
Satu Hassi
Satu Hassi:
Kohta voi ostaa pihakalusteet hyvillä mielin
Julkaistu 1.8.2010
Tänä kesänä EU teki koko maailmaan vaikuttavan päätöksen, kun se
kielsi laittomasti hakatun puun myynnin.
Maailmassa hupenee metsiä sellaista vauhtia, että sen on
arvioitu aiheuttavan peräti viidenneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Se
on enemmän kuin koko liikenne. Metsäkadon hillitseminen on yksi edullisimmista
tavoista suojella ilmastoa.
Trooppisten metsien mukana katoaa lukemattomia lajeja, mukaan
lukien vielä tuntemattomia lääkekasveja. Monesti hakkuut polkevat myös
alkuperäiskansojen oikeuksia. He menettävät kotinsa, elinkeinonsa ja
kulttuurinsa perustan.
EU on vuosikausia saarnannut laittomia hakkuita vastaan, mutta
silti tarjonnut laittomalle puulle merkittävän markkinan. On arvioitu, että 20 %
EU-maissa myytävästä puusta ja puutuotteista on peräisin laittomista
hakkuista.
Viitisen vuotta sitten olin kolmen muun mepin kanssa tapaamassa
silloista komissaaria. Esitimme, että lähtömaassaan laittomasti hakattu puu
todettaisiin laittomaksi myös EU:ssa. Komissaari piti sitä mahdottomana.
Kampanjointi tuotti tulosta. Komissio antoi lakiehdotuksen,
jossa ei ollut suoranaista laittoman puun kieltoa vaan vain
selvänottovelvollisuus puun tai puutuotteen maahantuojalle tai ensimmäiselle
myyjälle. Parlamentin enemmistö oli selkeän kiellon kannalla. Ministerineuvosto
kannatti komission ehdottamaa löysempää järjestelmää.
Toisella käsittelykierroksella vihreä raportööri Caroline Lucas
sai neuvoteltua kompromissimallilleen parlamentin kaikkien isojen ryhmien tuen.
Samalla viikolla hänet valittiin Britannian parlamenttiin. Minä sain
hoidettavakseni loppuväännöt. Niissä saimme kuin saimmekin ministerineuvoston
taipumaan laittomasti hakatun puun selkeään kieltoon.
Kielto astuu voimaan 2012, jotta firmat ehtivät panna
systeeminsä kuntoon. Siitä alkaen esimerkiksi pihakalusteiden ostaja voi siis
luottaa siihen, ettei tule ostoksillaan tukeneeksi laittoman puukaupan mafiaa.
Entä Suomi? No, meillähän hakkuita on valvottu ennestään iät ja
ajat. Suomalainen puu saa kilpailuedun.
Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi (vihr)
Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi (vihr)

