Select Page

Totti Sivonen aloittaa Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajana

by | Nov 10, 2022 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Eurooppalaisessa Suomessa kolme ja puoli vuotta työskennellyt ja toiminnanjohtajana marraskuussa 2021 aloittanut Jesse Jääskeläinen on siirtynyt uusiin tehtäviin europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin kabinettipäälliköksi.

”On ollut ilo ja kunnia toimia järjestön palveluksessa ensin erityisasiantuntijana ja myöhemmin toiminnanjohtajana. Eurooppa ja EU-keskustelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan ja olen ilokseni saanut työssäni vaikuttaa keskustelun muovaamiseen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Eurooppalainen Suomi on vakiinnuttanut paikkansa Eurooppa-keskustelun herättäjänä ja järjestön luotsaaminen on opettanut minulle valtavasti.

Paremman Euroopan rakentaminen jatkuu uusissa tehtävissä. Järjestöllä tulee aina olemaan sydämessäni paikka – kiitän kaikkia Eurooppaliikkeen ystäviä kuluneista vuosista”, päättää väistyvä toiminnanjohtaja Jesse Jääskeläinen.

Vuoden 2019 tammikuussa järjestössä aloittanut Jääskeläinen on vuosien aikana ollut mukana toteuttamassa useita merkittäviä uudistuksia, muun muassa strategian päivittämistä ja kansalaisviestinnän digitalisaatiota, sekä merkittäviä hankkeita, kuten suomalaisten nuorten aikuisten rohkaisemista EU-urille osana Suomesta EU:n ytimeen -hanketta.

”Jesse on määrätietoisella työllään antanut suuren panoksen Eurooppaliikkeen toiminnan kehittämiseen ja hänen kaudellaan aloitettiin kansallisesti merkittävä EU-urakoulutus -hanke, jossa suomalaisia rohkaistaan hakemaan EU-urille. Kiitämme lämpimästi Jesseä yhteisistä vuosista sekä hänen järjestön eteen tekemästään työstä”, toteaa Eurooppalaisen Suomen hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto.

Eurooppalaisen Suomen hallitus valitsi kokouksessaan perjantaina 4.11.2022 yksimielisesti toiminnanjohtajaksi järjestössä vajaa kaksi vuotta työskennelleen asiantuntija Totti Sivosen. Vuoden 2021 alussa järjestössä aloittanut Sivonen on vastannut järjestön hanketoiminnan ja kansalaisviestinnän kehittämisestä sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

”Kiitän hallitusta luottamuksesta sekä Jesseä yhteisistä vuosista, jotka ovat opettaneet minulle valtavasti. Edeltäjieni aikana Eurooppaliikkeessä on tehty erinomaista työtä järjestön toiminnan kehittämisessä ja Eurooppa-keskustelun muovaamisessa. Odotan innolla pääseväni rakentamaan parempaa Eurooppaa aikaisempien toiminnanjohtajien jalanjäljissä”, toteaa vastavalittu toiminnanjohtaja Totti Sivonen.

Toiminnanjohtajana aloittavaan Totti Sivoseen voi olla jatkossa yhteydessä kaikissa järjestöön liittyvissä asioissa.

Lisätiedot
Totti Sivonen
toiminnanjohtaja
+358 400 910 409
totti.sivonen@eurooppalainensuomi.fi

EU:n viikko 39/26: Monenvälisyys | EU:n talousarvio | Kilpailukyky

by | Sep 21, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei järjestetä tällä viikolla parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuoliseen toimintaan. Maanantaina komission puheenjohtaja Ursula...

EU:n viikko 38/26: Talous | Koheesio | Digitalisaatio

by | Sep 14, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten ilmastopolitiikasta,...

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...