Parlamentti kokoontuu tällä viikolla Strasbourgissa täysistuntoon ja äänestyksiin useista aiheista, muun muassa päätöslauselmasta, joka koskee EU:n jäsenvaltioiden jatkuvaa taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle, sekä päätöslauselmasta Venezuelan tilanteesta. Tiistaina EU:n komissaarit kokoontuvat Strasbourgissa keskustelemaan savuttomia ympäristöjä koskevan neuvoston suosituksen tarkistamisesta. Puheenjohtajavaltio Unkari isännöi torstaista perjantaihin liikenneministerien epävirallista kokousta.

Euroopan parlamentti

Tiistaina Mario Draghi puhuu Euroopan parlamentin täysistunnossa esitelläkseen raportin Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuudesta, minkä jälkeen aiheesta käydään keskustelua. Keskiviikkona Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat keskustelemaan järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka on merkittävä uhka Euroopan unionin ja Euroopan kansalaisten sisäiselle turvallisuudelle, sekä naisten huononevasta tilanteesta Afganistanissa. Torstaina europarlamentaarikot äänestävät EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta, joka koskee Galileo-satelliittien laukaisemista Yhdysvaltojen alueelta.

Euroopan komissio

Komissaari Janusz Wojciechowski ottaa maanantaina vastaan Moldovan varapääministerin sekä maatalous- ja elintarviketeollisuusministerin Vladimir Bolean Brysselissä. Samana päivänä komissaari Jutta Urpilainen tapaa Grönlannin itsenäisyys- ja ulkoministerin Vivian Motzfeldin. Torstaina komissaari Didier Reynders tapaa Madridissa Espanjan puheenjohtajavaltio-, oikeus- ja parlamentaaristen suhteiden ministerin Félix Bolañosin.

Eurooppaneuvosto

Puheenjohtajavaltio Unkari isännöi maanantaina ja tiistaina korkeakoulu- ja tutkimusministerien epävirallista kokousta. Kokouksen aikana puheenjohtajavaltio pyrkii saamaan ministereiltä mielipiteitä ja ohjeita, jotta ne voisivat vaikuttaa neuvoston kantaan eurooppalaisen tutkinnon käsitteestä. Torstaista perjantaihin puheenjohtajavaltio isännöi liikenneministerien epävirallista kokousta. Keskustelujen aiheina ovat muun muassa EU:n ja naapurimaiden välisten yhteyksien parantaminen sekä liikenteen ekologisen kestävyyden parantamiseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet.

Suuri Valiokunta

Suuri valiokunta aloitti asiantuntijakuulemiset EU:n valmistautumista laajentumiseen keskiviikkona 11. syyskuuta. Käsittely liittyy valtioneuvoston kesällä antamaan selvitykseen asiasta. Suuri valiokunta antaa asiasta lausuntonsa myöhemmin syksyllä.Suuri valiokunta antoi 12.6. valtioneuvostolle lausuntonsa ennakkovaikuttamisesta EU:n seuraavaan rahoituskehykseen. Siinä valiokunta totesi, että laajentuminen on EU:n strateginen intressi ja siksi tulevissa rahoituskehyksissä tulisi turvata riittävät resurssit laajentumisen tarpeita varten.