Ammattiyhdistysliike
Akava
Akava on korkeasti koulutettujen palkansaajien ja ammatinharjoittajien keskusjärjestö, johon kuuluu 34 jäsenliittoa. Akava toimii jäsentensä edunvalvojana ja yhteiskunnallisena puolestapuhujana.
Akavalaisten liittojen jäseneksi liitytään suoritetun tutkinnon tai ammatin perusteella. Jäsenliittojen kautta Akavaan kuuluu jo yli puoli miljoonaa jäsentä.
Metallityöväen liitto
Vuonna 1899 perustettu Metallityöväen liitto on maan suurin teollisuuden ammattiliitto ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n jäsen.
Liiton jäsenmäärä 31.12.2007 oli 167300jäsentä, joista naisia oli 32 805.
Suomen julkisen alan ammattiliittojen EU-yhdistys FIPSU
FIPSU ry on Suomen julkisen alan ammattiliittojen EU-yhdistys. Euroopan ja kansallisen tason edunvalvonnan yhteensovittaminen ja vaikuttaminen vaatii toimivaa ja joustavaa toimintamallia ja toimintatapaa. Suomen julkisen alan ammattiliittojen EU-yhdistys FIPSU ry sovittaa yhteen yhdeksän suomalaisen ammattiliiton kansainvälistä edunvalvontaa.
Kannanottomme ja näkemyksemme perustuvat selvityksiin, tutkimuksiin ja kansallisesta edunvalvontatyöstä saatuun vankkaan tietoon ja kokemukseen. Yksi ääni ja yhteiset näkemykset voimistavat vaikuttamismahdollisuuksiamme. Yhdessä teemme asioita tehokkaammin ja säästämme voimavaroja. Yhdessä tehden opimme toisiltamme ja ymmärrämme toisiamme paremmin.
SAK
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on ammattijärjestöistä vanhin. Se on valvonut suomalaisten palkansaajien etuja jo sadan vuoden ajan, vuodesta 1907.
Nyt SAK on yli miljoonan suomalaisen ja 22 ammattiliiton keskusjärjestö. Se on Suomen suurin etujärjestö, mutta samalla myös kansalaisjärjestö, joka tarjoaa palkansaajille vaikutusväylän työelämään ja yhteiskuntaan. SAK:n toiminnan perustana ovat tasa-arvo, demokratia ja solidaarisuus.
STTK
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on koulutettujen ammattilaisten ja asiantuntijoiden eli toimihenkilöiden edunvalvontajärjestö. STTK:hon kuuluu 21 jäsenliittoa. Toimihenkilöt ovat se joukko, joka pyörittää suomalaista yhteiskuntaa: sairaanhoitajia, lähihoitajia, insinöörejä, toimistosihteereitä, pankkitoimihenkilöitä, it-konsultteja, poliiseja, palomiehiä, merkonomeja, myyntipäälliköitä jne.
STTK edustaa kaikkia koulutettuja ryhmiä: tiede- ja ammattikorkeakoulusta, toisen asteen oppilaitoksista, ammattikoulusta sekä opistotason oppilaitoksista valmistuneita ja niissä opiskelevia. STTK:n jäsenliitoissa on yhteensä noin 640 000 jäsentä. Jäsenistöstä noin kaksi kolmasosaa on naisia.
