Euroopan unioni syntyi raunioista aikakautena, jolloin vanha järjestys hajosi. Siitä on sittemmin muodostunut rauhan, vaurauden ja vapauden projekti, todistaen, että yhteistyö voi voittaa vastakkainasettelun.
Eurooppa on yhä maailman vahvin sääntelyvoima, yksi suurimmista talouksista ja kansainvälisen yhteistyön keskeinen moottori. Kaikkea ei siis tarvitse rakentaa uudelleen, mutta sen on kyettävä uudistumaan, jotta voidaan säilyttää se ydin, josta voi muotoutua uusi ja oikeudenmukaisempi järjestys.
Itsenäistyminen ja päätöksentekokyky ovat ehto visioiden toteutumiselle. Energia-autonomiassa on kyse mahdollisuudesta pitää valot ja lämmitys päällä, kun ilmastoshokit horjuttavat tai fossiilivaltiot ottavat perustarpeet painostusvälineekseen. Digitaalinen autonomia pitää huolta, että teemme päätöksiä ja asumme edelleen yhteisessä todellisuudessa, jonka voimme itse määritellä. Taloudellinen autonomia mahdollistaa, että arvojamme voidaan turvata, hyvinvointia luoda ja kriiseihin vastata ulkoisista markkinapaineista ja taloudellisista suurvalloista riippumatta. Puolustuksellinen autonomia varmistaa, ettei kaikki muu romahda sotilaallisen painostuksen edessä.
Kyse ei ole uuden linnakkeen rakentamisesta taistelevien linnakkeiden maailmaan. Nämä tukipilarit muodostavat ennemminkin rungon arkille, jossa demokraattinen, vapaiden kansalaisten Eurooppa voi selvitä nousevien myrskyjen läpi, niin kauan kuin ne kestävät, ja samaan aikaan säilyttää kyvyn päättää omasta ja tulevien sukupolviensa tulevaisuudesta.
Jos arkki jää puolitiehen eikä kanna, vaihtoehto ei ole paluu rauhallisempaan aikaan tai suvereenien jäsenmaiden omille kultakausille. Sen sijaan edessä olisi hidas hiipuminen ja puolustuskyvyttömyys, jossa Euroopan painoarvo kuihtuu ja sen arvot – jäsenmaitaan myöten – hukkuvat voimankäytön ja suurvaltapolitiikan aaltoihin.
Eurooppa on kyennyt uudistumaan pakon hetkellä: sodan raunioista syntyi rauhanprojekti, talouskriisistä yhteisiä instituutioita, pandemiasta yhteinen velkaväline. Nyt kysymys on perustavanlaatuisempi: voiko Euroopan ajatus itse ylipäätään säilyä?
Onko siis jälleen Euroopan hetki? Jos vastaus on ei, mitä vaihtoehtoja meille tai Suomelle jää jäljelle? Kehitykseen on keinoja vaikuttaa, ja herätyksen aika on nyt.
Samuel Tammekann
Samuel Tammekann työskentelee Eurooppalainen Suomi ry:n erityisasiantuntijana ja vuonna 2026 toiminnanjohtajan sijaisena. Aiemmin Tammekann on työskennellyt mm. SaferGlobe-ajatushautomon viestintäkoordinaattorina, sekä useamman vuoden ajan ennakoinnin asiantuntijana ja strategisen viestinnän ja vaikuttajaviestinnän konsulttina.
Artikkeli on osa Eurooppalaisen Suomen tulevaisuusraporttia “Euroopan hetki: Euroopan unioni globaalissa murroksessa”. Raportti pyrkii piirtämään kuvan siitä, millaisessa maailmantilanteessa EU on vuoden 2026 alussa, ja millaisia kriittisiä uudistuksia Euroopan ja Suomen olisi nyt ajettava. Analyysin taustaksi on haastateltu Chatham House -periaatteella kuuttatoista suomalaista eri alan, taustan ja sukupolven asiantuntijaa. Lisäksi lähteenä on hyödynnetty tutkimuslaitosten, tutkijoiden ja ajatushautomoiden raportteja ja teoksia kahden edellisen vuoden ajalta.
