Jacob Söderman
Jacob Söderman:
Kenen syy?
Julkaistu 5.5.2010
1 kommenttia (0 tarkastuksessa)
Viime aikoina olemme saaneet tietää, että Kreikan alijäämä on noin 13 % ja muutamien muiden Välimeren maiden alijäämä yli 10 % BKT:sta. Vastaavasti Kreikan julkinen velka lienee yli 100 % BKT:sta.
Joutuu sen vuoksi kysymään, miten tämä ei ole paljastunut aikaisemmin. Sekä Euroopan komissiolla että Euroopan keskuspankilla on ollut velvollisuus valvoa jäsenmaiden taloudellista vakautta ja säännösten noudattamista.
On turha väittää, että Kreikan antamat virheelliset tilastotiedot olisivat peittäneet näin suuret epäkohdat. Sitä paitsi Kreikka jäi jo vuosia sitten kiinni väärän tilastotiedon antamisesta Eurostatille. Perusteltuja epäilyjä esitettiin myös siitä, että Kreikan euroalueeseen liittymistä pohjustaneet tiedot olivat olleet virheellisiä.
Kun tämän päivän finanssiskandaalin syyllisiä joskus ryhdytään etsimään Kreikan ulkopuolelta, niin kannattaisi aloittaa Euroopan komissiosta ja keskuspankista. Ne ovat ilmeisesti perusteellisesti laiminlyönneet valvontavelvollisuutensa.
Euroaluetta perustettaessa hyväksyttiin perustamissopimukseen myös säännös siitä, että unioni ei ota vastuulleen jäsenvaltioiden sitoumuksia. Jäsenvaltio ei liioin ole vastuussa eikä ota vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumuksista.
Uskottiin, että näin euroalueella voidaan välttyä siltä, että yhteisen rahapolitiikan uskottavuus heikkenee ja koko talous- ja rahaliiton korkotaso vaarantuu.
Oli miten oli, tämän apupaketin hyväksyminen tarkoittaa sitä, ettei EU:ssa enää ole lainkaan pidikkeitä julkisen lainanoton rajoittamiseen. Apupakettihan on tavallaan järjen vastainen. Kun tulisi vähentää Kreikan lainoitusta, päätetään lainata Kreikalle enemmän rahaa.
Samalla rikotaan vanhan viisaan pankkimiehen sanonta, että huonon rahan perään ei saa koskaan heittää hyvää rahaa.
Tätä apupakettia on perusteltu sillä, että sen avulla vakautetaan Kreikan talous. Todellisuudessa kreikkalaiset joutuvat kovan säästökuurin uhreiksi, eikä tästä lainarahasta Kreikkaan taida kulkea euroakaan. Lainaraha kulkee niille pankeille, jotka spekulaatiomielessä ovat estottomasti lainanneet rahaa Kreikalle tietäen maan surkeasta taloudellisesta tilanteesta toiveenaan kerätä suuret korkovoitot.
Koska jäsenmailla on ollut mahdollisuus valvoa näiden pankkien toimintaa, olisi paras vaihtoehto se, että esimerkiksi Ranska vastaisi omien pankkiensa mahdollisista luottotappioista ja Saksa omien pankkiensa tappioista siihen laajuuteen asti, kuin se on yhteiskunnallisesti puolustettavissa. Jotain vastuuta näillä pankeillakin tulisi olla.
Vaikka lainaa myöntäneillä pankeilla ja rahoituslaitoksilla on käsittääkseni päävastuu siitä, että Kreikan tilanne on luisunut lähes mahdottomaksi, juuri nämä hyötyisivät kaikkein eniten tästä käsiteltävänä olevasta apupaketista. Se ei voi olla oikein.
Jacob Söderman
kansanedustaja (sd)
Euroopan oikeusasiamies 1995-2003
Keskustelu
Suomen talouden kiireelliseksi korjaamiseksi Kreikan tukien jälkeen on parasta sulkea kaikki Alkot ja siirtää myynti ruokakauppoihin. Valtio saisi samat verot, vaan säästyisivät henkilökunnanpalkat ja kiinteistöverot! Tämä lienee ollut tarkoituskin Euroopan Unioniin mentäessä!!!!

