Tanska EU:n puheenjohtajana - raportti 13.2. järjestetystä vierailusta
Julkaistu 16.2.2012
Eurooppalaisen Suomen jo perinteeksi muodostunut vierailu EU:n puheenjohtamaan suurlähetystöön järjestettiin tällä kertaa poikkeuksellisesti suurlähettilään virka-asunnolla, jonne Tanskan suurlähettiläs Jens-Otto Horslund ystävällisesti kutsui Eurooppalaisen Suomen jäsenet kuulemaan Tanskan tavoitteista EU:n puheenjohtajuuskaudelleen.
Viehättävään miljööhön saapui yli 30 vierasta, joka sai suurlähettiläs Horslundin toteamaan, että suomalaiset ovat siitä erikoisia, että he ilmoittautuvat innokkaasti erilaisiin seminaareihin ja kaiken lisäksi vielä saapuvat paikan päälle.
Esityksessään suurlähettiläs kertoi ensin lyhyesti EU:n puheenjohtajuuden merkityksestä ylipäätään, jonka jälkeen hän kävi läpi Tanskan puheenjohtajuuskauden prioriteetit.
Tanska on painottaa puolivuotiskaudellaan voimakkaasti talousteemoja, jotka ovat keskiössä kahdessa prioriteetissa neljästä. Vastuullinen Eurooppa –otsikon alla Tanska painottaa kestävän kasvun ja toimivamman talouskoordinoinnin merkitystä velkakriisien estämisessä, kun taas Dynaaminen Eurooppa –otsikon alla se haluaa kiinnittää huomiota Euroopan yhteismarkkinoihin toiminnan tehostamiseen, jonka se näkee yhtenä tärkeimmistä kasvun ja vaurauden lähteistä.
Myös Tanskan kolmannen prioriteetin, Vihreä Eurooppa, taustalta voi löytää talouspainotusta. Tanskan näkemyksen mukaan tulevaisuuden kasvu ja vihreä talous ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Sen takia Tanska haluaa painottaa muun muassa energiatehokkuuden ja ilmastopolitiikan merkitystä Euroopan tulevaisuudelle.
Neljäntenä ja viimeisenä prioriteettina Tanska haluaa edistää Turvallista Eurooppaa. Se tarkoittaa panostamista toimivaan muun muassa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan, yli rajojen liikkuvan rikollisuuden torjuntaan ja ruokaturvallisuuteen. Tanska pyrkii myös aktiivisesti vahvistamaan EU:n instituutioiden ja erityisesti EU:n ulkosuhdehallinnon globaalia roolia.

