Eurooppalainen Suomi ry:n hallitus valitsi Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Timo Miettisen Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saajaksi.
Vuosittain Eurooppa-päivänä 9.5. myönnettävä Vuoden eurooppalainen -tunnustus annetaan henkilölle, joka luo keskustelua ja lisää tietoisuutta Euroopan unioniin ja Eurooppaan liittyvissä poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja inhimillisissä kysymyksissä. Tunnustuksen saaja edistää toiminnallaan eurooppalaisten arvojen, kansainvälisen yhteistyön ja demokratian toteutumista Suomessa, Euroopassa ja maailmalla.
”Timo Miettinen on Suomen näkyvimpiä EU- ja Eurooppa-asioiden kommentaattoreita, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja monimutkaisten kokonaisuuksien kansankielistäjiä. Tutkijana Miettinen on kyennyt popularisoimaan tutkittua tietoa ja vahvistamaan sen asemaa kansalaiskeskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa.
Eurooppalainen Suomi katsoo, että Timo Miettisen tutkimustyö ja hänen monella tasolla käymänsä yhteiskunnallinen vuoropuhelu vahvistavat kansalaisten ymmärrystä Euroopan ja Euroopan unionin kehityssuunnista ja niiden vaikutuksista Suomeen.
Myöntämällä Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen dosentti Timo Miettiselle, haluamme alleviivata tutkimustyön merkitystä ja faktoihin perustuvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun arvoa erityisesti kriisiaikoina.
Koko Eurooppalaisen Suomen puolesta haluan kiittää tutkija Timo Miettistä ja onnitella häntä ansaitusta Vuoden eurooppalainen -tunnustuksesta”, kiittää Eurooppalaisen Suomen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto.
Timo Miettinen on eurooppalaiseen filosofiaan, aatehistoriaan ja politiikkaan erikoistunut yliopistotutkija Helsingin yliopistosta. Hän on väitellyt vuonna 2013 ja toimii tällä hetkellä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen johtajana sekä tiiminvetäjänä Suomen Akatemian rahoittamassa Eurostorie-huippuyksikössä. Tutkimustyössään hän on keskittynyt muun muassa saksalaiseen poliittiseen ja taloudelliseen ajatteluun, historianfilosofiaan sekä filosofisiin Eurooppa-käsityksiin. Miettisen tietokirja ”Eurooppa: poliittisen yhteisön historia” ilmestyy Teos-kustantamon julkaisemana syksyllä 2021.
Lue alta Timo Miettisen puhe palkintojenjakotilaisuudessa.
Haluan kiittää Eurooppalaisen Suomen hallitusta tästä tunnustuksesta.
Erityisen otettu olen siksi, että Eurooppa on ollut aina minun juttuni.
Akateemisesti tulin Eurooppa-kysymysten pariin filosofian piiristä, joka on aina
ollut tiiviisti yhteydessä eurooppalaisuuteen. Keskiajan filosofit kuten Tuomas
Akvinolainen liikkuivat sulavasti Laziosta Pariisiin ja Kölniin; näin tekivät myös
uuden ajan filosofit, joille ajatus kansalliset kulttuurit ylittävästä eurooppalaisen
ajattelun perinteestä oli itsestäänselvyys.
Erityisesti väitöskirjassa tutkimani filosofi Edmund Husserlin kautta kysymys
Euroopasta näyttäytyi minulle kysymyksenä vastuusta – ennen kaikkea
sellaisesta joka koskee omaa historiallista tilannettamme ja sen ennakkoehtoja.
En tutki Eurooppaa siksi, että pitäisin sitä parempana kuin muita kulttuureja, vaan
siksi että Eurooppa muodostaa juuri meidän ajattelumme ja toimintamme
perustan. Euroopan ymmärtäminen on itsemme ymmärtämistä.
Ja juuri tämän perinteen monisyisyys – sen ristiriidat, paradoksit ja jännitteet –
inspiroivat minua edelleen.
Reilu kymmenen vuotta sitten siirryin Eurooppa-tutkimuksen tutkijakouluun, joka
merkitsi samalla myös askelta poliittisten ja institutionaalisten kysymysten
ääreen. Joskus vuoden 2014 paikkeilla – vuosi väitökseni jälkeen – aloin saada
kutsuja kommentoimaan Eurooppa-politiikkaa laajemminkin. Noina vuosina
mielenkiintoa herättivät erityisesti eurokriisin jäljet kuten Kreikan tukipaketti,
vuoden 2015 pakolaiskriisi sekä vuonna 2016 toteutunut brexit-äänestys.
Varsinkin Britannian pitkittyneen eroprosessin seuraaminen on ollut julkisen
vaikuttamiseni ytimessä.
