Select Page

Kypros EU:n puheenjohtajana

by | Mar 16, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat

Euroopan kulttuuriyhdistys EKSO järjestää Kypros EU:n neuvoston puheenjohtajana -tilaisuuden, jossa paneudutaan sen puheenjohtajakauden prioriteetteihin sekä maan historiaan ja uniikkiin sisäiseen tilanteeseen.

Tilaisuus pidetään 27.3.2026 Eurooppasalissa os. Malminkatu 16, klo 16–18. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu klo 15.30 alkaen.

Kypros on saarivaltio Välimerellä ja EU:n pienimpiä jäsenmaita, mutta erityisen mielenkiintoiseksi Kyproksen tekee sen erikoinen sisäinen tilanne. Kyproksen saari on jo pitkään ollut käytännössä jaettuna pohjois- ja eteläosaan, joiden suhteet ovat vaikeat ja
vihamieliset. Ristiriidat saaren pohjoisosan turkkilaisperäisen ja etelän kreikkalaisen väestönosan kesken puhkesivat pian maan itsenäistyttyä v.1960, ja sinne perustettiin YK:n rauhanturvaoperaatio UNFICYP, jossa Suomi oli alusta alkaen aktiivisesti mukana.

Tärkeäksi käännekohdaksi muodostui kuitenkin Turkin vuonna 1974 tekemä Pohjois- Kyproksen sotilaallinen valtaus, jolloin muodostettiin itsenäinen Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta. Turkin lisäksi tätä valtiota ei ole tunnustanut mikään muu maa.

Mikä on todellinen tilanne tällä hetkellä? Neuvotellaanko saaren yhdistämisestä todella vai onko se aika jo ohi? Mitkä ovat Kyproksen muut tavoitteet EU:ssa ja miten se aikoo johtaa EU-instituutioita puheenjohtajakautensa aikana?

Mm. näihin kysymyksiin haemme vastausta tässä keskustelutilaisuudessa. Ohjelma on seuraava:

  • Kypros EU:n puheenjohtajana, Demetris Samuel, Kyproksen suurlähettiläs Helsingissä
  • Kuinka kristinusko tuli Kyprokselle, Kyproksen autokefalisen kirkon synty ja asema
    ortodoksisessa maailmassa
    , tohtori Teuvo Laitila, kirkkohistorian evp. lehtori, Itä-Suomen
    Yliopisto
  • Suomen rooli Kyproksella; sovittelijana ja rauhanturvaajana, UM:n entinen
    kansliapäällikkö, suurlähettiläs (evp) Pertti Torstila
  • Keskustelua

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ilmoittautuminen on tehtävä
osoitteeseen ekso.kypros@outlook.com Keskustelukieli on englanti.

Itsenäinen Eurooppa vaatii tekoja – Eurooppa-päivän juhlaseminaari 8.5.

by | Apr 28, 2026 | Ajankohtaista, Tapahtumat, Tulevat | 0 Comments

Eurooppa-päivän avoimessa juhlaseminaarissa keskustellaan Euroopan itsenäisyydestä myrskyisässä maailmassa, Suomen asemasta ja EU:n tulevasta rahoituskehyksestä...

EU:n viikko 18/2026: Liikenne | Digitalisaatio | Maatalous

by | Apr 27, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgissa täysistuntokeskusteluihin ja äänestyksiin useista aiheista, kuten EU:n pitkän aikavälin...

EU:n viikko 17/2026: Lähi-itä | epävirallinen Eurooppa-neuvosto | energia

by | Apr 20, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamenttin valiokunnat kokoontuvat keskustelemaan muun muassa puolustus- ja oikeusyhteistyöstä sekä kansanterveyteen liittyvistä kysymyksistä,...

EUrooppalaiset vaalit – Mitä kansalliset vaalit kertovat Euroopan suunnasta?

by | Apr 16, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

Mitä tänä keväänä käydyt kansalliset vaalit kertovat Euroopan suunnasta ? Euroopassa on viime aikoina ollut useita poliittisesti tärkeitä vaaleja, jotka heijastavat...

EU:n viikko 16/2026: Matkailu | EU:n ulkosuhteet | Puolustusvalmius

by | Apr 13, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Brysselissä järjestetään Euroopan parlamentin valiokuntakokouksia, joissa käsitellään ja äänestetään keskeisistä aiheista. Maanantaina EU-komissaarit...

EU:n viikko 15/2026: Turvallisuus | Kestävyys | Kasvu

by | Apr 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla useat Euroopan parlamentin valiokunnat kokoontuvat Brysselissä keskustelemaan ja äänestämään eri aiheista. Tiistaina komission puheenjohtaja Ursula von...

Shpejtim Zhitia Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijaksi

by | Apr 1, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet, Uutiset | 0 Comments

Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijana on 1.4.2026 aloittanut Eurooppa- ja Pohjoismaiden tutkimuksen maisteriopiskelija Shpejtim Zhitia. Zhitian harjoittelu...

EU:n viikko 14/2026: Maatalous | Tutkimus | Ympäristö

by | Mar 30, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei ole Euroopan parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuolisille toiminnoille. Maanantaina ministerit kokoontuvat maatalous- ja...

EU:n viikko 13/2026: Energia | Innovaatio | Kauppa

by | Mar 23, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Brysselissä järjestetään useita Euroopan parlamentin valiokuntakokouksia sekä kaksipäiväinen mini-täysistunto keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona...