Select Page

Eurooppa on kotisi -EU-vaalikiertue saapuu Turkuun 6.6: EU globaalien haasteiden edessä

by | May 17, 2024 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat

EU-vaaliehdokkaat saapuvat Turkuun 6.6.2024 tenttiin, jossa paneudutaan siihen, miltä tuleva EU:n viisivuotiskausi näyttää ja mihin suuntaan haluamme Suomessa Eurooppaa kehittää. 

Eurooppa on kotisi kiertue rantautuu Turkuun 6.6.2024 eduskuntapuolueiden johdon tenttiin, jossa lavalla tentattavana nähdään Eija-Riitta Korhola (kd.), Petri Honkonen (kesk.), Eero Heinäluoma (sd.), Ville Niinistö (vihr.), Merja Kyllönen (vas.), Henna Virkkunen (kok.) sekä Arto Luukkanen (ps.). Tenttaajina toimivat Yle Turun Ari Welling ja Tarja Hiltunen. Voit myös seurata tapahtumaa suorana Yle Areenasta. 

Paneelikeskustelu järjestetään Turun pääkirjaston Studio-tilassa kello 16.00-17.30. Lisäksi viereisestä Vähätorista löytyy vaalitori telttoineen, jossa pääsee tutustumaan eduskuntapuolueiden kampanjoijiin ja ehdokkaisiin sekä järjestöjen edustajiin. Vaalitorilla voit vierailla klo 15.30 alkaen. 

Maailma on huomattavasti erilainen kuin viime EU-vaalien aikaan vuonna 2019. Vuoden 2019 vaalit käytiin ns. vihreän aallon aikana, jolloin Greta Thunberg inspiroi miljoonia ja EU-komissio aloitti työnsä vahvasti ilmastopoliittisena komissiona. Viisivuotiskauden aikana globaalit haasteet, kuten Kiinan ja Yhdysvaltain kiihtynyt kilpailu, koronapandemia sekä Venäjän hyökkäyssota muovasivat EU-komissiota yhä enemmän geopoliittiseksi komissioksi. Euroopan unionia kohtaavia peräkkäisiä haasteita ollaan kuvattu “polykriisiksi”, jossa peräkkäiset Eurooppaa kohtaavat haasteet läpileikkaavat toisiaan. 

Miltä seuraava viisivuotiskausi näyttää ja mihin suuntaan haluamme Suomessa Eurooppaa kehittää? Kuinka kohtaamme Euroopassa turvallisuusympäristöä kohtaavat haasteet ja kuinka niihin valmistaudumme? Miten kumppanuuksia ja yhteistyötä keskeisten kumppanimaiden kanssa  ylläpidetään, kun kumppanimaiden linjaukset esimerkiksi panostuksesta Euroopan puolustukseen voivat vaihdella merkittävästi valtionjohtajien muutosten seurauksena? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Turun suuressa EU-vaalipaneelissa.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Huomioithan, että paikkoja on rajoitetusti, joten saavuthan ajoissa paikalle. Muista myös ilmoittautua ja tilata muistutukset Facebook-tapahtumaan tästä linkistä.

Eurooppa on kotisi -hanketta on tuettu valtioneuvoston kanslian myöntämistä valtionavuista kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Turun tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Akava, EK, SAK, STTK, Yle Turku, Turun Eurooppa-foorumi ry sekä Turun kaupunki.

Eurooppa on kotisi -kiertueen järjestää Eurooppalainen Suomi ry.

Lisätiedot
Totti Sivonen
toiminnanjohtaja
Eurooppalainen Suomi ry
+358 400 910 409
totti.sivonen@eurooppalainensuomi.fi 

EU:n viikko 16/2026: Matkailu | EU:n ulkosuhteet | Puolustusvalmius

by | Apr 13, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Brysselissä järjestetään Euroopan parlamentin valiokuntakokouksia, joissa käsitellään ja äänestetään keskeisistä aiheista. Maanantaina EU-komissaarit...

EU:n viikko 15/2026: Turvallisuus | Kestävyys | Kasvu

by | Apr 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla useat Euroopan parlamentin valiokunnat kokoontuvat Brysselissä keskustelemaan ja äänestämään eri aiheista. Tiistaina komission puheenjohtaja Ursula von...

Shpejtim Zhitia Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijaksi

by | Apr 1, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet, Uutiset | 0 Comments

Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijana on 1.4.2026 aloittanut Eurooppa- ja Pohjoismaiden tutkimuksen maisteriopiskelija Shpejtim Zhitia. Zhitian harjoittelu...

EU:n viikko 14/2026: Maatalous | Tutkimus | Ympäristö

by | Mar 30, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei ole Euroopan parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuolisille toiminnoille. Maanantaina ministerit kokoontuvat maatalous- ja...

EU:n viikko 13/2026: Energia | Innovaatio | Kauppa

by | Mar 23, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Brysselissä järjestetään useita Euroopan parlamentin valiokuntakokouksia sekä kaksipäiväinen mini-täysistunto keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona...

Eurooppalaisen Suomen lausunto valtioneuvoston UTP-selonteon päivitykseen

by | Mar 19, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut | 0 Comments

Keskeinen muutos on selvä: Yhdysvallat ei enää ole sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen takaaja vaan yksi sen haastajista. Tämä muuttaa Euroopan...

Kannanotto: EU:lla ei oikeasti ole ulkopolitiikkaa, ja se on suurimpia ongelmiamme

by | Mar 19, 2026 | Ajankohtaista, Kannanotot | 0 Comments

EU:n kykyä toimia uskottavana ulkopoliittisena toimijana rajoittaa vaatimus yksimielisyydestä ulkopolitiikkaan koskevissa päätöksissä. Niin kauan kuin kaikki jäsenmaat...

Blogi: Kilpailukykyrahastosta Euroopan itsenäisyyden ajuri

by | Mar 19, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

Kilpailukykyrahasto voi olla ratkaiseva askel kohti itsenäisempää Eurooppaa - jos sitä ei vesitetä. Eurooppalaisen Suomen joulukuussa 2025 julkaisema...

Kypros EU:n puheenjohtajana

by | Mar 16, 2026 | Ajankohtaista, Tapahtumat, Tulevat | 0 Comments

Euroopan kulttuuriyhdistys EKSO järjestää Kypros EU:n neuvoston puheenjohtajana -tilaisuuden, jossa paneudutaan sen puheenjohtajakauden prioriteetteihin sekä maan...