Tätä kirjoittaessa Iso-Britannian ero EU:sta on yhtä epäselvässä tilanteessa kuin vuosi sitten. Tai kaksi vuotta sitten. Sirkus Lontoossa jatkuu ja emme vieläkään tiedä, milloin ja miten tämä kaikki päättyy.
Brysselin ja Britannian kuohuvien neuvottelujen aikana paljon huomiota on kiinnitetty siihen, mitä kaikkia ongelmia brexit synnyttää. Suuria voittajia ei tosiaan ole ja kärsijät ulottuvat tavallisissa kansalaisista suuryrityksiin. Ero olisi Britannialle käytännössä poliittinen ja taloudellinen neliraaja-amputointi eikä tämä ole helppoa Euroopan unionillekaan.
Jo toteutuneiden ja tulevien ongelmien esittelyn alle on silti jäänyt se tosiasia, että kaikesta huolimatta brexitistä on myös koko joukko hyötyjä. Toteutui ero tai ei. Niistä useimpia ei ole juuri käsitelty suomalaisessa julkisuudessa.
Jo tunnettu seikka on, että ympäri Eurooppaa kansalaiset ovat alkaneet ymmärtää, mitä kaikkea lähtö unionista merkitsisi. Ja miten paljon se arkielämäämme vaikuttaa:
Vasta nyt on valaistunut kirkkaasti, että ilman EU:ta kauppaa harrastava yrittäjä tukahtuisi tullimuodollisuuksiin ja byrokratiaan. Harva briteistä tiesi, että heidän kesälomansa tai reilut työehdot vuokratyöntekijöille perustuivat Brysselin päätöksiin. Kuluttaja voi turvallisesti tehdä ostoksensa yhtä hyvin Saksasta sisämarkkinoiden ja unionin yhteisen kuluttajansuojan ansiosta. Muuallakin kuin Suomessa iso osa korkeakoulujen opiskelijavaihdosta nojaa Erasmus+-ohjelmaan. Ja niin edelleen.
Brexit on peitonnut kaikki aiemmat EU:n hyvistä puolista ja vaikutuksista kertovat viestintäkampanjat kertaa kymmenen. EU:n suosio onkin noussut kohisten käytännössä kaikkialla ja jopa talous- ja rahaliiton tuki on kääntynyt kasvuun. Vaikka Britannia ei loppujen lopuksi eroaisikaan, brexit-buustaus EU:n suosioon jäänee pysyväksi.
Toiseksi on usein näkynyt listoja siitä, kuinka Britannian lähtö vaikeuttaisi Suomen asemaa tietyillä aloilla. On kerrottu, että liberaali markkinamyönteinen maa tukee Suomen tavoin esimerkiksi talouden uudistamista ja sisämarkkinoita. Tämä pitää täysin paikkansa.
Harva on kuitenkaan kertonut, että Britannia on ollut useilla EU:n toiminnanlohkoilla niin sanotun jarrumiehen paikalla.
Esimerkki yksi. Suomessa sijaitsee EU:n kemikaalivirasto, jonka toiminta perustuu REACH-kemikaaliasetukseen. Niin viraston kuin asetuksenkin vaikutukset näkyvät mitä lukuisimmissa yhteyksissä tavallisista kansalaisista yrityksiin, vaikkei tätä moni tiedäkään. Brysselin pääjulkaisuna nykyään oleva Politico Europe raportoi vastikään siitä, kuinka tätä alaa päästään paremmin kehittämään, kunhan Britannia lähtee.
Esimerkki kaksi. Viimeisten vuosien aikana EU:n toiminta verotusasioissa on vankentunut. Taustalla ovat muun muassa monet rajat ylittävät verovälttelyskandaalit ja veroparatiisitoiminnat, joita on edelleen unionin omallakin alueella. Britannialla on ollut omat käenpoikansa pesässä eli etenkin sen kanaalisaarien veroparatiisit. Ei siis mikään ihme, että Lontoo on ollut pikemminkin vastaankarvaaja kuin myötäkarvaan sukija EU:n verotoiminnassa.
Esimerkki kolme. Vaikka entiset brittipääministerit Margaret Thatcher ja Tony Blair ovat merkittäviä poikkeuksia, jopa kymmenien vuosien ajalta nimenomaan neliraajajarrutus kuvaa parhaiten Britannian suhtautumista EU:n työelämän pelisääntöjen luomiseen. Johdonmukaisesti sopimuksettoman EU-eron (ns. kova brexit) kannattajat ovat maalailleet haavekuvia työntekijöiden työaika-, työsuojelu- ja työelämän tasa-arvosäännöksien romutuksista, jotka voitaisiin tehdä eroamisen jälkeen.
Ja vielä yksi esimerkki. Euroopan unionin toiminta perustuu pitkälti sen perustamissopimukseen, eräänlaiseen perustuslakiin. Siinä määritellään EU:n tehtävät, työnjako jäsenmaiden kanssa ja vastaavat asiat. Perustamissopimusta ollaan uudistettu viimeisten noin 30 vuoden aikana useita kertoja. Käytännössä Britannia on ollut syväkantona unionin yleisen kehittämisen kaskessa alkaen 1990-luvun Maastrichtin sopimuksesta. Saarivaltakunnan torpedoinnit ovat ulottuneet perusoikeuksista sosiaaliprotokollaan, talous- ja rahaliitosta unionin ulkoministerin titteliin ja lukemattomiin muihin asioihin.
Brexit:in positiivisiin puoliin kuuluu myös terveellinen luunappi monien jäsenmaiden pääkaupunkien poliitikoille. Tähän asti perinteinen meno on ollut se, että tehtyään yhteisen päätöksen Brysselissä sama henkilö on haukkunut sen ja koko EU:n kotimaassaan. Tällaisesta venkoilusta kouluesimerkkejä ovat muun muassa Britannian entiset pääministerit Gordon Brown ja David Cameron. Brexit on näyttänyt, että mihin kaksilla korteilla pelaaminen voi johtaa. EU:n jäsenyydestä tulee kantaa vastuuta.
Saarivaltakunnan sutiminen EU-irtautumisessaan on heijastunut käänteen tekevällä tavalla eurooppalaisiin populistisiin liikkeisiin. Ne eivät enää juuri väläytä EU-eron korttia ja jopa talous- ja rahaliitosta irtautumista ei todellisuudessa ajeta. Energia suunnataan EU:n uudistamiseen hajottamisen sijasta. Kaikki odottavatkin mielenkiinnolla, mitä odotettavissa olevat 3-4 populistikomissaaria ja toista sataa populistimeppiä ehdottavat ja saavat aikaiseksi seuraavalla komissio- ja parlamenttikaudella. Mikään ei ole täydellinen, ei myöskään EU.
Lopuksi brexit on hitsannut muita 27 jäsenmaata yhteen tavalla, jota ei ole nähty sitten Venäjän aloitettua sotimisen Ukrainassa. Lontoon monet yritykset hajottaa jäsenmaiden linja ovat valuneet hiekkaan ja yhtenäisyys on ollut vankkaa. Brexit on sitonut Eurooppaa yhteen juuri sopivalla hetkellä, kun hajotusyrityksiä on tullut Atlantin toiselta puoleltakin ja pakolaiskiistojen arvet jäsenmaiden välillä ovat yhä kirkkaan punottavat.
”Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, every cloud has a silver lining” pätee siis vahvasti myös brexit:iin.
Markus Penttinen
Kirjoittaja työskentelee Eurooppalaisen Suomen yhteisöjäsenen Akavan kv-päällikkönä.
