Select Page

Tanska EU:n puheenjohtajana

by | Oct 9, 2025 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat

Euroopan kulttuuriyhdistys EKSO järjestää Eurooppalaisen Suomen kanssa yhteistyössä Tanska EU:n puheenjohtajana -tilaisuuden, jossa pureudutaan EU:n puheenjohtajamaa Tanskaan ja sen yhteiskuntaa ja kulttuuriin.

Tilaisuus järjestetään Eurooppasalissa (Malminkatu 16) tiistaina 21.10. klo 16–18. Tilaisuutta ennen on kahvitarjoilu klo 15.30 alkaen.

Suomalaisille Tanska on läheinen Pohjoismaa, mutta samalla se on osa keskistä manner-Eurooppaa. Maan historia on liittynyt läheisesti Skandinaviaan, johon sitä yhdistävät myös läheiset kieli- ja kulttuurisuhteet. 

Toisen maailmansodan aikaan Saksa miehittämi Tanskan, joka sittemmin liittyi heti Natoon, kun se perustettiin vuonna 1949. Lisäksi Tanska oli myös ensimmäinen ja pitkään pohjoisin EU-maa. Euroopan integraatioprosessiin (EEC) se lähti mukaan jo vuonna 1973, siis 22 vuotta ennen Ruotsia ja Suomea. 

Tilaisuudessa esitellään Tanskaa sitä hyvin tuntevien puhujien voimin sekä pohditaan Tanskan roolia EU:ssa, Natossa ja osana Pohjoismaita. Samalla esittelemme Tanskaa, sen kulttuuria ja yhteiskuntaa tämän päivän näkökulmasta.

Tilaisuuden ohjelma on seuraava:

Tervetulotoivotus, EKSO ry:n puheenjohtaja Risto Veltheim

Tanskalaisia sävelmiä sovituksina jousikvartetille, TEMA-kvartetti

Tanskan rooli ja tavoitteet EU:n puheenjohtajamaana, Tanskan suurlähettiläs Suomessa, Jacob Nyman-Lindegren.

Euroopan unioni globaalissa murroksessa – tilanneanalyysi, Samuel Tammekann, erityisasiantuntija, Eurooppalainen Suomi ry

Tanska ja Suomi Euroopassa; mikä erottaa ja mikä yhdistää? Alustaa Henrik Möller, joka on Suomessa pitkään työskennellyt tanskalainen akustiikan erityisasiantuntija 

Keskustelu: Tanskan kulttuurielämä kulttuurinkäyttäjän näkökulmasta? Voisiko Suomi oppia jotain Tanskasta?  Alustaa FM Sini Keinonen, joka työskenteli kolmisen vuotta Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristössä.

Tilaisuuden päättäminen 

Tilaisuus on maksuton, mutta ilmoittauduthan tapahtumaan sähköpostilla osoitteeseen ekso@eurocult.fi.

Blogi: Puhtaat vedet ja ainutlaatuinen luontomme, erittäin tärkeä yhteinen etumme puolustettavana

by | Nov 2, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

Yleisesti tarvitsemme vahvaa Euroopan unionia kumppaniksemme, yhdessä meillä on enemmän voimaa puolustaa yhteiskuntaamme, arvojamme, kulttuuria, ilmastoa ja luontoamme....

EU:n viikko 45/ 2026: Turvallisuus | Laajentuminen |  Kilpailukyky

by | Nov 2, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa käsitellään muun muassa puolustusta ja sotilaallista liikkuvuutta, muuttoliikettä ja rajaturvallisuutta, EU:n...

Vahva Eurooppa, vaikuttava Suomi: Eurooppalaisen Suomen eduskuntavaali- ja hallitusohjelmatavoitteet 2027–2031

by | Oct 27, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Suomi on vahvasti osa Euroopan unionia ja sen jäsenenä vahvempi kuin yksin. Eurooppalainen elämäntapamme perustuu EU:n arvoihin – demokratiaan, oikeusvaltioon,...

EU:n viikko 44/2026: Maatalous | Energia | Resilienssi

by | Oct 26, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Euroopan parlamentissa ei järjestetä tällä viikolla kokouksia Brysselissä, sillä viikko on varattu parlamentin ulkoiselle toiminnalle, kuten valiokuntien vierailuille....

Blogi: Nyt viimeistään punnitaan, onko EU tosissaan ilmastopolitiikkansa kanssa

by | Oct 21, 2026 | Ajankohtaista, Blogit | 0 Comments

EU:ssa on von der Leyenin toisen kauden aikana heikennetty ilmastosääntelyn kunnianhimoisuutta, mutta päästökauppajärjestelmän heikentäminen olisi aivan eri mittaluokan...

EU:n viikko 43/ 2026: Sosiaalipolitiikka | Budjetti | Kauppa

by | Oct 19, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten EU:n vuoden 2027...

EU:n viikko 42/2026: Budjetti | Koheesio- ja aluepolitiikka | Ympäristö

by | Oct 12, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Torstaina ja perjantaina kokoontuva Eurooppa-neuvosto käsittelee muun muassa EU:n seuraavaa monivuotista rahoituskehystä 2028–2034, kilpailukykyä ja energian hintoja....

EU:n viikko 41/2026: Laajentuminen | Puolustus | Talous

by | Oct 5, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään muun muassa puolustusalan innovaatioista, talouden...

Noora Lehtikuusi Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijaksi

by | Oct 1, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet, Uutiset | 0 Comments

Eurooppalaisen Suomen korkeakouluharjoittelijana aloittaa 1.10. Eurooppa-tutkimuksen maisteriopiskelija Noora Lehtikuusi. Vuoden loppuun asti kestävällä...