Select Page

Tapahtumatiedote: Slovenia EU:n puheenjohtajamaana ja Länsi-Balkanin tilanne

by | Oct 22, 2021 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat

Jugoslavian hajoaminen 1990-luvulla on jo historiaa, mutta läntiselle Balkanille syntyneet uudet valtiot etsivät yhä paikkaansa Euroopassa. EU-jäsenyys on useille tärkeä tavoite, mutta sen tiellä ovat monet esteet, mm. maiden ongelmalliset keskinäiset suhteet.

Balkanin niemimaata ollaan kansainvälisessä politiikassa usein kutsuttu kansojen, uskontojen ja etnisten ryhmien mosaiikiksi. EU:n puheenjohtajamaana Slovenia on tuonut Balkanin maiden tilannetta esille ja ongelmia pohdittiinkin lokakuun alussa pidetyssä EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokouksessa. Mutta onko EU:lla valmiutta laajentua läntiselle Balkanille ja millä ehdoin?

Euroopan kulttuuriyhdistys EKSO ry ja Eurooppalainen pääkaupunkiseutu ry järjestävät webinaarin 4.11.2021 klo 16-18 aiheesta ja puhujiksi on kutsuttu mm. UM:n kaakkois-Euroopan yksikön päällikkö Markku Lampinen ja Jugoslavian tilannetta seurannut YLE:n toimittaja Antti Kuusi. Puhetta johtaa EKSO ry:n puheenjohtaja Risto Veltheim.

Tapahtuma järjestetään Zoomissa, linkin Zoomiin löydät tältä Facebookin tapahtumasivulta:

Tervetuloa tutustumaan Sloveniaan EU:n puheenjohtajamaana ja Länsi-Balkanin tilanteeseen!

Lisätiedot:
Risto Veltheim
EKSO ry:n puheenjohtaja
risto.veltheim@gmail.com

EU:n viikko 39/26: Monenvälisyys | EU:n talousarvio | Kilpailukyky

by | Sep 21, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei järjestetä tällä viikolla parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuoliseen toimintaan. Maanantaina komission puheenjohtaja Ursula...

EU:n viikko 38/26: Talous | Koheesio | Digitalisaatio

by | Sep 14, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten ilmastopolitiikasta,...

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...