Tiedote 8.9.2018
Julkaistavissa heti

Eurooppalainen Suomi: EU-kokoukset myös maakuntiin

Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja Jouni Ovaska toivoo EU-ministerivaliokuntaa harkitsemaan uudelleen EU-kokousten pitopaikkoja. EU-puheenjohtajuuden myötä Suomessa tullaan järjestämään kymmeniä ministeri- ja virkamiesjohdon tapaamisia, jotka kaikki on päätetty keskittää Helsinkiin. Perusteluna tälle on käytetty aikaa, rahaa ja henkilöstöresursseja.

– EU-puheenjohtajuus avaa meille ovet esitellä Suomea ja osaamistamme eurooppalaisille valtionpäämiehille ja virkamiehille. Tällaista mahdollisuutta maabrändin vahvistamiseen tulee harvoin. Suurten kansainvälisten kokousten järjestämiseen löytyy osaamista myös Oulusta, Turusta, Tampereelta ja Rovaniemeltä. Erityisesti asiaa kannattaisi tarkastella myös kaupan ja matkailun näkökulmista, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Ovaska.

Hyvänä esimerkkinä Ovaska mainitsee etelänaapuri Viron, jonka puheenjohtajakaudella koko maan voimavarat otettiin käyttöön. Edellisillä puheenjohtajakausillaan vuonna 1999 ja 2006 myös Suomi panosti maabrändin kehittämiseen ja matkailunedistämiseen kuljettamalla valtioiden ja EU:n johtoa ja mediaa ympäri maata. Lisäksi Suomi isännöi kahta suurtapaamista: epävirallista EU-huippukokousta Lahdessa ja ASEM-kokousta Helsingissä.

Eurooppalaisen Suomen ja koko kansalaisjärjestökentän kannalta Ovaska katsoo, että Suomen pitäisi hyödyntää mahdollisuus, jossa EU voitaisiin tuoda lähemmäksi kansalaisten arkea.

– Edelleen unioni on kansalaisille kovin etäinen. Elämme alueiden Euroopassa. Näytetään, että Suomi on täynnä erilaisia alueita ja ihmisiä.

Suomen puheenjohtajuus ajoittuu heinäkuusta joulukuuhun 2019.

Lisätietoja:

Jouni Ovaska
puheenjohtaja
Eurooppalainen Suomi ry
+358 40 71 71 145

Eurooppalainen Suomi ry on suomalaisen Eurooppaliikkeen kattojärjestö ja osa 39 maassa toimivaa kansainvälistä European Movement Internationalia (EMI). Eurooppalainen Suomi on Suomessa rekisteröity ja oikeustoimikelpoinen, voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton järjestö.