Tunnelma sumuisilla saarilla alkaa käydä levottomaksi sitä mukaan, kun ministereitä eroaa. Brexit-sopimus ei saanut Mayn toivomaa kannatusta torstaina. Sopimus täytyisi saada hyväksyttyä viimeistään joulukuussa, jotta siirtymäaika voisi alkaa suunnitellusti maaliskuun lopussa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin kaikkea muuta, kuin selvä. Oli Brexitistä mitä mieltä tahansa, on selvää, että tämä tilanne ei ole se, mistä kumpikaan puoli haaveili. Eri mediat, muun muassa YLE ja Guardian, ovat luonnostelleet vaihtoehtoisia loppuratkaisuja tälle jännitysnäytelmälle.
Brexit-kansanäänestys vietiin maaliin harhaisissa kuvitelmissa vahvasta ja itsenäisestä Britanniasta ilman EU:ta. Kansa käytti äänioikeuttaan toiveissaan Britannian vapaus EU-lainsäädännöstä ja vapaasta liikkuvuudesta. Mayn sopimus sotii vahvasti tätä näkemystä vastaan, ja lähtijät ovat ymmärrettävästi näreissään. Vaikka henkilökohtaisesti kampanjointia läheltä seuranneena minun on nyt äärimmäisen vaikea tuntea sympatiaaa katuvia Leave-leirin äänestäjiä kohtaan, on myös äärimmäisen vaikea ymmärtää, miksi May on perusteellisesti uutta kansanäänestystä vastaan.
Syyskuussa pitämässään puheessa hän ilmoitti vapaasti suomennettuna, että uusi kansanäänestys olisi röyhkeää demokratian pettämistä. Miten demokraattisena voidaan pitää ensimmäistä äänestystä, jossa kansa äänesti asiasta, joka oli vain utopistinen suunnitelma? Kukaan ei ollut aiemmin tehnyt vastaavaa, joten oli vaikea ymmärtää, mitä siitä seuraisi. Kuinka demokraattista on nyt, tuon saman kansan katuessa päätöstään, ilmoittaa että uutta mahdollisuutta vaikuttaa ei tule? Luonnollisesti pelkona saattaa olla, että äänet jakaantuisivat eri tavalla toisella äänestykerralla. Ainakin kansalla olisi valistunut käsitys, mitä äänestä seuraa, ja voisivat vapaasti yhä äänestää eron puolesta, mikäli haluaisivat. Eron kannattajat äänestivät lähdön puolesta tietyistä syistä, ja Mayn sopimuksessa nämä seikat on täysin unohdettu. Unionista ollaan lähdössä, mutta ei sillä tavalla, kuin kansa alunperin toivoi.
Nykyisen sopimuksen voimaantullessa kyseessä ei olisi demokration riemuvoitto, vaan surullinen ennakkotapaus populismin voimasta.
Vähintä, mitä Britannian hallitus voi tehdä, on sopimuksen läpimennessä antaa kansan äänestää sen kannatuksesta. Suorassa demokratiassa päättäjillä ei tulisi olla mahdollisuutta valita, missä kohtaa prosessia kansa valtansa saa. Sopimuksen voimaantulo ilman kansan enemmistökannatusta olisi suoran demokratian irvikuva, jossa eliitti oman maineensa menettämisen pelossa runnoo läpi minkä tahansa päätöksen kansan seuratessa vieressä.
Vaikka osaltani olenkin iloinen punnan arvon pudotessa ja sen myötä vuokrani euroissa mitaten halventuessa, voi vain toivoa, että nykyinen kaaoksellinen tila viedään piakkoin päätökseen. Kansan tulisi saada heitä miellyttävä sopimus tai uusi kansanäänestys, mikään muu vaihtoehto olisi vain demokratian pettämistä.
– Jenni Kuisma
Kirjoittaja opiskelee politiikkaa Skotlannissa Aberdeenin yliopistossa ja bloggaa Euroopan politiikasta ja ilmiöistä.
