara piilee myös siinä, että nyt tällaisesta kiristävästä toimintalogiikasta voi tulla avoimesti palkittua. “Donroe Doctrine”, Trumpin uudelleenherättämä ajatus, että Amerikat Kanadaa ja Grönlantia myöten kuuluvat luonnollisesti Yhdysvaltojen valtapiiriin, noudattaa täysin samaa periaatetta kuin väite, että Ukraina ja Itä-Eurooppa kuuluvat luonnollisesti Venäjän valtapiiriin.
Carney varoittaa, että tällaisessa maailmassa jokainen “keskikokoinen” valta joutuu valitsemaan, etsiikö turvaa vai tuleeko syödyksi. Suomelle, Pohjoismaille, Baltialle ja Euroopalle paras puolustus on rakentaa EU:sta aidosti jotain, joka voi torjua pilkkomisyritykset ulkoisiin valtapiireihin. Tämä on vuoden 2026 keskeisin tehtävä. Kaikki muu seuraa siitä.
2. Trump on paras EU-myyntimies – käytetään hetki hyväksemme
Vastauksena painostukseen on rakennettava riittävän tiivis vastaverkosto, ja se rakentuu jo nyt.
Ironista on, että sama hallinto, joka on ottanut tavoitteekseen hajottaa Euroopan unionin, on saamassa aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 oli Naton historian paras mainos jäsenyydelle. Samoin Trumpin painostava politiikka tekee EU-integraatiolle samaa, ja vauhdittaa myös maailman muita maita hakemaan ympärilleen laajempaa liittokuntaa.
Viimeisen kuuden viikon aikana moni pitkäaikainen hanke on lähtenyt uusille kierroksille. EU ja 12 maan indopasifinen ryhmä CPTPP ovat Kanadan eteenpäinviemänä avanneet keskustelut yli 40 maan ja 1,5 miljardin ihmisen alkuperäsääntöjen yhteensovittamisesta. Kanada liittyi Euroopan yhteisten puolustushankintojen SAFE-ohjelmaan ja EU:n kauppasopimukset sekä Intian että Mercosurin kanssa vietiin päätökseen.
Sääntöpohjaista maailmaa ei ole vielä tuhottu; kuten WTO:n pääsihteeri Ngozi Okonjo-Iweala totesi Münchenissa, 72 prosenttia maailmankaupasta kulkee edelleen WTO-säännöillä, ja niihin kannattaa edelleen nojata. Kahdenkeskiset neuvottelut ylivoimaisen kumppanin kanssa eivät ole heikommalle edullisia (siksi kauppablokit ovat Trumpille vihollisia), vaan ainoana vaihtoehtona on rakentaa riittävän tiheitä verkostoja, joilla on varaa vastata painostukseen.
3. Kyltti on laskettu ikkunalta, mutta arvoja on silti puolustettava
Euroopan on puolustettava arvojaan ilmankin niihin pohjaavaa järjestystä.
Se illuusio, jota Carneyn viittaama kyltti ylläpiti, olivat yhteiset säännöt, joita vahvat valtiot saattoivat halutessaan venyttää. Vuoden 1945 jälkeinen järjestys, kuten suvereniteetin loukkaamattomuus, sodan kieltäminen politiikan välineenä ja yhteinen turvallisuusarkkitehtuuri, saattoivat olla epätäydellisiä mutta periaatteina kyseenalaistattomia. Silti todellisuus oli jo pitkään asteittain erkaantunut todellisuudesta, ja vasta nyt kyltit lienevät laskettu kaikkialla.
Nykyinen Yhdysvaltojen politiikka, Stephen Millerin sanoin, on että “maailmaa hallitsee voima.” Sen viitoittamalla tiellä uusi turvallisuustrategia ohjaa, että Yhdysvallat voi rahoittaa ideologisesti yhteneviä äärioikeistopuolueita ja avoimesti antaa Washingtonin tukea EU:ta vastaan kilpailevia ehdokkaita keskeisimmissä vaaleissa. Tätä panee käytäntöön Heritage Foundationin lista järjestöistä, joita ulkoministeriön tulisi tällä erää (Radio Free Europen sijaan) rahoittaa.
Sääntöihin vetoaminen ei enää riitä. Silti lopputuloksen ei pidä olla arvojen hylkääminen ja sen toteaminen, että vain voima toimii. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että toimijana Euroopan on rakennettava riittävät voimavarat edistämään ja puolustamaan niitä arvoja, jotka hukkuisivat muuten voimavetoisen maailman alle.
