Select Page

Eurooppalaisen Suomen asiantuntijaksi Maria Jokinen

by | Mar 6, 2023 | Ajankohtaista, Tiedotteet, Uutiset

Maria Jokinen aloitti torstaina 2.3 asiantuntijana. Tehtävässään Jokinen vastaa hanketoiminnasta sekä järjestön kansalaisviestinnän kehittämisestä. Jokinen on aiemmin työskennellyt Tekniikan Akateemisissa sekä toiminut päätoimisena puheenjohtajana Akavan opiskelijoissa ja varapuheenjohtajana Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:ssä.

“On hienoa saada Maria mukaan joukkueeseen – Marian asiantuntemus, innostava työote ja järjestöllinen osaaminen tekivät vaikutuksen. Marialla on kokemusta projektien suunnittelusta ja läpiviemisestä ja hänellä on suuri palo Eurooppa-kysymyksiin. Kuluneet vuodet ovat alleviivanneet eurooppalaisen yhteistyön merkitystä ja tulevina vuosina Eurooppa-keskustelu on entistä tärkeämpää. On ilo päästä työskentelemään Eurooppa-keskustelun muovaamisen parissa äärettömän motivoituneen tekijän kanssa”, toteaa Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Totti Sivonen

Työssään Jokinen pyrkii lisäämään kansalaiskeskustelua EU:n perustavanlaatuisista arvoista, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista sosiaalisessa sekä perinteisessä mediassa. Jokinen on vastuussa Eurooppalaisen Suomen hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä järjestön kansalaisviestinnästä ja sen kehittämisestä. 

“On upeaa päästä osaksi Eurooppalaisen suomen tiimiä, odotan innolla hankkeiden aloittamista ja sitä että nostamme Eurooppa-keskustelun uudelle tasolle”, päättää uusi asiantuntija Maria Jokinen.

Eurooppalainen Suomi on Jokiselle tuttu toimija ja hän onkin seurannut mm. järjestön tapahtumia jo pitkään. EU-politiikasta kiinnostuneena hän on innoissaan uusista haasteista ajankohtaisten ja kiinnostavien aiheiden parissa.

Lisätiedot:

Totti Sivonen

toiminnanjohtaja

+358 400 910 409

totti.sivonen@eurooppalainensuomi.fi

EU:n viikko 39/26: Monenvälisyys | EU:n talousarvio | Kilpailukyky

by | Sep 21, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei järjestetä tällä viikolla parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuoliseen toimintaan. Maanantaina komission puheenjohtaja Ursula...

EU:n viikko 38/26: Talous | Koheesio | Digitalisaatio

by | Sep 14, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten ilmastopolitiikasta,...

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...