Select Page

Euroopan Suunta: Demokratian kehitys puhuttaa EU:ssa

by | Dec 14, 2021 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat, Uutiset

Demokratian kehitys on ollut kuuma puheenaihe viimeaikaisessa EU-keskustelussa. Erityistä huolenaihetta on nostanut Puolan ja Unkarin oikeusvaltiokehitys, sillä maat ovat vuosi vuodelta luisuneet lähemmäksi autoritaarista hallintomuotoa. EU:lla onkin yhä enemmän paineita vastata jäsenmaidensa oikeusvaltioiden heikkenemiseen ja tämä oli myös Suomelle tärkeä teema sen puheenjohtajuuskaudella vuonna 2019.

Suomi nosti puheenjohtajuuskaudellaan esiin oikeusvaltiomekanismin, joka suojaisi EU-varoja oikesuvaltioperiaatteen rikkeiltä. Näin EU-varoja voitaisiin olla toimittamatta maille, jotka rikkovat oikeusvaltioperiaatetta. Mekanismin käyttöönotossa ollaan kuitenkin oltu hitaita. 

Myöskin EU-instituutioita ollaan arvosteltu epädemokraattisuudesta. Esimerkiksi Spitzenkandidat -prosessi, jossa EU:n poliittiset ryhmät valitsevat kandidaattinsa komission puheenjohtajaksi, ja puheenjohtajaksi valitaan eurovaaleissa eniten ääniä saaneen ryhmän kandidaatti, on saanut osakseen arvostelua epädemokraattisuudesta. 

Demokratian edistäminen on EU:lle prioriteetti, minkä johdosta on nähty useita aloitteita sen vahvistamiseksi. Esimerkkinä paraikaa käytävä Euroopan tulevaisuuskonferenssi, jonka tarkoituksena on tuoda kansalaiset keskustelemaan ja päättämään Euroopan tulevaisuudesta.

Mitkä ovat EU:n instituutioiden roolit demokratian edistämisessä EU:ssa? Miten EU pyrkii vastaamaan demokratian kehitystä kohtaaviin uhkiin? Mitä annettavaa Suomella on demokratiatyölle EU:ssa ja mikä on Euroopan tulevaisuuskonferenssin rooli demokratian edistämisessä? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaavat MTK:n johtaja Juha Marttila ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

Klikkaa tästä katsoaksesi Euroopan Suunta jakso 14.12. klo 15:00 alkaen: https://urly.fi/2myC

Keskustelu tuotetaan yhteistyössä MTK:n ja Uuden Suomen kanssa.

Euroopan Suunta -kampanja

Keskustelu on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia käsittelevää valtakunnallista Euroopan Suunta -kampanjaa. Eurooppalainen Suomi kutsuu sinut pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta. Käsittelemme vuoden aikana EU:n ulkopolitiikkaa, ympäristöä, arvoja, integraatiota, laajentumista, puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa, sosiaalista ulottuvuutta ja kaikkia niitä aiheita, jotka koskettavat EU-kansalaisia. Aiheita, joista sinulla ei ole varaa pysytellä hiljaa, koska agitaattorit, provokaattorit, autoritääriset johtajat, populistit, trollit ja demagogit ovat jo saaneet suunvuoronsa. Nyt on sinun vuorosi. On aika ottaa vastuu Euroopan tulevaisuudesta. Kerro meille, miten rakennat parempaa Eurooppaa?

Lisätietoa kampanjasta:

www.euroopansuunta.fi

#EuroopanSuunta #SinunTulevaisuutesi 

Tuotannosta vastaa Krash Oy.

EU:n viikko 39/26: Monenvälisyys | EU:n talousarvio | Kilpailukyky

by | Sep 21, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei järjestetä tällä viikolla parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuoliseen toimintaan. Maanantaina komission puheenjohtaja Ursula...

EU:n viikko 38/26: Talous | Koheesio | Digitalisaatio

by | Sep 14, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten ilmastopolitiikasta,...

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...