UUTISET
EU:n toimenpiteet koskien COVID-19-kriisiä
Tänään Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto kokoontuvat videoneuvottelun kautta käsittelemään yhteisiä toimia koronaviruskriisiin. Aiheena on erityisesti se, miten COVID-19:n vaikutuksia EU:n kansalaisten terveyteen ja talouteen voidaan ennaltaehkäistä. Mutta,...
EU taistelee koronaa vastaan
Viimeiset kuukaudet ovat olleen hyvin dramaattisia niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassa. Lähes kaikkiin maihin levinnyt koronavirus eli COVID19 on johtanut tuhansien ihmisten kuolemaan, maailmantalouden äkilliseen ja rajuun seisahtumiseen ja...
Euroopan parlamentin täysistunto | EUCO | laajentuminen
Samalla kun ihmiset ja organisaatiot ympäri Eurooppaa vähitellen sopeutuvat etätyöhön ja sosiaaliseen etäisyyteen, myös EU:n toimielimet muuttavat toimintaohjelmaansa ylläpitääkseen toimintaansa mahdollisimman paljon. Vaikka joitakin valiokuntien kokouksia perutaan...
Korona-kriisi | Itäinen kumppanuus | Euroryhmä
Yhä useammat maat ovat alkaneet rajoittamaan kokoontumisia ja matkustamista pyrkimyksenä hillitä koronaviruksen leviämistä. Myös suurin osa EU:n toimielinten henkilöstöstä työskentelee kotona tällä viikolla. Ei-välttämättömät kokoukset joko peruutetaan, lykätään tai...
PERUTTU – ES & EKSO: Croatian EU-Presidency
Tapahtuma on peruttu koronavirusepidemian takia | The event has been cancelled due to the corona virus situation. ***** ' Seminar to be held on Monday, March the 16th 2020, at the Europe Hall,Malminkatu 16, Helsinki (Voimatalo) ProgrammeRefreshment will be served at...
EU VIIKOSSA: Koronavirus | EU-Turkki-suhteet | Yhtenäismarkkinat
Julkaisemme jatkossa joka maanantai lyhyen koonnin EU:n päätöksenteosta ja ajankohtaisista tapahtumista kuluvalta viikolta. #EUviikossa Vahvistettujen COVID-19-tapausten määrän kasvaessa, koronavirus vaikuttaa tällä viikolla todennäköisesti toimielinten kokousten ja...
EU Viikossa: Kansainvälinen naistenpäivä | Sukupuolten tasa-arvo | Ilmasto
Julkaisemme jatkossa joka maanantai lyhyen koonnin EU:n päätöksenteosta ja ajankohtaisista tapahtumista kuluvalta viikolta. #EUviikossa Kansainvälinen naistenpäivä | Sukupuolten tasa-arvo | Ilmasto Tämän viikon sunnuntaina, 8. maaliskuuta, vietetään kansainvälistä...
Hakukuulutus | ES:n kansainvälinen työryhmä
Haku Eurooppalaisen Suomen kansainväliseen työryhmään on auki 14.2.-3.3.2020. Ryhmään valitaan 3-6 henkeä hakemusten perusteella. Valinnan tekee Eurooppalaisen Suomen hallitus kokouksessaan 4.3.2020.
Suomen on syytä luottaa ulkopolitiikassa ystäviinsä
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (EPP) nosti Helsingin Sanomien vieraiskynässä esille (HS Vieraskynä 31.1.) toiveen EU:n enemmistöpäätöksenteon edistämisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tähän tarttui europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ID), joka...
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.