Opiskelijajärjestöt
SAKKI
SAKKI on jokaisen ammattiin opiskelevan oma etujärjestö. Ammattiin Opiskelevat - SAKKI ry perustettiin vuonna 1987. SAKKIlaisena et ole yksin, sillä jäseniä järjestöllä on kaikkiaan jo yli 90 000.
SAKKIlle tärkeitä edunvalvonta-alueita ovat muun muassa koulutuspolitiikka sekä opiskelijoiden oikeusturva. Suuri haaste SAKKIlle on myös opintososiaalisten etujen kehittäminen. Suurena ja monialaisena opiskelijajärjestönä SAKKI otetaan vakavasti myös päättäjätasolla. SAKKI antaa lausuntoja, ottaa kantaa, on kuultavana, vaatii, valvoo ja vastustaa.
Lisäksi SAKKI tiedottaa, kouluttaa ja palvelee jäseniään sekä järjestää muun muassa vuosittaiset Next Step -koulutus- ja työpaikkamessut.
SAMOK
SAMOK on ammattikorkeakouluopiskelijoiden itsenäisesti hallitsema valtakunnallinen, sitoutumaton ja riippumaton edunvalvonta- ja palvelujärjestö.
SAMOK huolehtii opiskelijoiden näkemysten saattamisesta valtionhallinnon ja muiden yhteistyötahojen tietoon sekä järjestää opiskelijoille erilaisia valtakunnallisia palveluja ja alennuksia. SAMOKiin kuuluvilla opiskelijakunnilla on yhteensä noin 50 000 jäsentä. Kaiken kaikkiaan SAMOK edustaa noin 130 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa.
Suomen Lukiolaisten Liitto ry on lukiolaisten valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Liitto edustaa jokaista Suomen noin 120 000 lukiolaista valtionhallinnon, kuntien ja maakuntien työryhmissä, sekä kaikissa muissa elimissä joissa lukiolaisten asioista päätetään.
Liiton selkärangan muodostavat sen noin 50 000 jäsentä. Tämä jäsenmäärä on jaettu 10 piirijärjestöön ja kolmeen jäsenjärjestöön.
SYL
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on Suomen suurin opiskelijajärjestö, joka edustaa 145 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa. SYL on rekisteröity yhdistys, jonka jäseninä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. Ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jota säätelee ylioppilaskunta-asetus.
SYL:n keskeiset vaikuttamisen alueet ovat koulutuspoliittinen, sosiaalipoliittinen ja kansainvälinen toiminta. SYL hoitaa opiskelijakortti- ja opiskelija-alennusasioita sekä tarjoaa jäsenjärjestöilleen neuvonta- ja tiedotuspalveluita. SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla.
