Eurooppa-päivän avoimessa juhlaseminaarissa keskustellaan Euroopan itsenäisyydestä myrskyisässä maailmassa, Suomen asemasta ja EU:n tulevasta rahoituskehyksestä kärkipoliitikkojen ja huippuasiantuntijoiden johdolla.
Eurooppa-päivä juhlistetaan tänä vuonna kaikille avoimella juhlaseminaarilla Helsingin keskustakirjasto Oodissa 8.5.2025 klo 11–17.
Tilaisuus alkaa klo 11 Euroopan komission johtavan varapuheenjohtaja Henna Virkkusen avajaispuheella ja haastattelulla.
Ohjelmassa kuullaan tuoreita näkemyksiä kansalaisten suhtautumisesta Euroopan tulevaisuuteen, kun Sitra ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisevat yhteisen kyselytutkimuksensa tulokset. Tutkimusta käsittelevässä keskustelussa pohditaan itsenäisen Euroopan merkitystä Suomelle.
EU:n tulevasta rahoituskehyksestä alustaa Eurooppa- ja ohjausministeri Joakim Strand, minkä jälkeen aiheesta keskustelevat europarlamentaarikot Elsi Katainen ja Eero Heinäluoma sekä Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö Elina Laurinen.
Iltapäivällä tarkastellaan Suomen roolia epävakaassa maailmassa Euroopan investointipankin ohjelmassa. Keskustelussa ovat mukana europarlamentaarikko Jussi Saramo ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.
Kello 14.00 kuullaan pääministeri Petteri Orpon poliittinen linjapuhe suorana lähetyksenä, jota kommentoivat toimittaja Marleena Pellin johdolla Ulkopoliittisen instituutin EU-ohjelmajohtaja Juha Jokela ja Eurooppanuorten Pieta Päivänen.
Lisäksi ohjelmassa on Eurooppanaisten paneelikeskustelu palkka-avoimuusdirektiivistä, jonka loppusanat antaa europarlamentaarikko Maria Ohisalo sekä Eurooppanuorten poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajien paneeli, joka perinteisesti päättää tilaisuuden.
Seminaariin on vapaa pääsy, ja löydät ohjelman kokonaisuudessaan osoitteesta eurooppapaiva.fi. Ohjelma striimataan myös Yle Areenaan!
Oheisohjelmana musiikkia, EU-tietovisa ja Eurooppatori
Keskusteluohjelma järjestetään kirjaston 3. kerroksen Saarikoski-matolla, minkä lisäksi 1. kerroksen Eurooppatorilla järjestäjätahot, suurlähetystöt ja yhteistyökumppanit esittelevät toimintaansa. Tämän lisäksi 1. kerroksessa kuullaan ohjelmanumeroiden välillä EU-eläkeläisten jazzorkesteri Rubaton ja Tapiolan lukiolaisten musiikkiesityksiä. EU@Oodi -pisteellä on koko päivän ajan nuoremmillekkin sopivaa puuhaa kuten pelejä ja EU-tietovisa, jossa tarjolla pieniä palkintoja. Euroopan investointipankki -ryhmä tarjoaa kakkukahvit klo 14.00.
Jokavuotinen rauhan ja yhtenäisyyden päivä
Eurooppa-päivä on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä, jota vietetään aina 9.5. Schumanin julistuksen vuosipäivänä. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa vuonna 1950 pitämässään puheessa Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä, joka tekisi Euroopan kansakuntien väliset sodat mahdottomiksi.
Hänen ajatuksenaan oli luoda eurooppalainen elin, joka hallinnoisi yhteisesti hiilen ja teräksen tuotantoa. Tällaisen elimen perustamista koskeva sopimus allekirjoitettiin vajaa vuosi myöhemmin. Schumanin ehdotusta pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.
Suomessa Eurooppa-päivän juhlan järjestävät Eurooppalainen Suomi ry, Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Valtioneuvoston kanslia, Euroopan Investointipankki -ryhmä, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Eurooppanuoret ry ja Eurooppanaiset ry.
