Suomen on syytä luottaa ulkopolitiikassa ystäviinsä

Published by admin on

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (EPP) nosti Helsingin Sanomien vieraiskynässä esille (HS Vieraskynä 31.1.) toiveen EU:n enemmistöpäätöksenteon edistämisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tähän tarttui europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ID), joka vastineessaan (HS Mielipide 8.2.) osoittaa johdonmukaista epäluottamusta muita Euroopan unionin jäsenmaita kohtaan.

Kaikille lienee selvää, että Euroopan unionin ulkopoliittinen toimintakyky on rajoittunutta, osin yksimielisyysvaatimuksen seurauksena. Tämän takia EU:n korkean edustajan sijasta tulipaloja EU:n lähialueilla sammuttelevat usein Saksan ja Ranskan – harvemmin Suomen tai muiden pienten jäsenmaiden – johtajat. 

Yksimielisyysvaatimus toimii myös kiristyksen välineenä niille jäsenmaille, joiden itsevaltaisilla johtajilla on vaikeuksia noudattaa yhteisiä pelisääntöjä tai jotka ovat kallellaan itään päin. EU:n ulkopoliittisen vallan ja päätöksentekokyvyn luovuttaminen tällaisten jäsenmaiden käsiin ei liene Suomen edun mukaista, vaikka näin voisi Huhtasaaren vastineesta päätellä.

Euroopan unionin on aika ottaa kokonsa mukainen rooli kansainvälisessä politiikassa. Suomen taas on luotettava ystäviinsä ja EU-jäsenmaiden maltillisen enemmistön päätöksentekokykyyn myös kansainvälisen politiikan tulenaroissa kysymyksissä. 

On Suomen kansallisen edun mukaista, että Euroopan unioni toimii yhtenäisellä äänellä ja tasa-arvoisesti muiden suurvaltojen kanssa kansainvälisen politiikan globaaleilla kentillä. 

Aku Aarva
toiminnanjohtaja
Eurooppalainen Suomi ry


0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.