Yleisesti ottaen julkista rooliani ovat määrittäneet seuraavat lähtökohdat:
Olen pyrkinyt pois hallinnollisesta ja teknisestä kielenkäytöstä, kohti sellaista
kuvausta joka tavoittaisi kulloinkin käsiteltävänä olevan ongelman ytimen.
Päivänpolitiikan käänteiden ohella olen halunnut katsoa myös isoa kuvaa.
Esimerkiksi brexitin yhteydessä minua on aina kiinnostanut kysymys, mihin
Britannia erollaan pyrkii – millaista visiota Euroopasta se tavoittelee.
Toiseksi: olen useimmiten pyrkinyt tuomaan suomalaiseen keskusteluun
eurooppalaisia näkökulmia – myös niitä, jotka ovat ristiriidassa perinteisen
suomalaisen lähestymistavan kanssa. Esimerkiksi talous- ja rahaliiton tapauksessa
olen korostanut, että saksalaistyyppisen sääntöperustaisen
lähestymistavan lisäksi Euroopassa on myös muunlaisia näkökulmia, jotka
korostavat euroalueen rakenteiden keskeneräisyyttä.
Kolmanneksi: uskon edelleen tieteen rooliin jonkinlaisena julkisen keskustelun
välittäjänä. Vaikka en usko, että kukaan keskustelija on täysin arvoneutraali,
toivon, että analyysissani on yleensä edes jokin jaettu taso, jonka muita
näkökulmia edustavat ihmiset voivat allekirjoittaa. Tutkijan arvovalinnat eivät tule
usein esiin suorina vaatimuksina vaan kehystämisen tavoissa ja kertomusten
rakentamisessa. Uskon myös, että tutkijalla on julkisessa keskustelussa erityinen
velvollisuus tuoda esiin myös niitä näkökulmia, jotka eivät muuten pääse
julkisuuteen.
Kun itse tulin Eurooppa-kysymysten pariin reilu kymmenen vuotta sitten,
tyypillinen kritiikki eurooppalaista demokratiaa kohtaan oli niin sanotusti
”habermasilainen”: Euroopalta puuttuu sellainen julkisen keskustelun areena (tai
kulttuuri), joka voisi toimia demokraattisen tahdonmuodostuksen lähtökohtana.
2010-luvun jälkeen tämä kritiikki tuntuu kuitenkin osin vanhentuneelta. Vaikka
Eurooppaan ei olekaan syntynyt yhtä eurooppalaisen julkisuuden näyttämöä,
kansalliset julkisuudet ovat avautuneet aiempaa enemmän myös Eurooppa-
kysymykselle. Monissa kansallisissa vaaleissa Eurooppa-kysymykset ovat olleet
täysin ratkaisevassa roolissa – ajatellaanpa vaikka Suomen eduskuntavaaleja
2011.
Samalla uskon, että tama kriisien perintö on yksi suomalaisen EU-keskustelun
suurista haasteista. 2010-luku oli vuosikymmen, jolloin Eurooppa-politiikkaa
hallitsivat Euroopan sisäiset kysymykset kuten taloudellinen taakanjako, vastuu
muuttoliikkeiden hallinnasta, Itä-Euroopan demokratia- ja oikeusvaltiokehitys
sekä tietenkin brexit. Eurooppa kääntyi sisäänpäin juuri silloin, kun
maailmanpolitiikassa puhalsivat muutoksen tuulet – Venäjän autoritäärinen
kehitys, Yhdysvaltain arvaamattomuus, Kiinan strateginen politiikka ja
Bolsonaron Brasilian oikeistopopulismi, vain muutamia mainitakseni.
Emme edelleenkään ole kääntäneet ajatteluamme tähän uuteen tilanteeseen,
jossa EU:n toimintaa on arvioitava suhteessa paitsi geopoliittiseen kilpailuun,
myös ihmiskunnan suuriin kysymyksiin kuten ilmastonmuutoksen hillitsemiseen
(tai eriarvoisuuden horjuntaan). Juuri tällaista perspektiiviä, irtiottoa
jäsenvaltioiden välisestä köydenvedosta, kaipaisin myös suomalaiseen
keskusteluun.
Kiitän ennen kaikkea opettajiani ja esimiehiäni, jotka ovat avanneet minulle
näkökulmia Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen: Sara Heinämaata, Teija
Tiilikaista, Juhana Aunesluomaa ja Kaius Tuoria sekä Pamela Slottea.
Toivotan samalla kaikille hyvää äitienpäivää ja Eurooppa-päivää.
Timo Miettinen
Vuoden eurooppalainen 2021
Kuva: Pekko Korvuo