Sen osoittaa esimerkiksi se, että nyt eurooppalaisesta ydinpelotteesta puhutaan valtionpäämiestasolla. Vain muutama vuosi sitten se olisi ollut mahdotonta. Tästä puhuminen ei silti vaadi Euroopan arvojen hylkäämistä, vaan sitä, että Eurooppakin joutuu tunnustamaan reaaliset vaatimukset arvojen ylläpitämisen takana.
Niin kauan kuin illuusio säännöistä päti, Eurooppa saattoi vedota yhteisiin sääntöihin turvallisuusloukkauksia vastaan. Nyt Euroopan on itse valittava tietoisesti, mihin se uskoo, ja samalla todeta, millä tavoin se lopulta puolustaa omia arvojaan, ja viime kädessä myös millä voimalla, ja kuinka raa’alla.
Tilanne tosiaankin on raaka, mutta ehkä samalla rehellisempi. Ainakin se paljastaa sen, puolustetaanko arvoja – eurooppalaisittain mm. ihmisarvoa, tasa-arvoa ja vapautta – koska niin aidosti halutaan tehdä, vai ainoastaan siksi koska joku muu niin vaatii.
4. Digitaalinen itsenäisyys on turvallisuuskysymys
Tappokytkimestä puhutaan samalla kun infosota on saanut länsirintaman.
EU:n talouskomissaari Valdis Dombrovskis sanoi epätavallisen suoraan tammikuussa, että Eurooppa tarvitsee digitaalista käteiseuroa, sillä Visa ja Mastercard kattavat lähes kaksi kolmasosaa EU:n korttimaksuista. Yli 440 miljoonan rahaliiton pääasiallinen maksujärjestelmä – ja päätös sen katkaisemiseksi – siis sijaitsee San Franciscossa ja New Yorkissa.
Euroopan riippuvuutta Yhdysvalloista vuonna 2026 on mietittävä tarkkaan. Kun Trumpin hallinto uhkasi Tanskaa Grönlanti-kriisissä sotilaallisesti, myös teknologisesta painostuksesta tuli mahdollinen ajatus. JD Vance on syyttänyt Eurooppaa AfD:n sensuroinnista Saksan vaaleissa, Musk on ottanut haltuunsa X:n algoritmin, sen, jossa suuri osa Euroopan poliittista ja journalistista keskustelua edelleen käydään. Teknologian käyttö Eurooppaa vastaan ei ole tuulesta temmattu ajatus.
DSA on askel oikeaan suuntaan, ja Euroopan tulisi toimeenpanna sitä miettimättä Washingtonin vastausta. Mutta regulaatio voi vain ohjata asioita, joista omistajat päättävät. Siksi tarvitsemme eurooppalaisia vaihtoehtoja. Euroopan kilpailukykyrahaston, digieuron, tekoälysijoitusten, sen kaiken on edettävä nopeammin kuin mihin EU on tottunut. Kyse on kuitenkin myös turvallisuudesta.
5. Demokratian on siirryttävä puolustuksesta hyökkäykseen
Olemme vahvin ja periaatteellisin valtioryhmä, ja nyt joukkoa on kasvatettava EU:n johdolla.
Kaja Kallas totesi Münchenin turvallisuusfoorumissa, että toisin kuin väitetään “rappeutuva woke-Eurooppa ei ole sivilisaatioltaan pyyhkiytymässä.” Sen sijaan jono sisään on varsin pitkä; jopa 40 % kanadalaisista ovat uusimmissa gallupeissa kiinnostuneita jäsenyydestä.
Aiemmat kohdat liittyivät lähinnä puolustukseen; mutta tässä kyse on hyökkäyksestä ja siitä mitä Eurooppa voi tarjota. Lukuisat maat haluavat edelleen liittyä EU:hun, asua, työskennellä siellä, ja moni haluaa kuulua ryhmään joka voi tarjota monille maille yhtenäisen äänen ja jopa materiaaliset voimavarat suojautua vahvempiensa painostukselta.
Keskustelu Ukrainan nopeasta EU-jäsenyydestä on keskeisimpiä tapauksia. Rauhansopimusta tuskin on odotettavissa hetkeen, ja Ukraina jatkaa taisteluaan tulevaisuudestaan, mutta samalla on tarjottava avoin tie EU-jäsenyyteen, jota maa voi edistää nyt. Täydellisyyttä ei tässä hetkessä tarvita, vaan tahtoa ja etenemistä, jotta vaihtoehto Venäjän vallalle on todellinen.
