Yleisesti tarvitsemme vahvaa Euroopan unionia kumppaniksemme, yhdessä meillä on enemmän voimaa puolustaa yhteiskuntaamme, arvojamme, kulttuuria, ilmastoa ja luontoamme. Esimerkiksi EU:n luonnon ennallistamisasetus on todella tärkeä velvoittava ohjauskeino luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi, edellyttäen tietysti jäsenmaiden omien suunnitelmien riittävää tasokkuutta ja tehokkuutta. Suomen kansallinen suunnitelmaluonnos oli juuri hyvin niukkana ja puutteellisena lausuntokierroksella, siitä puuttui ekologisesti asetetut tavoitteet ja kokonaan metsien ennallistaminen. Keväällä teetetty kyselytutkimus osoitti, että enemmistö suomalaisista haluaa vaikuttavaa luonnon ennallistamista. Suunnitelmaa täytyy huomattavasti täydentää ja konkretisoida, jotta kansalaistenkin haluun vastattaisiin. Ennallistaminen on luonnon tilalle elintärkeää, ja samalla se luo myös työtä ja toimeentuloa monille.
Aina EU ei tietenkään ole asetuksineen suojanamme. Suomen todellinen rikkaus on ainutlaatuinen luontomme ja puhtaat vedet, mistä meidän on pidettävä hyvää huolta. EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen mukaisen strategisen aseman saaneet kaivoshankkeet valitettavasti uhkaavat nyt tätä rikkauttamme. Vaikka EU:n raaka-aineasetuksen CRMA:n mukaisesti hanke voidaan nimetä strategiseksi vain silloin, kun se voidaan toteuttaa ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävästi, Euroopan komissio ei ole valinnoissaan noudattanut omia kriteereitään. Lupakäsittelyssä ei huomioida ympäristövaikutuksia eikä kriittistä tarkastelua vaan päätös perustuu vain hakijayrityksen toimittamiin tietoihin ja odotetaan kansallisvaltion arvioivan paikallisesti hankkeen kestävyyden. Suomen hallitus ei ole millään tavoin kyseenalaistanut hankkeita.
Strategiset hankkeet pääsevät ikään kuin toteutuksen pikakaistalle, joka nopeuttaa lupakäsittelyjä ja auttaa saamaan poikkeamisluvan lintu-, luonto- ja vesipuitedirektiivien suojelusäädöksistä sekä saattaa parempien rahoitusmahdollisuuksien äärelle. Ohituskaistalle on valittu hankkeita nyt kahdessa erässä.
Edellisellä hakukierroksella 2025 strategisen hankkeen asema myönnettiin muun muassa Sakatin kaivoshankkeelle, joka sijoittuisi EU:n Natura 2000 -suojelualueen alle Sodankylän Viiankiaavalla. Käsittämätön hanke on ansaitusti saanut valtavan kansanliikkeen vastustuksen, ja Euroopan komissio sekä ympäristöministeriö vaativat nyt hankkeelta lisätietoja. Toivottavasti hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa eikä pääse paitsi tuhoamaan ainutlaatuista aapasuota myöskään romuttamaan luonnonsuojelualueen merkityksen muuallakin. Jos kaksinkertaisesti suojellulle alueelle saisi perustaa kaivoksen, mikä enää turvaisi muita suojelualueita – kaivosyhtiöt ovatkin jo jättäneet malminetsintälupahakemuksia 15 luonnonsuojelualueelle. Ohituskaistalle pääsi viime vuonna myös Sotkamon Terrafame, jonka nimi on muodostunut miltei ympäristökatastrofin synonyymiksi yhtiön aiheuttamien laajojen ympäristöhaittojen takia.
Lokakuun alkupuolella strategisen kaivoshankkeen aseman saivat Hautalammen koboltti-nikkeli-kuparikaivoshanke (Finncobalt, Eurobattery Minerals) Outokummussa, valtio-omisteinen Sokli Savukoskella ja Suhanko Arctic Platinum Ranualla.
Hautalammen hankkeella on vaikutuksia Saimaaseen asti Sysmäjärven ja Sysmäjoen kautta. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mukaan kaivoshankkeella on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia pohja- ja pintavesiin.
Korkein hallinto-oikeus eväsi vuonna 2022 Soklin hankkeen ympäristö- ja vesitalousluvan liian suurten haittavaikutusten vuoksi. Erinomaisessa tilassa olevan Nuorttijoen ja sen geneettisesti ainutlaatuisen taimenkannan tuhoutumisen riskiä pidettiin liian suurena. Mutta yhtiöllä on uudet lupahakemukset jo vireillä.
Suhangon kaivoshanke suunnittelee jätevesien purkuputkea Kemijokeen, kaivos aiheuttaisi vesistöihin pysyvän heikennyksen. Keminmaan kunta on valittanut ympäristöluvasta puutteellisten vaikutusarvioiden vuoksi.
Strategiamme tulee olla kaikkien näiden kaivoshankkeiden torjuminen ympäristölle vahingollisina, suojelulakien vastaisina. CRMA-status antaa näille haitallisillekin hankkeille aseman erittäin tärkeän yleisen edun mukaisina, kun todellisuudessa yleisen edun kannalta olisi erittäin tärkeää puolustaa puhtaita vesiä ja luontoamme.
EU pyrkii omavaraisemmaksi vähentämällä Kiina-riippuvuutta kriittisiä raaka-aineita koskevalla lainsäädännöllä. Kyse on vihreästä siirtymästä ja jokapäiväisistä metallitarpeistamme. Siirtymä muuttuu kuitenkin myrkynvihreäksi, jos se toteutetaan ympäristöämme ja vesistöjämme pilaten, luontoa tuhoten. Kaivannaisteollisuuden kilpajuoksu Suomen maaperää hyödyntämään on kovin lyhytaikainen voittokulku niille ja pitkäaikainen, puhtaiden vesien ja luonnon osalta pysyvä menetys meille. Esiintymämme ovat pinnallisen ohuita ja nopeasti käytetty loppuun. On oltava kestävämpiä keinoja, ja niitähän on!
Kaivannaisteollisuuden sijaan olisi kehitettävä laajamittaista kiertotaloutta ja tuettava innovaatioita, kestäviä materiaaliratkaisuja. Ylikulutuksen sijaan siirtyminen kohtuutalouteen loisi laajempaa ja pysyvämpää hyvinvointia kaikille. EU:n tulisi asettua reippaasti tukemaan rakenteellisesti kestävän elämäntavan mahdollistumista mahdollisimman monelle. Maailman tila vaatii meiltä muutosta ja on paljon viisaampaa ja hauskempaa tehdä se nyt yhteisenä valintana kuin vain vähän myöhemmin pakotettuna yhä ylivoimaisempien kriisien keskellä. Toivoa on, tartutaan siihen ja toimitaan, korjataan EU:n ja omia asetuksiamme ja käytäntöjä viisaan vastuullisesti.
Leena Kontinen
Eurooppalaisen Suomen hallituksen varajäsen,
Vihreät
EU-myönteinen kohtuullisen elämäntavan edistäjä
