Carl Haglund
Carl Haglund:
IMF on Kreikan pelastus
Julkaistu 2.3.2010
Kreikan taloudellinen tilanne on puhuttanut ympäri Eurooppaa viimeiset viikot. Monella on huoli siitä, että Kreikan talous kaatuu lopullisesti ja sen seuraukset voisivat pahimmassa tapauksessa olla laajat. Kreikka on osa euroaluetta ja tämä onkin osoittautunut maan pelastukseksi. Ilman euroaluetta Kreikka olisi todennäköisesti vielä enemmän kuralla. Euroalueen ja EU:n jäsenyys on toisaalta myös johtanut siihen, että Kreikan talousongelmia on yritetty ratkaista EU-komission johdolla. Hyvä näin - suomalaiskomissaari Rehn vieraili viimeksi tällä viikolla Ateenassa keskustelemassa tilanteesta. Vajaan parin kuukauden kuluttua Kreikalla on taas lainalyhennyksiä maksettavana yli 20 miljardin euron edestä ja rahaa ei näillä näkymin ole valtion kirstussa tarpeeksi. Tilanne on siis akuutti ja varsin hälyttävä. On ilmeistä, että Kreikka ei enää selviä vain EU:n hyvillä neuvoilla. Tämä varsinkin siksi, että maassa vallitsee yleinen käsitys siitä, että talouden kiristämistoimenpiteet eivät ole oikeasti tarpeen - niitä pidetään muiden EU-maiden ja komission ilkeiden keksintöjen seurauksena. Kreikkalaiset ovat viimeisen viikon aikana lakkoilleet samalla kun maan monet poliittiset päättäjät ovat toivoneet muita EU-maita apuun. Apu tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että muiden EU-maiden veronmaksajat selvittäisivät kreikkalaisten taloussotkun. Tämä ajatus on mielestäni ihan mahdoton - kreikkalaisten on itse maksettava viulunsa.On tullut kansainvälisen valuuttarahaston aika! Jos kyseessä ei olisi euromaa, kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, olisi luultavasti jo viikkoja sitten tullut Kreikan apuun. On ilmeistä, että monelle EU- ja euromaalle ja varsinkin Euroopan keskuspankille ja EU-komissiolle valuuttarahaston tilanteeseen puuttuminen on arvovaltakysymys. Euroopassa on itse haluttu hoitaa asiat. Tämä on ymmärrettävää, mutta tilanne on vakava ja vaihtoehdot ovat vähissä. On ilmeistä, että muissa EU-maissa ei ole tahtoa Kreikan pelastamiseksi ja täten ainoa ratkaisu on valuuttarahaston väliintulo. Kreikan konkurssipesä tarvitsee hoitajaansa!
Euroopan parlamentin jäsen Carl Haglund (rkp)

