EU globaalina ilmastojohtajana- riittääkö poliittinen tahto?

Published by admin on

Saara Hietamäki

Lokakuun lopussa New Yorkissa järjestetyn YK:n ilmastokokouksen tarkoitus oli kehitellä konkreettisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. YK:n pääsihteeri António Guterres korosti, että puheiden sijaan tarvitaan konkreettisia suunnitelmia.

Maailmanpoliittisesti keskeistä onkin millä tavalla nämä suunnitelmat toimeenpannaan ja kuka ottaa johtajan roolin. EU:lla on vahva kyky tarjota ratkaisuja, muuttaa politiikan painopisteitä ja taito rakentaa siltoja eri toimijoiden välille, mutta riittääkö EU:n poliittinen tahto ilmastojohtajuuteen?

Donald Trumpin politiikan seurauksena Yhdysvallat vetäytyivät Pariisin ilmastosopimuksesta, jonka myötä EU:lle tarjoutui oivallinen mahdollisuus asettua ilmastopolitiikan edelläkävijäksi ja keskeisimmäksi vastuunkantajaksi. Tässä missiossa EU on tietyssä määrin onnistunutkin. EU:ta voidaan pitää edelläkävijänä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja toimintapoliitikoiden eteenpäin viemisessä. Siirtyminen bio- ja kiertotalouteen on edennyt hyvin. Jatkossa lähes kaikki jäte on lajiteltava ja kierrätettävä, muovit ja tekstiilit mukaan lukien. Tiettyjen kertakäyttömuovien myynti kielletään EU-alueella kokonaan vuodesta 2021 eteenpäin ja kaiken pakkausmuovin on jatkossa oltava kierrätettävää. Energia- ja ilmastotavoitteet vuodelle 2020 ja päästötavoitteet vuodelle 2030, vaikuttaa olevan saavutettavissa, mikäli EU toimeenpanee jo tehdyt suunnitelmat. Liikennesektorilla keskiössä ovat hiilidioksidipäästörajat ja liikenteen sähköistäminen. Ilmastotoimet etenevät, mutta tulevina vuosina on tehtävä paljon töitä päästökauppajärjestelmän uusimiseksi, Green Dealin toimeenpanemiseksi, ilmastoneutraalisuuden saavuttamiseksi ja uusien innovaatioiden kehittämiseksi. Siten ilmastonmuutosta hidastaviin toimenpiteisiin tulee EU:n tasolla budjetoida entistä enemmän. 28 maan näkemyserot tuottavat haastetta ja vaativat yhteensovittamista, mutta on äärimmäisen tärkeää, että EU löytää sisäisen koheesionsa ilmastopolitiikan saralla, jotta tarvittavat toimintapolitiikat eivät viivästy. Puola ja Unkari estivät veto-oikeudellaan hiilineutraalisuus vuoteen 2015- päätöksenteon kesällä 2019. Tämäntapainen epäkoheesio heikentää EU:n asemaa ilmastojohtajana ja ennen kaikkea hidastaa kestävien muutosten toimeenpanoa. Siten yhteisymmärrys on löydettävä tavalla tai toisella, kannustuksella tai pakotteilla. Keskusteluun ei enää ole aikaa, vaan onkin ryhdyttävä toimeen ennen kuin epätoimivan ilmastopolitiikan aiheuttamien virheiden korjaamisesta tulee liian kallista. Halvemmaksi tulee korjata tehdyt virheet nyt, kuin maksaa niistä myöhemmin.

Kiina on tällä hetkellä EU:lle tietynlainen vastinpari ja EU on ottanut roolia kiinan yhteistyökumppanina Yhdysvaltojen jäädessä jokseenkin ulkopuolelle. Kiinan ilmastopolitiikka on päämäärätietoista, aikaansaavaa ja osaltaan myös kilpailukykyistä suhteessa Euroopan Unioniin, mutta tietyllä tapaa Kiinan ilmastotoimet ovat paradoksaalisia. Kiina on yksi maailman suurimmista saastuttajista, mutta myös aurinkoenergiateknologian ja sähköautosektorin saralla varteenotettava edelläkävijä. On todettu, että Kiinan massiivisten suunnitelmien vuoksi raaka-ainemarkkinat tulevat muovautumaan Kiinan päätösten tahdissa. Kiintoisaa on kuitenkin se, että suunnilleen 70 prosenttia kiinalaisesta sähköstä tuotetaan edelleen hiilellä, minkä vuoksi toimintapolitiikat ovat kyseenalaisia ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen. Maan hallinto on kuitenkin yrittänyt vähentää ilmansaasteita muun muassa sulkemalla hiilivoimaloita suurkaupunkien kupeesta ja säännöstelemällä autojen ja niiden päästöjen määrää. Kiina ei ole maininnut mahdollisesta aikataulusta fossiilisista polttoaineista luopumiseksi, vaikka YK onkin esittänyt painostusta muutosten edistämiseksi. Kiina on osoittanut tietynlaista intoa ilmastopolitiikan saralla, mutta ei kuitenkaan ole toteuttamassa tiukempia ilmastotoimia vaan tällä hetkellä pikemminkin vain pyrkii Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseen ikään kuin sivusta seuraajana ja näennäisenä sopimuksen noudattajana. On epätodennäköistä, että Kiinasta muovautuisi varsinaista kilpailijaa EU:n ilmastojohtajuudelle.

