Select Page

EU:n viikko 17/2026: Lähi-itä | epävirallinen Eurooppa-neuvosto | energia

by | Apr 20, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko

Tällä viikolla Euroopan parlamenttin valiokunnat kokoontuvat keskustelemaan muun muassa puolustus- ja oikeusyhteistyöstä sekä kansanterveyteen liittyvistä kysymyksistä, kuten terveyserojen sukupuolittuneisuudesta ja työelämän mielenterveydestä. Tiistaina ulkoasiainneuvoston ministerit käsittelevät Lähi-idän tilannetta ja vaihtavat näkemyksiä Etelä-Kaukasiasta sekä Sudanin jatkuvasta kriisistä. Keskiviikkona EU-komissaarit kokoontuvat Brysseliin julkistaakseen energia-asioita koskevan tiedonannon. Torstaina ja perjantaina Eurooppa-neuvosto kokoaa valtion- ja hallitusten päämiehet epäviralliseen kokoukseen keskustelemaan muuttuvasta geopoliittisesta tilanteesta, erityisesti Iranin ja Lähi-idän kehityksestä, sekä EU:n pitkän aikavälin talousarviosta vuosille 2028–2034.

Euroopan parlamentti

Maanantaina teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta (ITRE) käy jäsennellyn vuoropuhelun puolustus- ja avaruusasioista vastaavan komissaarin Andrius Kubiliuksen kanssa. Samana päivänä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) tarkastelee poliisi- ja oikeusyhteistyön tulevaisuutta rikosasioissa Euroopan unionissa sekä EU:n ja INTERPOLin välistä yhteistyösopimusta. Torstaina kansanterveysvaliokunta (SANT) keskustelee työelämän psykososiaalisista riskeistä, stressistä ja mielenterveydestä.

Euroopan komissio

Maanantaina korkea edustaja ja komission varapuheenjohtaja Kaja Kallas tapaa Brysselissä Palestiinan pääministerin Mohammad Mustafan. Keskiviikkona komissaari Michael McGrath tapaa Portugalin ulkoministerin Paulo Rangelin Lissabonissa. Torstaina komissaari Valdis Dombrovskis tapaa Kreikan pääministerin Kyriakos Mitsotakis Kreikassa.

Euroopan unionin neuvosto

Tiistaina ulkoasiainneuvoston ministerit keskustelevat Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja käsittelevät Lähi-idän tilannetta viimeaikaisten Iraniin liittyvien kehitysten sekä niiden laajempien vaikutusten valossa. Lisäksi neuvosto vaihtaa näkemyksiä Etelä-Kaukasiasta keskittyen Armenian ja Azerbaidžanin suhteisiin ennen tulevaa Euroopan poliittisen yhteisön huippukokousta Jerevanissa sekä Georgian tilanteeseen. Lopuksi ministerit käsittelevät Sudanin jatkuvaa kriisiä. Samana päivänä Kyproksen puheenjohtajamaa järjestää epävirallisen videokokouksen liikenneministereille, jossa keskustellaan Lähi-idän viimeaikaisten geopoliittisten kehitysten vaikutuksista EU:n liikennejärjestelmään ja liikennesektoriin.

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...

EU:n viikko 27/26: Maatalous | Biotekniikka | Asuminen

by | Jun 29, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta, Euroopan biotekniikkasäädöstä sekä...

Euroopan turvallinen tulevaisuus – Millainen seuraavan hallituksen EU-linjan tulisi olla?

by | Jun 22, 2026 | Ajankohtaista, Tapahtumat, Tulevat | 0 Comments

Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut dramaattisesti. Samalla EU:n päätöksenteko takkuaa: yhteisiä välineitä ei käytetä, ja jäsenmaat epäröivät tehdä vaikeita...

EU:n viikko 26/2026: Kriisinkestävyys | Tasa-arvo | Kestävyys

by | Jun 22, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat kokoontuvat käsittelemään muun muassa Euroopan turvallisuutta, naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa,...

Blogi: Mitä määräenemmistöpäätöksien lisääminen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaatii?

by | Jun 18, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

Suomessa on taas viime aikoina vaadittu määräenemmistöpäätösten lisäämista Euroopan unionin päätöksenteossa; erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Myös...

Sari Raution vieraskynä: Seuraava EU:n monivuotinen rahoituskehys on enemmän kuin vain budjetti

by | Jun 17, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

EU:n tulevan budjetin on pysyttävä vahvasti alueellisen yhteenkuuluvuuden, toissijaisuusperiaatteen ja monitasoisen hallinnon perustana. Paikallis- ja alueviranomaiset,...

Kannanotto esitettyihin Stea-avustuskriteerien muutoksiin

by | Jun 17, 2026 | Ajankohtaista, Kannanotot, Tiedotteet | 0 Comments

Itsenäisten järjestöjen turvattu perusrahoitus, valvottuna parlamentaarisin sovuin ja yhteispoliittisesti päätetyillä objektiivisilla kriteereillä on ollut Suomen...

EU:n viikko 25/2026: Tekoäly | Ulkosuhteet | Lääkeresilienssi

by | Jun 15, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon keskustelemaan muun muassa tekoälystä, digitaalisesta suvereniteetista, EU suhteista Turkkiin, kesäkuun...