Select Page

TIEDOTE: EUROOPPALAISEN SUOMEN TOIMINNANJOHTAJA VAIHTUU

by | Nov 5, 2021 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Eurooppalaisen Suomen väistyvä toiminnanjohtaja Aku Aarva (vasemmalla) ja vastavalittu toiminnanjohtaja Jesse Jääskeläinen.

Eurooppalaista Suomea yli neljä ja puoli vuotta luotsannut toiminnanjohtaja Aku Aarva on irtisanoutunut tehtävästään ja siirtyy vuoden lopulla uusien haasteiden pariin. Aarvan tehtävät Eurooppalaisessa Suomessa päättyvät marraskuun 2021 aikana. Tulevaisuuden suunnitelmistaan Aarva kertoo myöhemmin.

“On ollut vilpitön etuoikeus työskennellä Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajana vuosina, joina järjestön tarkoitus ja suunta on kirkastettu. Muutoksen johtaminen on ollut mielenkiintoinen ammatillinen haaste, josta olen oppinut valtavasti. Eurooppalainen Suomi on tänä päivänä vakaalla pohjalla ja sen historian ensimmäinen periaateohjelma valmistuu kuluvan vuoden loppuun mennessä. Minulle tämä näyttäytyy sopivana hetkenä jatkaa eteenpäin.

Eurooppaliike on jättänyt minuun pysyvän rakkauden ja arvostuksen suomalaisille elintärkeää eurooppalaista projektia kohtaan. Parempaa Eurooppaa ei rakenneta yksin – kiitos kaikille Eurooppaliikkeen ystäville kuluneista vuosista”, päättää väistyvä toiminnanjohtaja Aku Aarva.


Vuoden 2017 huhtikuussa toiminnanjohtajana aloittaneen Aarvan kaudella Eurooppalaisessa Suomessa on toteutettu useita merkittäviä uudistuksia, joihin lukeutuvat muun muassa talous- ja järjestöreformi, strategian päivittäminen ja kansalaisviestinnän digitalisaatio. Toteutetun kehitystyön tuloksena Suomen EU-jäsenyyden edistämiseksi vuonna 1994 perustettu järjestö selvisi akuutista talouskriisistä ja haki toiminnalleen uutta vauhtia. Järjestön kansalaisviestintä tavoittaa nykyisin vuositasolla yli miljoona suomalaista.

”Aku on erinomaisella työllään antanut hallitukselle mahdollisuuden keskittyä vahvemman Eurooppalaisen Suomen kehittämiseen. Samalla Eurooppalainen Suomi on toiminut erinomaisena alustana Akulle ponnistaa eteenpäin. Haikeana, mutta ylpeänä kiitämme Akua yhteisistä vuosista”, toteaa Eurooppalaisen Suomen hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto.


Eurooppalaisen Suomen hallitus valitsi kokouksessaan torstaina 4.11.2021 yksimielisesti väliaikaiseksi toiminnanjohtajaksi järjestössä kaksi vuotta työskennelleen erityisasiantuntija Jesse Jääskeläisen. Vuoden 2019 keväällä Eurooppalaisessa Suomessa aloittanut Jääskeläinen on vastannut järjestössä vaativista valtakunnallisista kansalaisviestinnän hankkeista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Jääskeläinen hoitaa toiminnanjohtajan tehtävää vuoden 2022 alkupuoliskolle asti.

“Kiitän hallitusta luottamuksesta ja samalla Akua tyylikkäästi hoidetusta työstä, jota on ollut ilo seurata kollegana. Otan siirtymäajan hoitaakseni vastuullisesti ja teen parhaani, jotta ensi vuoden toiminnalle saadaan paras mahdollinen alku“, toteaa vastavalittu toiminnanjohtaja Jesse Jääskeläinen.

Jesse Jääskeläiseen voi olla jatkossa yhteydessä kaikissa järjestöön liittyvissä asioissa.

Lisätietoja

Jesse Jääskeläinen
toiminnanjohtaja
Eurooppalainen Suomi ry
+358 40 542 0990
jesse.jaaskelainen(a)eurooppalainensuomi.fi

EU:n viikko 39/26: Monenvälisyys | EU:n talousarvio | Kilpailukyky

by | Sep 21, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Brysselissä ei järjestetä tällä viikolla parlamentin kokouksia, sillä viikko on varattu parlamentin ulkopuoliseen toimintaan. Maanantaina komission puheenjohtaja Ursula...

EU:n viikko 38/26: Talous | Koheesio | Digitalisaatio

by | Sep 14, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin jäsenet kokoontuvat Strasbourgiin täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään useista aiheista, kuten ilmastopolitiikasta,...

EU weekly 37/26: Maatalous | Innovaatiot | Puolustus

by | Sep 7, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnissa keskustellaan muun muassa bioteknologiasta, asumisesta, EU:n ja Kiinan suhteista, laajentumisesta, innovaatioista,...

EU:n viikko 36/26: Puolustus | Laajentuminen | Kauppa

by | Aug 31, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentin valiokunnat käsittelevät muun muassa kauppapolitiikkaa, kansanterveyttä, ihmisoikeuksia, digi- ja energiapolitiikkaa sekä EU:n...

Eurooppalainen Suomi asettaa EU-politiikan asiantuntijapaneelin: uusi riippumaton paneeli vahvistaa tietopohjaisempaa EU-keskustelua journalismin ja päätöksenteon tukena

by | Aug 28, 2026 | Ajankohtaista, Tiedotteet | 0 Comments

Eurooppalainen Suomi ry asettaa suomalaisista EU-politiikan huippuasiantuntijoista koostuvan riippumattoman asiantuntijapaneelin vahvistamaan tietopohjaisempaa...

Suvereniteetti, tasa-arvo ja teknologia – kohti toimijuutta tekoälyn ajassa

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kuulolle Turun Eurooppafoorumiin perjantaina 28.8.2026 klo 12.30-13.15: luvassa on kiinnostava keskustelu Euroopan tulevaisuudesta! Paneeli tuo yhteen...

Keskustelu EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista 2028-2034

by | Aug 19, 2026 | Ajankohtaista, Menneet, Tapahtumat | 0 Comments

Tervetuloa kaikille avoimeen keskusteluun EU:n tulevasta budjetista vuosille 2028–2034. Tilaisuudessa keskustelemme siitä, mitä EU:n rahoilla tulisi tulevaisuudessa...

EU:n viikko 28/2026: Irlannin puheenjohtajakausi | Geopolitiikka | Kilpailukyky

by | Jul 6, 2026 | Ajankohtaista, EU:n viikko | 0 Comments

Tällä viikolla Euroopan parlamentti kokoontuu täysistuntoon Strasbourgissa. Mepit keskustelevat muun muassa Irlannin puheenjohtajakauden toimintaohjelmasta, EU:n ja...

Rajat geopolitiikan välineenä: Frontexin kasvava rooli EU:ssa

by | Jun 30, 2026 | Ajankohtaista, Julkaisut, Uutiset | 0 Comments

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rooli on kasvanut osana EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Shpejtim Zhitian analyysi tarkastelee, miten...