Totti Sivonen Eurooppalaisen Suomen hankeasiantuntijaksi

Totti Sivonen aloitti maanantaina 1.3 EU:n ulkoasioista vastaavana hankeasiantuntijana. Tehtävässään Sivonen vastaa Balkanin maiden ja EU:n naapuruussuhdetta käsittelevästä hankkeesta ja järjestön kansalaisviestinnän kehittämisestä. Sivonen on aiemmin työskennellyt ajatushautomo 89 Initiativen Skotlannin -haarassa opintojensa ohella.

Eurooppalaisen Suomen Balkanin hanke keskittyy demokratian tukemiseen Euroopan unionin jäsenkandidaattimaissa Albaniassa ja Pohjois-Makedoniassa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä kansalaisten tietoutta ja syventää jo olemassa olevaa tietoa maiden oikeusvaltiokehityksestä sekä lisätä tietoa Euroopan unionin naapurussuhteen kehityksestä.

“On hienoa saada Totti mukaan joukkueeseen. Länsi-Balkanin alueella toteutettava hanke ja sen pohjalta Suomessa jatkuva kansalaisviestintä on Eurooppalaisen Suomen vuoden pääpainopisteitä. Alue on Euroopan vakaudelle tärkeä ja demokratian tukeminen siellä päämäärämme”, toteaa Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Aku Aarva.  

Työssään Sivonen pyrkii lisäämään kansalaiskeskustelua EU:n perustavanlaatuisista arvoista, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista sosiaalisessa sekä perinteisessä mediassa. Hän näkee Balkanin maiden ja EU:n naapuruussuhdetta käsittelevän hankkeen oivana keinona käsitellä erityisesti oikeusvaltion kehitystä kandidaattimaissa sekä Euroopan unionissa.

”Balkanin tulevaisuus on murroskohdassa, kun esimerkiksi Albania, Montenegro ja Pohjois-Makedonia neuvottelevat jäsenyydestä EU:n kanssa, kun taas Bosnia ja Hertsegovina sekä Kosovo tekevät työtä jäsenyysneuvottelujen aloittamiseksi. Samaan aikaan myös Kiina, Turkki sekä Venäjä hamuavat alueella vaikutusvaltaa. Etupiiriajattelu oli jo ehtinyt hiipua Euroopassa, mutta nyt Länsi-Balkania koitetaan yhä tiiviimmin sitoa Euroopan unioniin. On erityisen mielekästä päästä syventämään kansalaisten tietoutta Eurooppalaisten arvojen toteutumisesta Balkanin alueella sen ollessa näin ajankohtaista”, Sivonen summaa.

Eurooppalainen Suomi on Sivoselle tuttu toimija ja hän onkin seurannut mm. järjestön tapahtumia jo pitkään. EU-politiikasta kiinnostuneena hän on innoissaan uusista haasteista ajankohtaisten ja kiinnostavien aiheiden parissa.

Lisätietoja:

Aku Aarva
toiminnanjohtaja
Eurooppalainen Suomi
aku.aarva@eurooppalainensuomi.fi                             
+358 41 432 6510