Eurooppalainen Suomi ry hakee tiedottajaa/tiedotuspäällikköä
Julkaistu 4.12.2009
Eurooppalainen Suomi ry on kaikille Eurooppa-asioista kiinnostuneille avoin kansalaisjärjestö, joka edistää Euroopan integraatiota ja kehittää EU:a nykyistä tehokkaampaan, avoimempaan ja demokraattisempaan suuntaan tunnuslauseenaan "parempaa Eurooppaa rakentamassa". Yhdistys herättää kansalaiskeskustelua EU:sta, eurooppalaisuudesta ja eurooppalaisista teemoista mm. erilaisia yleisötilaisuuksia ja kampanjoita järjestämällä sekä tiedotus- ja julkaisutoiminnalla. Yhdistyksellä on lähes 2500 henkilöjäsentä, 16 alueyhdistystä ja 15 kansallisen tason yhteisöjäsentä, mm. työmarkkinajärjestöt, kansalliset opiskelijaliitot ja muita eri alojen yhteisöjä. Yhdistys on osa kansainvälistä Eurooppa-liikettä (European Movement – Mouvement Européen) ja se toimii sitoutumattomana tiiviissä yhteistyössä useiden eri puolueiden kanssa. Vuonna 2008 yhdistyksen budjetti oli lähes puoli miljoonaa euroa ja toimistolla työskentelevä henkilöstömäärä keskimäärin seitsemän henkilöä.
Nykyisen tiedotuspäällikkömme siirtyessä uusiin tehtäviin haemme järjestölle uutta
TIEDOTTAJAA/TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖÄ
Tiedottaja/tiedotuspäällikkö vastaa järjestön ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta ja viestinnästä mukaan lukien mediayhteydet, järjestön ja projektien verkkosivustot, organisaation ja kampanjoiden visuaalinen ilme sekä jäsen- ja sidosryhmätiedotus. Hän koordinoi Eurooppalainen-lehden tuottamista yhdessä lehden päätoimittajan kanssa ja osallistuu järjestön julkaisutoiminnan tuottamiseen. Tiedottaja/tiedotuspäällikkö vastaa myös mm. vuosittaisen Eurooppa-päivän 9.5. valtakunnallisten tapahtumien ja tiedotuskampanjan organisoinnista sekä järjestön tietohallinnon ja -tekniikan ylläpidosta. Nimike ja tarkempi tehtävänkuva yksilöidään valittavan henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaisesti.
Hakemamme henkilöllä on jo aiempaa kokemusta ja näyttöä tiedotus- ja kampanjatoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta sekä kansalaisjärjestössä toimimisesta. Eduksi katsotaan tehtävään soveltuva koulutus, kokemus tietohallinnon ja -tekniikan ylläpito- ja kehittämistehtävistä sekä innostuneisuus EU-asiosta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää organisointikykyä, oma-aloitteisuutta sekä yhteistyötaitoja. Sujuva suullinen ja kirjallinen ilmaisu suomeksi ja englanniksi on edellytys valinnalle, muu kielitaito (erityisesti Ruotsi ja/tai Ranska) katsotaan eduksi.
Lisätietoja tehtävästä antavat tiedotuspäällikkö Mikael von Rabenau, puh. 050 354 1607 ja toiminnanjohtaja Arto Aniluoto, puh. 046 878 4484.
Eurooppalainen Suomi ry:n hallitukselle osoitettujen hakemusten palkkatoivomuksineen tulee olla perillä keskiviikkoon 16.12.2009 klo 16.00 mennessä. Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköpostitse osoitteella arto.aniluoto@eurooppalainensuomi.fi tai postitse osoitteella Arto Aniluoto, Eurooppalainen Suomi ry, Hermannin rantatie 12 B, 2. krs., 00580 Helsinki. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, joka järjestetään sopimuksen ja mahdollisuuksien mukaan ennen joulua.


