EU:n kansalaisuus 20 vuotta -avaustilaisuus
Helsinki
Ti 26.2.2013
klo 13:00 - 17:00
Paikka
Malminkatu 16
Jokaisella EU:n jäsenvaltion kansalaisella on unionin kansalaisuus, joka sisältää muun muassa arvostetun oikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella. EU:n kansalaisuus luotiin Maastrichtin sopimuksella 20 vuotta sitten, ja vuosi 2013 on julistettu Euroopan unionin kansalaisuuden teemavuodeksi. Tervetuloa EU:n kansalaisuus 20 vuotta –juhlaseminaariin, joka on Euroopan kansalaisten teemavuoden avaustapahtuma Suomessa.
Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoa oikeuksistamme EU:n kansalaisina, jotta he voisimme hyödyntää ja puolustaa oikeuksiamme paremmin. Toisena teemavuoden keskeisenä tavoitteena on lisätä kiinnostusta EU-asioihin vaikuttamiseen sekä osallistumista entistä enemmän EU-asioista käytäviin keskusteluihin.Juhlaseminaarissa tarjotaan ensin katsaus EU:n kansalaisten oikeuksiin ja nykytilaan ja pohditaan sen jälkeen paneelikeskustelussa sitä, kuinka kansalaisten aktiivista osallistumista EU-tason poliittiseen vaikuttamiseen voitaisiin lisätä.
OHJELMA
13.00 Seminaarin
avaus
Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri
Kaksi tarinaa EU:n kansalaisuudesta
Eurooppalainen pääkaupunkiseutu ry:n puheenjohtaja Aleksis Pekkalin ja abiturientti Paula Tuuppa
Teemavuoden suojelijan
avauspuheenvuoro
Eurooppaministeri Alexander Stubb
Perus- ja ihmisoikeuksien historia ja nykytila Euroopan unionissa
valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen
Mitä kansalaiset odottavat Euroopan unionilta? Syksyn 2012 Eurobarometrin tuloksia Euroopan komission Suomen edustuston vt. päällikkö Sari Artjoki
14.30 Kahvitarjoilu
15.00 Paneelikeskustelu: Aktiivinen EU-kansalaisuus – konkreettisia ratkaisuja etsimässä
Paneelikeskustelussa on tarkoitus panelistien ja yleisön välisen keskustelun avulla kartoittaa sitä, miksi EU-tason poliittiseen vaikuttamiseen osallistuminen kiinnostaa niin harvoja ja miettiä konkreettisia ratkaisuja siihen, kuinka tilannetta voitaisiin parantaa.
Panelistit
Eurooppalaisen Suomen ts. toiminnanjohtaja, kansainvälisen Eurooppa-liikkeen hallituksen jäsen Eve Pakkanen
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri
Euroopan parlamentin jäsen Mitro Repo
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan & Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen
Eurooppanuoret ry:n puheenjohtaja Hanna Harrison
Keskustelun moderaattorina toimii Soste ry:n viestintäjohtaja Sari Siikasalmi
16.45 Seminaarin päätössanat
Valtioneuvoston
kanslia, yksikön päällikkö Kirsi Pimiä
Tilaisuuteen on ennakkoilmoittauduttava torstaihin 21.2.
mennessä tällä ilmoittautumislomakkeella.
Mukaan mahtuu 100 ensimmäisenä ilmoittautunutta, joille lähetetään vahvistusviesti
myöhemmin.Ovelta ilmoittautumisia ei oteta vastaan.
Lisätiedot: Eurooppalainen Suomi ry:n tiedottaja Hannu-Pekka Ikäheimo, puh. +358 43 2110 744, s-posti hannu-pekka.ikaheimo@eurooppalainensuomi.fi
