Kolme vuotta plussalla, loput miinuksella. Näin voisi määritellä Suomen EU-jäsenyyttä nettomaksaja tai -saaja näkökulmasta. Lähes kaikkina vuosina Suomeen on siis tullut vähemmän rahaa kuin täältä on maksettu yhteiseen kassaan. Viimeksi maksuosuus oli noin 100 € kansalaista kohden vuodessa eli parisen euroa viikossa.
Paljon vai vähän? Parin euron viikkomaksulla saadaan sisämarkkinat, opiskelijoiden vaihto-ohjelma Erasmus+, selkänoja globaaleissa väännöissä, rauhaa maanosaan ja muuta vastaavaa. Yksinomaisesti Suomen ”saantoja” pohtivat kamreeriharjoitukset eivät tässä yhteydessä ole toimivia. Asema nettomaksaja on sitä paitsi merkki siitä, että maalla menee suhteellisesti hyvin. Päätyminen nettosaajaksi tietäisi huonoa.
Vuosi 2020 historiaan
Vuosi 2020 jää kirkkaasti EU:n historiaan. Koronan vuoksi pystytetty 750 miljardin € elvytysrahasto (Next Generation Fund) kasvatti unionin varojen käytön uudelle tasolle, kun sen rinnalla hyväksyttiin yli biljoonan € tavanomainen budjetti vuosille 2021-27.
Elvytysrahastonkaan yhteydessä Suomi ei ole laskelmissa suhteellinen suora hyötyjä, kun isoimmat varat suuntautuvat esimerkiksi taudista kovimmin kärsineisiin maihin. Kun oman taloutemme ja työllisyytemme toipuminen on tiukasti kiinni unionin sisämarkkina-alueesta, niin kokonaisedut valuvat pohjoiseen muun muassa viennillämme.
Elvytysrahastoa varten komissio lainaa rahaa markkinoilta. Suomen keskustelusta on voinut erheellisesti saada kuvan, että nyt oltaisiin tekemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Tosiasiassa näin on tehty ensimmäisen kerran jo 1970-luvun öljykriisin aikana ja useasti sen jälkeen. Silloinkin kriisin katsottiin uhkaava yhteisön olemassaoloa ja jäsenmaat olivat viimesijaisina takaajina. Kertaakaan jäsenmaita ei ole kuitenkaan tarvittu takausmaksajina.
Nykyisin suurin osa tuloista perustuu jäsenmaiden bruttokansantuotepohjaisiin maksuihin. Muita tulonlähteitä ovat nykyisessä järjestelmässä sokerintuotannon maksut, ulkorajatullit, arvonlisäveromaksut ja muut sekalaiset tulot.
Muovimaksu päänavaus
Euroopan yhteisön muut kuin BKT-maksutulot olivat sivuroolissa verrattuna niin sanottuihin omiin varoihin, mutta nykyisin tilanne on toisin päin.
Vuosien 2021-27-budjetin lanseerauksen yhteydessä tuotiin esiin ajatuksia, joilla omien uusien varojen osuutta haluttiin nostaa. Kesään 2021 mennessä tuli esitykset hiilirajaverosta, digiverosta ja päästökauppajärjestelmästä. Kesään 2024 mennessä neuvottelupöydille tuodaan ehdotukset rahoitusmarkkinaverosta, yhteisestä yritysverotasosta ja jostain muusta yritysmaksusta.
Uudistettava järjestelmä aloitettaisiin kuitenkin muovijätemaksusta. Laskelmien mukaan se toisi EU:n kassaan noin viisi miljardia € vuodessa. Muut uudet tulonlähteet alkaisivat toimia laajassa mitassa vuonna 2028 alkavalla budjettikaudella.
Järjestelmän uusimiselle on vankkoja perusteita. Nykyisessä järjestelmässä etenkin BKT-pohjaiset maksut ovat vieneet budjettipäätökset jäsenmaiden väliseksi maaotteluksi. Siitä seuraava kamreeritarkastelu on omiaan hämärtämään unionin kokonaishyötyjä, kun esimerkiksi rauhalle on vaikea laittaa mitään hintalappua. Arvonlisäveromaksut ovat taas voimassa olevassa muodossa vaikeaselkoinen järjestelmä, jota esimerkiksi Euroopan tilintarkastustuomioistuin on arvostellut toistuvasti.
Myös selkänojaa on. Olennaista on etenkin EU:n valtionjohtajien heinäkuun 2020 huippukokouksen tuki järjestelmän uusimiseksi: reformeja ja uusia omia varoja tarvitaan. Euroopan parlamentti liputtaa järjestelmän remontoimista. Puoltoseikkana on myös tulojen päivitys tämän päivän maailmaan, jota edustaa esimerkiksi muovijätevero ympäristönäkökulmineen.
Vastustajat: tuokaa omat esitykset pöytään
Toki yksittäisissä esityksissä on haasteensa. Miten esimerkiksi hiilirajavero saadaan yhteensopivaksi maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjen kanssa ja miten määritellä tarkasti muovijäte? Mutta ongelmat on tarkoitettu ratkottavaksi ja vaikeammistakin asioista on saatu aikaiseksi käyttökelpoisia malleja. On luonnollisesti mahdollista, että kaikki uusien omien varojen esitykset eivät kanna loppuun asti tai osoittaudu toimiviksi.
Silmiinpistävää kuitenkin on, että uusien omien varojen vastustajat ampuvat niitä alas esittämättä tilalle mitään järkevämpää. Ikään kuin nykyjärjestelmä olisi ihanteellinen ja ongelmaton. Vastustajien olisikin aika tuoda esiin omat järjestelmän uusimisehdotuksensa. Neliraajajarrutus ilman omia ajatuksia on sitä huonointa edunvalvontaa.
Suomen hallitus antaa eduskunnalle alkuvuonna EU-selonteon. Uusien omien varojen kysymys pitäisi olla mukana ja kotimaisenkin keskustelun alkaa. EU:n uudet omat varat-keskustelu ei varmastikaan ole ohjelmanumerona yksinkertaisin ja vetävin tupailtojen täyttäjä, ainakaan ensiajatuksella.
Mutta kun aihekokonaisuutta lähestyy yksittäisten esitysten kannalta, niin asetelma voi muuttua. Mitä merkitsisi hiilirajavero tietyillä yksittäisillä työpaikoilla, kuinka muovimaksu muuttaa ostosruuan pakkaamista, ulotetaanko päästökauppajärjestelmä autoiluun ja niin edelleen. Unionin uudet omat varat ovat jokaisen suomalaisen arkeen vaikuttava asia.
Markus Penttinen
kansainvälisten asioiden päällikkö
Akava