Presidentti Stubbin “vallan kolmio” puhuu aivan oikein globaalista etelästä, joka ratkaisee tulevan maailmanjärjestyksen. Kiina ja Venäjä ovat pyrkineet luomaan etelästä joukkoa, joka kaataa läntisen järjestyksen siirtomaavoimineen. Siksi Euroopan vastatarjous ei voi olla luennointia vaan aitoa yhteistyötä tasa-arvoisten kumppanien kesken.
Kiinan kohdalla rajattu, välineellinen ja intressipohjainen yhteistyö kannattaa jatkossakin. Ilmasto, globaali tasapaino ja katastrofien välttäminen – myös Taiwan-kriisin kohdalla – tarvitsevat kanavia. Mutta Intia erityisesti kaipaa huomiota. EU–Intia-kumppanuus edustaa Euroopan strategisten kumppanuuksien suurimpia laajentumisia hetkeen. Intia on jo nyt maailman väkirikkain valtio, ja toivon mukaan jatkossa myös maailman suurin demokratia. Suhteiden syventäminen ja arvojen yhdentäminen Euroopan voi parhaimmillaan olla testi, miten johdonmukaista avoimuutta saadaan teoriasta käytäntöön.
+1. Ilmasto ja energia valtapelin keskiössä
Yhdysvallat pyrkii ottamaan viimeisen irti viime vuosisadan energiataloudesta. Kiina myy kalustoa tulevaa varten. Eurooppa ostaa molemmilta, muttei rakenna kumpaakaan.
Vielä käsittelemättä on energia, jolla suurvaltahaastajat painostavat Eurooppaa, ja johon sekä Yhdysvallat että Kiina ovat panostaneet.
Nyky-Yhdysvallat haluaa käyttää fossiiliyltäkylläisyyttä geopoliittisena työkaluna. Maan maakaasuvarat ovat mittaamattomat, nykyään USA kattaa yli puolet Euroopan LNG-tuonnista. Venäjä-kaasuriippuvuus seurauksineen on nyt vaihtunut USA:n puolelle; ja tulevien populistipuolueiden tarvitsee vain odottaa, millaisia tarjouksia Atlantin takaa vain tulee.
Kiina-riippuvuus vihreässä siirtymässä on erilainen. Maa ei myy polttoainetta, vaan teknologiaa, jolla polttoaineesta irtaudutaan. Kiina hallitsee nyt suurta osaa aurinkopaneeleiden, akkkujen, sähköautojen ja harvinaisten maametallien tuotannosta, joita vihreään siirtymään tarvitaan. Paradoksi on vaan se, että Euroopassa tähän ei ole reagoitu kovin nopeasti; Kiinan ylituotanto painaa hintoja alas kaikkialla, mutta myös aiheuttaa sen että tuotanto siirtyy kovin helposti Saksan Ruhrilta Shenzeniin.
Jos Eurooppa onnistuu puhtaassa siirtymässä, siitä voi tulla ainut suuri blokki, jonka ketjut ovat euroopalaisia eikä kiinalaisia tai amerikkalaisia; ja ainoa taho, joka voi olla vapaa sekä Yhdysvaltojen LNG-riippuvuudesta että Kiinan akkuriippuvuudesta. Se tekisi Euroopasta itsenäisen suurvallan.
Tämän takia vihreässä siirtymässä ei ole kyse vain ympäristöstä, vaan siirtymä on ymmärrettävä keskeisenä geopoliittisena projektina.
Lopuksi: Millainen kyltti suomalaisten tulisi laskea seinältään?
Suomenlinnan Kuninkaanportin seinässä lukee: Seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun. Meidän tuskin tarvitsee vaihtaa omaamme, sillä suomalaiset ovat eläneet tätä neuvoa kriisistä toiseen – aina Nato-jäsenyyteen saakka. Vaikka on syytä tunnustaa, että ystävistäkin on lopulta apua, ja ilman muuta Eurooppaa olisimme paljon vaikeammassa tilanteessa.
Eurooppa kokonaisuutena elää silti hetkeä, jossa tämä lause nousee silti vahvasti mieleen. Kaksi viimeistä kertaa maailmansodan syövereissä suunta on muutettu uuden maailman suunnalta saapuneella “viime hetken ratsuväellä”.
Nyt sellaista ei ole tiedossa, vaan meidän on seisottava omalla pohjallamme, uusia ystäviä hankkien. Suunta on selvä ja poliittinen tahto kasvaa. Seuraavaksi on tekojen aika.
