Select Page

Euroopan unioni on myös sisäpolitiikkaa

by | Apr 10, 2019 | Kannanotot, Tiedotteet | 0 comments

Euroopan unioni on sisäpolitiikkaa, mitä Suomessa ei aina muisteta. Sen vuoksi eduskuntavaaleissa ja heti perään tulevissa eurovaaleissa on kyse myös Euroopasta ja yhteisistä asioista, joista päätämme koko Euroopan hyväksi. On laskettu, että jopa 80 % eduskunnan lainsäädännöstä on EU-peräistä, eli ensin neuvoteltu Brysselissä ja vasta sen jälkeen Helsingissä.

Yhteisellä EU-budjetilla on myös alueellisia vaikutuksista, esimerkiksi sen suhteen, paljonko yhteisestä EU-budjetista saadaan rahaa vaikka Länsi-Suomen alueelle. Sillä rahalla on saatu aikaiseksi monia hankkeita työllistymisen ja infran rakentamisen osalta. ESR-rahoituksen avulla Suomi on saanut myös esimerkiksi espanjalaisia hammaslääkäreitä paikkaamaan hampaiden lisäksi lääkäripulaa ja lyhentämään jonoja eri puolilla Suomea.

Tänä keväänä EU on hakenut asemaansa mahdollisesti pian unionin jättävään Isoon-Britanniaan. Kansalaisille tämä on mahdollisesti näyttäytynyt kuitenkin Pikku-Englannin ja hämmentyneen Unionin välisenä uudelleen asemoitumisena. Tämän teatterin taustalla EU on kuitenkin vahva ja voi hyvin kaikista haasteita huolimatta. Kotimaankin vaalikentillä kuultua vaatimusta erotella työvoiman vapaa liikkuvuus muista sisämarkkinoiden vapaan liikkuvuuden säännöksistä on kuitenkin pelkkää populismia. Tämä ei ole mahdollista ilman, että unioni avaisi perussopimuksen uusille neuvotteluille (seuraava Lissabonin sopimus). Tähän eivät kenenkään rahkeet riitä. Brexit on myös mahdollisuus. Moni yritys tuottaa varaosansa alihankintana Brittein saarilla. Tätä alihankintaketjua pitää saada houkuteltua myös Pirkanmaalle ja tässä investointihoukuttelussa tarvitaan kaikkien asianosaisten aktiivisuutta. Hollanti, Irlanti ja Ruotsi ovat tässä olleet jo hyvin liikkeellä, toki osittain maantieteellisen läheisyytensä vuoksi. Esimerkiksi Volvon alinhankinta on pitkälti juuri Briteissä.

Suomen lähestyvän EU-puheenjohtajuuden osalta uudella hallituksella on saman tien kädet täynnä Eurooppaa. Pitää kuitenkin muistaa, että puheenjohtajamaa ei juurikaan omia asioitaan edistä vaan toimii hiljaisena sovittelijana. EU-agendaan vaikuttamisessa tarvitaan täten muita yhteiskunnallisia toimijoita, jotka voivat puheenjohtajan tukena edistää myös Suomen etua.

Yksi tällainen aihe on tutkimus, kehitys ja innovaatiorahoitus, jonka pottia taantuvassa taloudessa tulee kasvattaa. Ilmastoahdistukseen ja digitalisaation haasteisiin voidaan vastata juuri EU-budjetilla ja sen tarkemmalla kohdistamisella oikeanlaisiin toimiin. Meidän tehtävä päättäjinä on vastata tähän ahdinkoon oikeanlaisilla ja oikeanaikaisilla päätöksillä.

Jouni Ovaska
puheenjohtaja
Eurooppalainen Suomi ry

Kirjoitus on alunperin julkaistu osoitteessa www.ovaska2019.fi

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...

EU:n viikko 27/26: Maatalous | Biotekniikka | Asuminen

by | Jun 29, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta, Euroopan biotekniikkasäädöstä sekä...

Euroopan turvallinen tulevaisuus – Millainen seuraavan hallituksen EU-linjan tulisi olla?

by | Jun 22, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut dramaattisesti. Samalla EU:n päätöksenteko takkuaa: yhteisiä välineitä ei käytetä, ja jäsenmaat epäröivät tehdä vaikeita...