
Lasse Lehtinen
Lasse Lehtinen:
Putinin putki
Julkaistu 3.9.2008
Saksan liittokansleri Gerhard Schröder teki viimeisenä virkatyönään syksyllä 2005 sopimuksen Vladimir Putinin kanssa kaasuputken rakentamiseksi Viipurinlahdelta Saksan Greifswaldiin. Valmistuttuaan putki kuljettaa 25 % Euroopan kaasutarpeesta.
Baltit ja puolalaiset ovat halunneet, että putki kulkisi heidän maittensa lävitse, jotta he voisivat saada siitä kaasua itsekin. Meren pohjassa kulkeva putki tulee ilmeisesti halvemmaksi. Se voidaan rakentaa nopeammin jo siitäkin syystä, että rakentajien ei tarvitse neuvotella maata omistavien yksityisten ja yhteisöjen kanssa.
Saksalaiset sanovat, että kaasuputki lisää Venäjän ja EU:n keskinäistä riippuvuutta ja toimii siten vakauttavana tekijänä Euroopassa.
Sopimusta on Puolassa kutsuttu uudeksi Molotov-Ribbentrop-sopimukseksi. Entisten alusmaiden ohittaminen ja Saksan suosiminen on perinteistä venäläistä ”hajoita ja hallitse politiikkaa”.
Keskustelu putken ympärillä on politisoitunut siihen mittaan, että itse asia uhkaa jäädä sivuseikaksi. Ex-presidentti Putinin huomautus, että Venäjän laivastolla on myös taloudellisia intressejä suojeltavanaan, ei ole omiaan luomaan luottamuksellista ilmapiiriä.
Energian käyttäminen poliittiseen painostukseen ei myöskään kuulu sivistyneeseen tapaan käydä kansainvälistä vuoropuhelua. Suomi on kokenut Venäjän taholta painostusta puutulliasiassa, mutta toistaiseksi Suomen hallitus ei ole sitonut asiaa kaasuputkihankkeeseen.
Venäjä ei myöskään ole ratifioinut Itämerta koskevaa Espoon yleissopimusta. Sitä pitää Venäjältä edellyttää ennen kuin putken rakentaminen voidaan aloittaa.
Kun putken kohtalo ratkeaa, on esityslistoillamme edelleen suuri eurooppalainen kysymys energian kaupan vapauttamisesta ja tasapuolisen jakelun järjestämisestä. Energia-alan monopolirakenteet on murrettava ja Venäjältä on edellytettävä läpinäkyvyyttä ja vastavuoroisuutta kaupankäynnissä. Gaspromia pitää kohdella EU:n markkinoilla yhtä tiukasti kuin Microsoftia.
Lasse Lehtinen
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen


