Uusi verkkosivusto kertoo kuinka Euroopan parlamentti vaikuttaa arkeen
Julkaistu 19.10.2011

Eurooppalainen Suomi ry on avannut Elämää Euroopassa -verkkosivuston. Sivuston avulla tehdään Euroopan parlamentin päätöksiä tutuksi kansalaisille kertomalla niiden vaikutuksesta arkeen.
Sivuston aiheiksi valitaan yleistä mielenkiintoa herättäviä päätöksiä. Sivustolta löytyy juttuja muun muassa terveydenhuollosta, nettikaupasta ja Itämeren suojelusta. Tulevan syksyn ja talven mittaan sivustolle lisätään uusia juttuja parlamentin tuoreisiin päätöksiin liittyen.Elämää Euroopassa -sivustolle valittujen parlamentin päätösten vaikutusta ihmisten arkeen havainnollistetaan päätöskohtaisesti kahden haastattelun, yhden asiantuntijakommentin ja Mistä on kysymys? -palstan avulla. Haastatteluista toinen on aina Suomesta, toinen jostain toisesta Euroopan maasta.
Lisäksi sivustolla on blogi, jossa tunnetut suomalaiset kertovat omista Eurooppa-kokemuksistaan ja -näkemyksistään. Omia ajatuksiaan blogiin ovat jo kirjanneet muun muassa kirjailija Riku Korhonen ja viihteen moniottelija M.A. Numminen.
Yhtenä Elämää Euroopassa -sivuston tärkeänä pyrkimyksenä on kannustaa kansalaisia ottamaan osaa Eurooppa-keskusteluun. Kaikkia sivuston juttuja on mahdollisuus kommentoida. Sivustolta löytyy myös kilpailu, johon osallistumalla voi voittaa 500 euron matkalahjakortin Eurooppaan. Kuukausittain arvotaan lisäksi Lippupalvelun lahjakortteja.
Elämää Euroopassa sivusto saa tukea Euroopan parlamentilta. Sisällöstä vastaa kuitenkin yksinomaan Eurooppalainen Suomi ry.
Sivusto löytyy osoitteessa: www.elamaaeuroopassa.fi