On tärkeää, että ennen Yhdysvalloissa järjestettäviä presidentinvaaleja eurooppalaisella ilmastopolitiikalla on selkeät suuntaviivat ja konkreettiset toimeenpanot käynnissä. Tämä on Euroopalle peliaikaa nousta kiistattomaksi ilmastojohtajaksi, jotta tulevaisuudessa ilmastopolitiikkaa toteutetaan Euroopan johdolla, eurooppalaista arvomaailmaa mukaillen. On tärkeää, että EU on asettaja eikä mukautuja, jotta eurooppalaiset näkökulmat ovat jatkossa edustettuna maailmanpolitiikassa. Presidentinvaalien tulos vaikuttaa siihen millainen EU:n asema on jatkossa.

Donald Trumpin jatkokautta on povattu laajalti, mutta myös muunlainen tulos on mahdollinen. Mikäli presidentiksi nousee Trumpin sijaan joku muu ja EU:n ilmastopolitiikka on tasapainossa, tulee Yhdysvalloista seuraaja eikä ohittaja. Pelkästä kilpailusta ilmastopolitiikassa ei kuitenkaan ole kyse, koska jos muu maailma ei ole mukana ilmastopolitiikan kestävissä tavoitteissa, muuttuu ilmastojohtajuus merkityksettömäksi. Siten ilmastojohtajuuteen kuuluu vastuun elementti ja se, kuinka hyvin johtaja saa motivoitua muun maailman mukaan muutoksentekoon. Tarvitaan isoja globaaleja systeemitason muutoksia, joihin EU ei yksin pysty. On siis EU:n vastuulla kannustaa ja myös patistaa Kiinaa yhteistyöhön tavoitteiden saavuttamiskesi ja vakuutta, että on Kiinan talouden, kauppasuhteiden ja vakauden vuoksi erityisen tärkeää, että Kiina sitoutuu yhteisiin tavoitteisiin ja käytäntöihin.

Trumpin politiikan aikaudella Yhdysvalloista ei saada kumppania ilmastopolitiikkaan, mutta tärkeää onkin minimoida Trumpin politiikan aiheuttamat vahingot ja keksittyä siihen, että Yhdysvaltain osavaltiot, kaupungit ja yritykset ovat mahdollisimman laajasti mukana ilmastoystävällisissä toimenpiteissä. Lisäksi kehittyviä valtioita on tuettava entistä enemmän tavoitteiden saavuttamisessa esimerkiksi kansainvälisen ilmastorahaston kautta, jotta ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja sopeutumisen kustannuksia saadaan tasattua kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä.

On ilahduttavaa, että kehittyvien ja kehittyneiden valtioiden välillä on entistä enemmän yhteistä tahtoa ja toimintaa. Kehittyvät maat eivät ole enää vain politikoinnin kohteita vaan politikoinnin aktiivisia osapuolia. Esimerkiksi Suomi, Chile, Saksa, Ranska, Costa Rica ja Etiopia ovat luvanneet lisätä ilmastorahaston rahallista tukimäärää. Suomen ja Chilen aloitteesta niin kutsuttujen Helsingin periaatteiden mukaan ilmastonmuutosta vastaan toimiminen tulisi ottaa valtioiden budjetoinnin perusperiaatteiksi. Tämä on hyvä esimerkki yhteistyöstä kehittyneen ja kehittyvän valtion yhteistyöstä ilmastonmuutoksen saralla. Tällainen yhteistyö on merkityksellistä ilmastojohtajuuden saralla ja erityisesti pohjoismaat ovat osoittaneet toimintakykynsä EU:n roolin vahvistamiseksi.

Yhteistyötä tarvitaan myös nuorempien sukupolvien kanssa. Erityisen ilahduttavaa on se, että nuorempi sukupolvi on kiinnostunut kestävästä kehityksestä ja suhtautuu intohimoisesti muutosten tekemiseen ja esimerkiksi kulutuskäyttäytymisen muutoksen. Nuoria on tärkeä osalistaa, ja heidän mielipiteilleen antaa tilaa jatkossakin. Tulevaisuuden sukupolvet ovat merkittävässä asemassa maailmanpoliittisen revoluution toteuttamisessa ja jatkamisessa ja tulevaisuuden kannalta ei ainakaan ole haitallista, että nuorilla on esikuvia ilmastopolitiikan saralla oman sukupolvensa sisällä.

Ilmastopolitiikka on murroksessa ja vielä kaikki tarvittavat muutokset on mahdollista saavuttaa. Tulevat vuosikymmenet tulevat näyttämään riittääkö Euroopan poliittinen tahto ilmastonmuutoksen selättämiseen ja kestävän talouden rakentamiseen. Kaikki riippuu siitä, halutaanko muutos oikeasti toteuttaa. Joulukuussa järjestetään YK:n ilmastokokous Chilen pääkaupungissa Santiagossa, mikäli Chilessä puhjenneet levottomuudet eivät vaikuta kokouksen toteuttamiseen. Kokous antaa taas lisää miten ilmastopolitiikka oikein maailmanpoliittisesti asettuukaan ja millaisen roolin kukin toimija ottaa suhteessa muihin.

– Saara Hietamäki

Kirjoittaja on pian yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistuva Eurooppanuorten aktiivi, joka opiskelee Jyväskylän yliopistossa pääaineena yhteiskuntapolitiikkaa ja sivuaineina maailmanpolitiikkaa, globalisaatio-opintoja, viestintää ja mediaa.

Kirjoitus julkaistaan osana Eurooppalaisen Suomen hanketta, joka käsittelee Suomen EU-puheenjohtajakauden painopisteitä ja teemoja.


0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.