Euroopan neuvosto | Komission työohjelma vuodeksi 2022 | EU:n budjetti

Euroopan komissio kokoontuu tällä viikolla kollegion tapaamiseen, jossa esitellään komission työohjelma vuodeksi 2022 sekä laajentumispaketti. Strasbourgin täysistunnossa mepit väittelevät ja äänestävät mm. euroalueen sosiaalipolitiikasta sekä EU:n budjetista vuodelle 2022.

Torstaina EU-johtajat tapaavat kaksi päivää kestävässä Euroopan neuvoston huippukokouksessa Brysselissä. Keskustelujen aiheena ovat mm. COVID-19, digitalisaatio, energian hinnat, siirtolaisuus sekä ulkoiset suhteet.

Euroopan parlamentti
Mepit osallistuvat täysistuntoihin tällä viikolla, missä he väittelevät ja äänestävät mm. talouspoliittisista asioista, työllisyydestä sekä euroalueen sosiaalipolitiikasta. Väittelyssä on myös komission työohjelma vuodelle 2022 sekä EU:n yleisbudjetti. Mepit myös käsittelevät YK:n ilmastohuippukokousta Glasgowssa (COP26).

Euroopan komissio
Tiistaina kollegio keskustelee EU:n taloudesta koronapandemian jälkeisenä aikana. Käsittelyssä ovat mm. sen vaikutukset taloudelliseen hallintoon, laajentumispaketti sekä komission työohjelma vuodelle 2022. Perjantaina korkea edustaja Borrell osallistuu NATO:n puolustusministereiden tapaamiseen.

Euroopan neuvosto
Maanantaina ulkoministerit keskustelevat EU:n suhteista itäisen kumppanuuden maiden kanssa. Tiistaina yleisten asioiden neuvostossa keskustellaan vuosittaisesta oikeusvaltioperiaate-dialogista. Sosiaalipolitiikkaa käsittelevä kolmikantakokous käydään keskiviikkona, missä keskitytään elpymiseen, ilmastoon, digitaaliseen loikkaan sekä kestävään työhön.

#EUViikossa
Lähde: EMI
Kuva: Alexandre Lallemand