Islannistako EU:n 28. jäsenmaa?
Julkaistu 6.5.2010
Islanti on ollut viime aikoina enemmän suomalaisuutisissa kuin moniin vuosiin. Voimakasta talouskasvua ja islantilaisten pankkien kansainvälistymistä seurasi talousromahdus. Hallitus kaatui ja vaalit johtivat uuteen hallitukseen ja jäsenanomukseen Euroopan unioniin. Viimeksi tulivuoren purkaus ja sitä seurannut tuhkapilvi lamautti Euroopan lentoliikenteen viikoksi.
Eurooppalainen Suomi, Pohjola-Norden ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta järjestivät yhteisen seminaarin aiheena Islanti ja EU torstaina 6.5. eduskunnassa. Seminaarissa pohdittiin, mitä EU-jäsenyys merkitsisi Islannille.
Lapin yliopiston dosentti Lassi Heinisen mukaan Islanti on ollut vahvasti mukana Pohjois-Atlantin, Euroopan ja arktisten alueiden järjestöissä kuten muutkin Pohjoismaat. Ainoa poikkeus on ollut Euroopan unioni. Islanti on ollut mm. Naton jäsen sen perustamisesta lähtien.
Heininen sanoi, että Islannin EU-jäsenyys saattaisi aiheuttaa dominoefektin, jolloin Norjan ja myös Grönlannin jäsenyys voisi toteutua.
- Siinä tapauksessa Pohjola voisi esiintyä yhtenä klubina EU:ssa. Ajatus, jota nyt kavahdetaan, Heininen totesi.
Islannin ja Norjan ero EU:n jäsenyyspyrkimyksissä on huomattava. Norja neuvotteli jäsenyydestä kahdesti, mutta molemmilla kerroilla -73 ja -94 norjalaiset hylkäsivät hankkeen kansanäänestyksessä. Islanti jätti ensimmäisen hakemuksensa vuoonna 2009 pian talousromahduksen jälkeen.
Islanti on ollut useita vuosia tiiviissä yhteistyössä EU:n kanssa, ilman että se olisi jäsenenä päässyt mukaan tekemään päätöksiä. Esimerkiksi Schengenin jäsen Islanti on ollut vuodesta 2001 alkaen.
- Islannissa sanotaankin, että me olemme ulkoistaneet lainsäädännön Brysseliin ja puolustusvoimat Washingtoniin, tohtori Erikur Bergmann Einarsson Bifröst Business Schoolista naurahti.
Hänen mukaansa jäsenyysneuvottelun vaikein osuus tulee olemaan kalastuspolitiikka.
- Islantilaiset haluavat olla riippumattomia ja päättää omista asioistaan. Islantilaisille suvereenisuus tarkoittaa itsemäärämisoikeutta ja kalastus on jatkuvan itsenäisyystaistelun syy. Ovathan islantilaiset voittaneet ns. turskasodan Iso-Britanniaa vastaan kolmasti, Bergmann Einarsson kertoi.
Bergmann Einarssonin mukaan jo neuvottelut kalastuksesta lähtevät eri näkökulmista. Siinä missä kalastus tarkoittaa komission neuvottelijoille taloutta, islantilaisille se merkitsee suvereenisuutta.
Seminaarin alustajat uskoivat Kreikan talouskriisin vaikuttavan siten, että islantilaiset seuraavat tarkasti kuinka EU kohtelee Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia. Jos EU:n suhtautumisessa ilmenee solidaarisuutta, se voi vaikuttaa myönteisesti islantilaisen suhtautumiseen EU-jäsenyyteen.
Toistaiseksi islantilaisten kannatus EU-jäsenyydelle on vaihdellut huomattavasti. Pääministeripuolue sosialidemokraatit ja vasemmisto-keskusta ovat jäsenyyden kannalla, mutta niin vasemmisto kuin oikeistokin vastustavat. Nyt kannatus on vähäistä ns. Icesave episodin jälkeen.


